Yhdessä toimiminen tuo vaurautta: Ovatko suomalaiset metsäläisiä?
Metsäläiset valitsevat mieluummin itsellisen köyhyyden, vaikka yhdessä toimiminen toisi vaurautta.
Grafiikka Janne Tervamäki
Tänä syksynä monet raportit ovat murjoneet suomalaisten omakuvaa. Maan tapa on korruptoitunut, innovaatiojärjestelmä on sulkeutunut, tieteen kansainvälistyminen on heikentynyt ja tietoyhteiskunnan edelläkävijän paikka on menetetty. Nyt ei ole selvitetty vain mielikuvia ja edellytyksiä, vaan tuloksia.
Onko Suomi pantu asianmukaiselle paikalleen keskinkertaisena OECD-maana, vai onko tämä osoitus institutionaalisista epäonnistumisista?
Instituutio tarkoittaa jotakin asiaa hoitavien toimijoiden joukkoa ja sen yhteistoiminnan rakenteita ja mekanismeja.
Esimerkiksi lasten kasvattamisen instituutioon osallistuvat lasten ja heidän vanhempiensa lisäksi sosiaali- ja terveystoimi, koulut, kasvatustieteilijät, yleinen mielipide ja akkainlehdet.
Instituutioilla ei ole komentokeskusta, joten niihin kiteytyvät inhimillisen yhteistoiminnan ongelmat. Taloustieteen tuoreet nobelistit Oliver Williamson ja Elinor Ostrom ovat käsitelleet näitä teemoja.
Yhdessä toimiminen tuo vaurautta. Jos jokainen tuottaa itse kaiken tarvitsemansa, niukkuus ja nälkä ovat aina vieraina. Yhteistoiminnan velvoitteista ja oikeuksista sopiminen ja sääntöjen ylläpito on kuitenkin haastavaa, koska aina on välistävetäjiä ja siivelläeläjiä.
Ostrom on tutkinut yhteisiä resurssipooleja, kuten kalavesiä ja laidunmaita. Herkkiä ekosysteemejä on varjeltava ylikulutukselta. Erilaisia institutionaalisia ratkaisuja on kehkeytynyt aikoina, jolloin elvytysvelkaa ei voinut ottaa, vaan yhteistoiminnan epäonnistuminen tiesi kurjistumista ja kuolemaa.
Malliratkaisut ovat julkinen säätely sekä yksityinen omistus. Julkinen valvonta on kuitenkin tehotonta ja markkinat ajoittain kriisiytyvät. Ostrom on pohtinut itseohjautuvia institutionaalisia ratkaisuja, jotka perustuvat julkisen vallan, markkinoiden ja kansalaisyhteiskunnan yhteistoimintaan.
Verokertymää voi myös tarkastella resurssipoolina, jonka vastuullinen ja kestävä käyttö vaatii hyviä instituutioita.
Tulossa happotesti
Professori Reinhilde Veugelersin johdolla tehdyssä arviossa suomalaisesta innovaatiojärjestelmästä hämmästellään uskoa julkisten toimien erehtymättömyyteen. EVA:n raportti tietoyhteiskunnasta esittää asian kääntöpuolen. Digitaalisen infrastruktuurin säätelyssä valtio ei ole käyttänyt sille kuuluvaa valtaa, vaan jättäytynyt alueellisten utopioiden uhriksi.
Metsäläiset valitsevat mieluummin itsellisen köyhyyden kuin yhteistoiminnan tuskan. Sulkeutuneisuus ja muukalaiskammo johtavat konsensukseen, jossa yksi jäärä voi kivettää kokonaisen instituution. Usko omaan erinomaisuuteen sulkee pois vaihtoehtoiset ratkaisut.
Happotesti on kuitenkin tulossa. Kotimaan institutionaalisesta ympäristöstä ponnistaa kilpailulle alistettu vientiteollisuus.
Kapuloita voi suunnitella ja valmistaa omassa tykönään. Jatkossa on kuitenkin vietävä palveluja, järjestelmiä ja ratkaisuja, joiden laatiminen ja käyttöönotto vaativat kansainvälistä yhteistoimintaa. Jos laman jälkeen vienti ei lähde vetämään, suomalaisissa instituutioissa on jotain pahasti vialla.
Teksti Paul Lillrank
Kirjoittaja on professori Teknillisessä korkeakoulussa.