Valehtelijan
päiväkirja
Jos kirjaa kahden viikon ajan muistiin kaikki valheensa, kuinka paljon niitä tulee? Tutkimukset väittävät, että ihminen valehtelee keskimäärin kaksi kertaa päivässä.
Voit myös kuunnella jutun ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Tiistai 24. tammikuuta 2023.
Mies kirjoittaa ensimmäisen päiväkirjamerkintänsä kello 14.30. Hän olisi halunnut valehdella hammaslääkärille.
Olisi halunnut merkitä esitietolomakkeeseen, että juo janoonsa vettä eikä 7 Up Freetä.
”Myönsin kuitenkin.”
Kuuliaisesti hän rastitti, että kuluttaa virvoitusjuomia päivittäin. Hammaslääkäri katsoi lomaketta ja sanoi aijai.
Muuten hyvä, mutta tämä on vähän huolestuttavaa.
Olisi vielä tehnyt mieli sanoa, ettei sittenkään ihan päivittäin, vaan välillä.
Filosofi, neurotieteilijä Sam Harris sanoo, että on puhuttava aina totta. Hän itse pyrkii siihen joka tilanteessa.
Kun ystävä kysyy, onko ylipainoinen – he istuvat ystävän uima-altaalla ja kesä on alullaan – Harris vastaa: Ei voi väittää, että olisit lihava, mutta jos minä olisin sinä, laihduttaisin kymmenen kiloa.
Vaikka oikeasti ystävä ehkä tarkoitti: Enhän ole?
Sam Harris on 55-vuotias, asuu Kaliforniassa, tekee Making Sense -nimistä podcastia ja kirjoittaa tietokirjoja. Yksi niistä on esseekirja Lying.
Harris on vakuuttunut siitä, että valheet ovat haitallisia. Pienimmätkin. Ne ”rapauttavat tarpeettomasti ihmissuhteita ja yleistä luottamusta”. Hän jopa muistaa hetken, jolloin ymmärsi tämän. Stanfordin yliopiston kurssilla, jonka nimi oli Eettinen päätöksenteko, ja jolla puitiin yhtä ainoaa kysymystä: Onko väärin valehdella? Professori käytti Sokrateen filosofista menetelmää. Esitetään kysymyksiä, pyydetään vastauksia ja perusteluja, ja esitetään lisää kysymyksiä. Niin että vastaaja lopulta huomaa, kuinka hatarasti ja ristiriitaisesti ajattelee.
”Kurssi muutti elämäni perinpohjaisesti”, hän kirjoittaa.
Voiko ihminen puhua aina totta? Onko se mahdollista? Ja mikä kaikki lasketaan?
Harrisia kutsutaan joskus neurologiksi. Esitellään sillä tavalla internetissä ja erilaisissa teksteissä. Mutta hän ei ole erikoislääkäri, joka hoitaa potilaita, vaan tohtori, joka on väitellyt neurotieteestä yliopistossa. Neurotiede tutkii aivojen ja hermoston toimintaa.
”En voi kuvitellakaan, että väittäisin itseäni neurologiksi”, hän kirjoittaa.
Aina hän ei kuitenkaan korjaa virhettä. ”Kun googlaa Sam Harris ja neurologi, tajuaa, että se olisi aivan liian vaivalloista.”
Tiistai 24. tammikuuta 2023.
Kello 22 mies kirjoittaa päiväkirjaan, että valehteli tänään sähköpostissa. Ensin hän pahoitteli vastaanottajalle, että ”missasi” tämän aiemman viestin ja sanoi, että on ollut sittemmin sairaana.
”Jälkimmäinen on totta, mutta olisin sairaudesta huolimatta kyennyt vastaamaan.”
Mies oli saanut luentokutsun,
mutta aihe oli sellainen, josta hän ei enää jaksaisi puhua. ”Mutta en myöskään haluaisi kieltäytyä, koska osallistuminen sarjaan olisi uran kannalta hyvä.”
Hän ei ollut vastannut mitään ja oli sitten unohtanut koko viestin. Nyt oli tullut kohtelias muistutus.
”No, kuten näissä aina käy, suostuin sitten osallistumaan.”
Mieti ihmisiä, jotka olet tavannut viikon aikana. Kuinka monta heitä oli? Sellaisia, joiden kanssa puhuit kasvotusten. Joka kolmannelle heistä valehtelit.
Tulos on karkea, mutta tällaiseen lukuun päätyi tutkimusryhmä, jota johti yhdysvaltalainen sosiaalipsykologi Bella DePaulo.
Ihminen valehtelee keskimäärin kaksi kertaa päivässä. Yleisesti ottaen vielä niin, että mitä läheisempi suhde, sitä isompi valhe. Valkoisia valheita syötetään tuttaville – ja asiakkaille. Kätketään noloja sattumuksia, miellytetään, voidellaan kanssakäymistä. Ihana nähdä! Vakavilla valheilla suojataan mainetta tai läheistä suhdetta. Olin Pekalla yötä.
