Kenen koronarokote?

Rikkaat maat ovat ostaneet rokotteita ennalta. Epidemiaa ei voiteta suojaamalla vain eniten tarjoavia, sanoo ylilääkäri Sari Ekholm.

suoraan sanoen
Teksti
Aurora Rämö
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Iso-Britanniassa on saatu toiveikkaita testituloksia lääkeyhtiö Astra Zenecan kanssa yhteistyössä kehitellystä koronavirusrokotteesta. Onko Suomi hankkimassa tätä rokotetta, ylilääkäri Sari Ekholm sosiaali- ja terveysministeriöstä?

”Kyseinen rokote on mukana niissä Euroopan rokotehankintamekanismeissa, joihin Suomikin on liittynyt. Tällä hetkellä neuvotteluita käydään useammasta rokotteesta.”

Kuinka pitkällä rokote on?

”Tutkijat ovat raportoineet, että syksyn mittaan saadaan kolmannen vaiheen ihmistutkimusten tuloksia. Ne kertovat aika paljon siitä, miltä todennäköisyys myyntiluvan saamiseen tulee näyttämään. Mutta tutkimukset ovat kesken, eli kyllä tässä vielä monta kuukautta menee.”