Pohjanmaan pelastuslaitoksen yksikkö saapui paikalle, kun lapsen sormet oli jo irrotettu – ja muita jyviä ja akanoita
Vaalimainos alkoi ajaa Susannan autoa, kiihdytti ylinopeuteen.
Iltasanomat.fi 8.3.2023
Juontaja kertoo erikoisesta ongelmasta – Rinnat tööttäävät autossa.
Iltalehti.fi 11.3.2023
Onko tosiaan niin, ettei alkoholi ole vaikuttanut työtehtäviisi tai heikentänyt työtehoasi? ”Ei. Ei. Ei ole.”
Ministeri Mika Lintilän haastattelu, Iltasanomat.fi 8.3.2023
Vanhanen kertoo olleensa Lintilän työtoveri jo vuodesta 1999, jolloin Lintilä nousi eduskuntaan. ”En ole kertaakaan havainnut, että hänen työntekonsa olisi häiriintynyt tästä”, Vanhanen sanoi Ylen Ykkösaamussa lauantaina.
Hs.fi 4.3.2023
Timppa pitää huolta lapsista ja ajaa päiväkotien ohi vähän ylinopeutta, ettei muksut ehdi vahingossakaan jäämään auton alle.
Opettaja.fi 17.2.2023
Otkes sai valmiiksi tutkinnan Fiskön saaressa 12.2.2022 tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa helikopteri liukui jäiselle tielle laskeuduttuaan päin venevajaa.
Iltasanomat.fi 28.2.2023
Krapulaa ei siis saa edelleenkään huijattua pois muulla kuin sillä, ettei juo.
Iltalehti.fi 4.3.2023
MAJOITUS HEMMETISSÄ.
De Gamlas Hem -hotellin mainos, degamlashotel.fi 2023
Pohjanmaan pelastuslaitoksen yksikkö saapui paikalle, kun lapsen sormet oli jo irrotettu.
Yle.fi 7.3.2023
Perttu Hyvärinen repesi täysin kesken palkintojenjaon – kertoo nyt, mistä oli kyse.
Hs.fi 3.3.2023
Suomi taistelee MM-viestimitalista! Riittääkö Iivo Niskasen repimä kaula?
Iltasanomat.fi 3.3.2023
Väkivallan tekijä tarvitsee apua – kaikki eivät sitä ymmärrä.
Iltalehti.fi 6.3.2023
Ihmiskaupasta epäiltyjen marjayritysten vastuullisuus tarkastettiin hiljattain – mitään ei löytynyt.
HS.fi 26.2.2023