Epärehellisyyttä on vaikea tutkia rehellisesti.
Tämä on älykkyystesti, sanoivat yhdysvaltalaiset psykologit Edward Diener ja Mark Wallbom vuonna 1976. Osallistujien piti ratkoa niin monta anagrammia kuin viidessä minuutissa ehtisivät.
Valvontaa ei olisi, mutta kello soisi huoneessa viiden minuutin kuluttua. Silloin työ pitäisi lopettaa.
Tutkijat ajastivat kellon ja kävelivät peiliseinän taakse katsomaan, mitä tapahtuu kun kello soi.
Mitä tapahtui?
Vajaa kolmannes lopetti ratkomisen kuten määrä oli. Mutta yli 70 prosenttia jatkoi. Paljastumisen riskiä ei pitänyt olla.
Vuonna 2011 heitettiin noppaa. Amsterdamin yliopiston professori Shaul Shalvi ja hänen kollegansa lupasivat siitä rahaa: mitä isompi silmäluku, sitä enemmän dollareita.
Osallistujat saivat heittää noppaa kerran ja ilmoittaa tuloksen itse. Lopputulos oli, että he tienasivat keskimäärin 3,97 dollaria.
Tehtiin toinen koe. Noppaa sai heittää kolme kertaa, mutta ensimmäinen tulos piti ilmoittaa. Nyt ansiot nousivat. Osallistujat tienasivat keskimäärin 4,45 dollaria.
Sanotaan, että eläimetkin valehtelevat. Huijaavat vähintään. Kun vaara uhkaa, rantakäärme leikkii kuollutta. Se kääntyy selälleen ja roikottaa kieltään. Jos peto lähestyy pesää, sorsaemo esittää siipirikkoista ja houkuttelee pedon peräänsä.
Ovelin taitaa silti olla suokukko. Kevääksi se kasvattaa itselleen koreat kaulahöyhenet ja käy kosintamenoihin. Paitsi muutama harva koiras. Ne pyörivät soitimella naaraan näköisinä ja parittelevat vaivihkaa naaraiden kanssa. Ja koiraidenkin kanssa, jos röyhelökaulainen sattuu kohdalle. Silloin ne saattavat siirtää röyhelökoiraan sukuaukkoon omaa siemennestettään, ja kun tämä seuraavan kerran parittelee naaraan kanssa, päätyy naaraaseen myös huijarin sukusoluja.
Suokukko on kiistatta viekas, mutta ehkä se ei kuitenkaan valehtele. Antti Kauppisen mielestä ei, sillä suokukko ei ”väitä mitään”.
Perusmääritelmän mukaan valehtelu vaatii sitä: Puhuja väittää jotain, jonka uskoo epätodeksi, sillä aikomuksella, että kuulija uskoo sen todeksi.
Kauppinen on käytännöllisen filosofian professori Helsingin yliopistossa. Hän on juuri ”katsonut vähän” määritelmiä alan kirjallisuudesta. Pelkästään Stanford Encyclopedia of Philosophy -sivuston artikkelissa niitä oli parikymmentä ja erottelut ”hyvin hienovaraisia”.
Artikkeli oli monimutkainen, jopa Kauppisen mielestä osin saivarteleva, mutta ”yksi hauska juttu” siinä oli. Nimittäin Sigmund Freudin suosikkivitsi.
”Katsotaan, osaanko mä kertoa sen.”
Pavel ja Trofim ovat nousseet junaan Moskovassa.
Trofim kysyy Pavelilta, mihin tämä on matkalla.
Pinskiin, Pavel vastaa.
Valehtelija! Trofim sanoo. Väität, että olet menossa Pinskiin, jotta minä luulisin, että olet menossa Minskiin. Mutta olet varmasti menossa Pinskiin!
Aika vaikea vitsi.
Mutta Kauppista naurattaa. ”Eli tää oli kaksoishuijaus.”
Trofim piti Pavelia valehtelijana ja sen vuoksi päätyi uskomaan juuri sen, mitä tämä sanoi. Pavel taas tiesi, ettei Trofim uskoisi häntä.
”Helppo ajatella, että Freud tykkäsi tällaisesta mutkan kautta puhumisesta.”
Freud oli itävaltalainen neurologi, joka kehitti psykoanalyysin 1900-luvun alussa. Toki artikkelissa huomautetaan, että vitsin ”väitetään olleen” Freudin suosikki. Varmasti on vaikea sanoa.
Jotta voi valehdella, pitää siis väittää jotain. Perusmääritelmästä on hyvä lähteä, Kauppinen sanoo. ”Mutta sitten on poikkeuksia.”
