Piditkö Popedasta lapsena, Olli Herman?

Kun Pate Mustajärvi lopetti Popedan laulajana, korvaajaa alettiin arvuutella. Bändissä tiedettiin jo, keneltä biisit sujuvat. Se oli todettu keikalla Mummotunnelissa.

hän
Teksti
Tero Alanko
Kuvat
Marjo Tynkkynen
8 MIN

Mikko Alatalolla riittäisi ääntä, mutta onko hän liian vanha?

Entä Jonne Aaron?

Tai Tero Vesterinen?

Viime syksynä iltapäivälehdet alkoivat arvuutella, kuka olisi Popedan uusi laulaja.

Pate Mustajärvi oli huhkinut solistina melkein neljäkymmentäkuusi vuotta. Syyskuussa hän oli laulanut viimeisen keikkansa Ratinan loppuunmyydyllä stadionilla Tampereella.

Voisiko tilalle tulla tytär Jenni Mustajärvi? Tai siskonpoika Jussi Aaltonen, joka oli kutsuttu hätiin, kun viina vei eikä laulaja ollut esiintymiskunnossa?

Monia muitakin vaihtoehtoja nostettiin esiin. J P Leppäluoto, Pete Parkkonen

Popedan kapteeni, kitaristi Costello Hautamäki päätti pitää jännitystä yllä. Hän kertoi, että uusi laulaja paljastetaan tammikuun ensimmäisenä päivänä. Toki Hautamäki itse tiesi sen paljon aiemmin.

”Viime lokakuussa mulle selvisi, että minähän se olen. Sen jälkeen oli pokerissa pitämistä, varsinkin työpaikalla Radio Rockissa”, sanoo Olli Herman.

”Kollegat saattoivat käydä hengitysetäisyydellä kyselemässä ja tuijottamassa silmiin.”

Olli Herman on työskennellyt Radio Rockissa vuodesta 2010 lähtien. Hän on muun muassa tehnyt tuurauksia ja juontanut Jone Nikulan kanssa Kesäpojat-ohjelmaa. Tämän vuoden alusta hänellä on ollut oma ohjelma sunnuntai-iltapäivisin.

Helsinkiläisen rockbaarin The Riffin kabinetissa on lasiovi ja siinä teksti: Hate Lounge. Seiniä koristavat suuret vedokset rumpali Jussi 69:n ja kitaristi Alexi Laihon valokuvista. Pöydällä palaa kolme mustaa kynttilää.

Baarista tuli Olli Hermanin tukikohta avioeron jälkeen, noin kahdeksan vuotta sitten. Hän kävi täällä bändipalavereissa, kavereita tapaamassa ja silloin, kun ei ollut muutakaan tekemistä.

”Tässä kopissa on sellainen hyvä puoli, että kun et halua olla yksin, voit olla ihmisten kanssa, mutta ei tarvitse olla heidän keskellään. Vietin täällä paljon aikaa, kun oven toisella puolella oli bileet. Otin yhden tai kaksi olutta kavereiden kanssa.”

Olli Herman sanoo, ettei hänellä ole koskaan ollut ongelmia alkoholin kanssa. Ainakaan työt tai ihmissuhteet eivät ole menneet pilalle viinan takia.

2010-luvun alkuvuodet olivat huuruisia, hän myöntää. Tuolloin hän kiersi maailmaa Reckless Love -yh­tyeen kanssa. Kaikki oli uutta ja unelmat käden ulottuvilla.