Miksi keräät dalmatialaishahmoja, Aino Isojärvi?
Teininä keräily olisi tuntunut nololta. Nyt voi tehdä mitä haluaa, sanoo Disney-isyydestä väitellyt elokuvatutkimuksen tohtori.
Elokuvassa niitä on 101, oululaisen Aino Isojärven työhuoneessa toista tuhatta.
Yläkerran huone on pyhitetty mustavalkoisille koirille: pienille muovifiguureille ja isoille pehmoille. Sisustukseen kuuluu myös julisteita ja aulakortteja eli elokuvateattereissa jaettuja mainoskuvia, jotka ovat peräisin Aku Ankan edesmenneen päätoimittajan, Disney-keräilijä Markku Kivekkään kokoelmasta.
Elokuva 101 dalmatialaista (1961) vei Isojärven sydämen jo lapsena.
”Kun sain videoelokuvan, istuin puolen metrin päässä telkkarista katsomassa sen. Kun se loppui, kelasin alkuun ja katsoin saman tien uudestaan.”
Verrattuna varhaisiin Disney-klassikoihin elokuva on jopa anarkistinen ja huikenteleva. Koiranomistajapariskunta ei vastaa tuon ajan amerikkalaisia rooliodotuksia. Muusikkomies Roger on kotona työskentelevä haahuilija. Puoliso Anita ei hoida kotia, vaan lukee ja kirjoittaa. He eivät hanki lapsia, eikä asiaa tuoda esiin mitenkään. Sen sijaan heille ilmestyy yli sata koiraa.
Kun Aino Isojärvi ja hänen puolisonsa iltaisin ulkoiluttavat lähipuistossa koiriaan Nottea ja Taunoa, Isojärven mielestä he ovat kuin Anita ja Roger. Puoliso on vieläpä jazzmuusikko.
Eräs ystävä on tosin todennut, että kun Isojärvi pukee ylleen tekoturkistakkinsa, hänestä tulee mieleen pikemminkin elokuvan pahis: turkkeihin hullaantunut Cruella De Vil.
Isojärvi väitteli marraskuun lopussa Oulun yliopistossa tohtoriksi elokuvatutkimuksesta, aiheena isyys Disney-elokuvissa.
