Janoa tulvan keskellä
Johanna Laitilan Kanin hetkellä on aistivoimainen ekodystopia, joka rakentaa pohjoista scifimaailmaa muukalaisuuden ja kuulumisen teemojen ympärille. Päähenkilö Alia huojuu jatkuvuuden ja itsetuhon risteyksessä.
Alian maailmassa vesi on elämän antaja ja ottaja. Moni romaanin hahmoista seisoo vuorollaan sillalla pohtimassa, hypätäkö jokivirran vietäväksi vai pitääkö edelleen sillankaiteesta ja elämänsyrjästä kiinni.
Sitten on niitä eläimiä ja eläviä, joilla ei ole valtaa päättää lähdöstään itse.
Rovaniemellä syntynyt Laitila (s. 1986) on sijoittanut kolmannen romaaninsa entiseen kotikaupunkiinsa. Lähitulevaisuuden Rovaniemi on tunnistettavasti siltojen, Ounasvaaran ja muovisten tonttujen seutua, mutta Kemihaaran pinta on noussut ja tulvavesi uhkaa korkeimpiakin maamerkkejä.
Alian tausta on esperantoa puhuvassa pohjoislappilaisessa ekoyhteisössä. Rovaniemelle hän on päätynyt pakomatkalla isähahmonsa Mirion ja sisarta muistuttavan Mirtan kanssa. Hähmäisissä lähisuhteissa riittää kaunaa ja kummaa.
Aliaa ja Miriota yhdistää juopottelun tarve, viinan halun loputon kutina. Yllättävintä Laitilan romaanissa onkin sen raaka ja yksityiskohtainen alkoholismin kuvaus.
Päihde pyörii Alian mielessä jatkuvasti, sillä se räjäyttää sisältäpäin, hivelee rintaa ja pöläyttää orgastisen pilven päähän.
Kuvauksessa on myös psykologista tarkkanäköisyyttä. Alian paraneminen alkaa vasta kun hän pääsee kiinni lapsuutensa traumaattisiin tapahtumiin Mirion päiväkirjojen kautta.
Alia tuntee loiskuvaa, vuotavaa tyhjyyttä sisällään. Fyysisesti onttoa on siellä, missä hänellä aiemmin oli kohtu. Hän on luovuttanut kohtunsa kohduttomana syntyneelle Mirtalle. Nyt lisääntymiselin yhdistää heitä kuin Kemihaara, tai kahteen suuntaan kasvava honka.
”Tunsin kaksihaaraisen rungon. Siinä oli minun ja hänen jakama puu, sen maan alla vikuroivat juuret, verisuonet jotka ristesivät keskenään ja olivat kiinnittyneet samaan elimeen. Vesi sisälläni kehräsi ja asettui lammikoksi, johon puun juuret laskivat.”
Ihmislajin tulevaisuus välähtää totisessa ja rujoudessaan raskaassa romaanissa suhteellisena ja liukuvana. Merkittäväksi selviytymisen ehdoksi Laitila osoittaa ymmärryksen siitä, ettei suku- tai lajirajoista ole mieltä pitää kynsin hampain kiinni. Tärkeintä on yhteisö, jossa on turvallista virrata.
Johanna Laitila: Kanin hetkellä. 309 s. Otava, 2024.