Päättävä pilailija
Kansanedustaja Jessi Jokelainen teki sarjakuvakirjan, joka vitsailee pääministerin rinnoilla ja tuskailee naispoliitikkojen julkista käsittelyä.
4
MIN
Sanna Marinia (sd) käsittelevien teosten aalto ei ota laantuakseen. Sarjakuvakirjassa Femokratia (Suuri Kurpitsa, 2024) ex-pääministeri vilahtelee esimerkkinä siitä, miten naispoliitikot ovat aina ja ikuisesti enemmän farkkushortsit kuin puheensa.
Kirjassa kansanedustaja Jessi Jokelainen (vas) käy läpi poliittisen heräämisensä. Samalla hän heittää vitsejä pääministerin ”tisseistä” ja päättäjien nimittämisestä ”menkkaisiksi kantturoiksi”.
Jokelainen antaa vaalikirjamaisessa teoksessaan itselleen neuvon: pesiydy parlamentaariseen politiikkaan. Eurovaalien jälkeen eduskuntaan varasijalta nousseen tehtävä on niin aluillaan, että työhuone Pikkuparlamentissa on vielä siisti.
Vähäpaperisella pöydällä on piirrosten kansio, jonka kuvissa iloinen Riikka Purra (ps) leikkaa tukia ja jännittynyt Petteri Orpo (kok) takertuu aseeseen roihuavan Palestiinan edessä.
”Pilakuva on tietysti aina formaattina vähän tulenarka”, Jokelainen sanoo ja korostaa, että tarkoitus ei ole loukata henkilöitä.
”Tämä on yhteiskunnallisen kannanoton muoto.”
Politiikassa Jokelaisen, 28, on täytynyt sietää sitä, että ei tiedä kaikista asioista. Sarjakuvan tekeminen on jotain, mitä hän osaa.
”Nautin eniten muotokuvien piirtämisestä, koska se on minulle vähän samankaltaista kuin joku käveleminen. Olen vain täydessä levollisuuden tilassa. Vähän kuin palautuisin äitini kohtuun makaamaan.”
Viime eduskuntavaalien jälkeen äidinkielen opettaja ei hakenut enää uutta määräaikaisuutta, vaan päätti varasijan rohkaisema panostaa politiikkaan ja alkoi kuvittaa aiempia kokemuksiaan.
Jokelainen oli saanut julkisuutta poliittisena bloggarina ja päässyt Oulun kaupunginvaltuustoon jo 24-vuotiaana, valituista nuorimpana.
”Miehet ovat politiikan kontekstissa kommentoineet vartaloani useammin kuin ajatuksiani”, Jokelainen kirjoittaa.
Se on jättänyt tunteen, että hän on ”iäkkäämmille poliitikkomiehille kaunis esine, surkuhupaisa tytöntyllerö, kosketeltavaa tavaraa, epäuskottava mutta katselua varten tarjolla”.
Kuvaan hän piirtänyt jauhelihapaketin tekstillä: ”Vasemmistonaudan tiukka liha, vapaata riistaa.”
Jokelainen on itsekin ehtinyt kohauttaa pukeutumisellaan.
Puhemies Jussi Halla-aho (ps) lähetti syyskuussa sähköpostipalautetta, ettei Jokelaisen täysistunnossa pitämä hiukan ryppyinen t-paita noudattanut eduskunnan pukeutumiskoodia.
Tilanne oli Jokelaisesta ”oppikirjaesimerkki” naispoliitikon elämästä. Hän tosin myöntää, että mediahuomio syntyi, kun hän itse nosti tilanteen esille Instagramissa.
”Lähinnä naureskelin itselleni, että en olisi uskonut, että kaikista niistä vaatteista, joita mulla on kaapissa, tämä valkoinen paita on se, jolla nyrjäytetään Suomi sijoiltaan viikoksi.”
Osa pöyristyi Jokelaisen puolesta.
”Ja sitten oli taas se toinen ryhmä, joka on sitä mieltä, että siis aivan täysin sopimaton lumppu, että yhtä hyvin olisi voinut alasti tulla.”
Kirjassaan hän käsittelee myös ulkonäkönsä tuomia hyötyjä.
”Minulla on tosi paljon piirteitä, joiden voisi länsimaissa katsoa tuovan hyvännäköisyyden etua. Luontainen hoikkuus tai luonnostaan paksut hiukset.”
Toisaalta tatuoinnit saattavat tehdä hänestä osan silmissä epäluotettavan.
”Joku ihminen oli netissä ollut sitä mieltä, että että eihän tommoista pirihuoran näköistä kukaan äänestä.”
Piirtämisen alkuvaiheessa Jokelainen hahmottaa kasvojen mittasuhteet. Sitten hän tuo niihin karikatyyriä. Oman kuvan piirtäminen on hitainta.
”Tuntuu, että Petteri Orpo syntyy minulta helpommin kuin minun oma naamani.”
Yhteiskunnallisesti vaikuttaneita naisia hän nostaa yli puoluerajojen, mutta vinoilee eniten nykyhallitukselle.
Purraan hän viittaa pick me -girlinä, naisena, joka on huomannut, ettei perinteisillä feminiinisillä piirteillä menesty miehisessä maailmassa.
”Sitten täytyy huudella tuolla, että empatia ei kuulu politiikkaan.”
Kansanedustajana-aikana julkaistu sarjakuva-albumi on yhtä harvinaista kuin Sampo Terhon (sin) kulttuuriministerinä säveltämä sinfoniateos Satavuotiaalle Suomelle.
Vaikka karikatyyrit kävelevät nykyään kollegoina käytävillä, Jokelainen ei kadu mitään piirroksiaan. Ronski kielikin on suunnitelmallista. Jokelainen teki suomen kielen pro gradu -työnsä otsikolla Helvetti, saatana ja perkeleenvittu: ikäryhmien väliset erot alatyylisessä kielenkäytössä, eikä ymmärrä kiroilun periaatteellista paheksumista.
Suurempi huoli entisellä kielenopettajalla on luku- ja kirjoitustaidon rappeutumisesta. Kirjallisesta ilmaisusta vaikuttaa tulevan eliitin huvitus. Jos kokonaiseen kirjaan keskittyminen on monelle nuorelle jo mahdottomuus, sarjakuva voi olla yksi kanava välittää luotettavaa tietoa.
Sanna Mariniin Jokelainen ei suhtaudu enää yhtä suopeasti kuin kirjan tekemisen aikaan. Jokelainen kokee, että Marin ei käytä asemaansa nostaakseen esiin ihmisoikeusloukkauksia.
”Eletään jonkinlaista Marin-pettymyskautta sitten tässä.”
Jokelainen ei kuitenkaan halua kritisoida Marinin somekuvia ”pinnallisuudesta”, koska arvostaa itsekin kaunistautumista.
Hän heiluttaa todisteeksi kynsiään. Ne ovat keltaiset.