Tilaa oikealla

Mielipide: On kiinnostavaa seurata, löytyykö tyhjiötä täyttämään muita kuin Suomen Uutisten kaltaisia ilmeisiä ehdokkaita. TV7 tai AlfaTV ovat jo käyneet näillä vesillä.

Profiilikuva
media
Teksti
Olli Seuri
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
2 MIN

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Suomalaisten luottamus perinteiseen mediaan on kansainvälistä huippua, muistuttaa juhannuksen alla julkaistu Uutismedia verkossa -raportti. Viime vuosien kriisipuheesta huolimatta kansalaiset luottavat käytännössä kaikkiin isoihin uutismedioihin.

Yksi selkeä särö kuvassa kuitenkin on. Suomalaisten luotettavimpina pitämiä Yleisradiota ja Helsingin Sanomia kohtaan on epäluuloja etenkin oikealla.

Samansuuntaisia tuloksia on saatu esimerkiksi Poliittiset kuplat -tutkimusprojektissa, jonka mukaan juuri perussuomalaisten kannattajat ja jäsenet ovat epäluuloisimpia näitä medioita kohtaan. Lisäksi he ovat luottaneet muita useammin tietolähteenään MV-lehteen.