Saksan kieli nousussa

Opiskelijoiden kielivalintoja yhä hallitsevan englannin asema voi heikentyä, jos Britannia ja Yhdysvallat jatkavat eristäytymistään kansainvälisellä kentällä.

ulkomaat
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Saksa aloitti 1. heinäkuuta puolivuotiskautensa EU:n puheenjohtajana. Brysselissä huomiota on kiinnitetty siihen, että aiemmista epäilyksistä huolimatta saksan kielen asema näyttää vahvistuvan sekä EU-maiden kouluissa että unionin hallinnossa.

Kun Suomi liittyi EU:hun vuonna 1995, ranskan kielen osaamista pidettiin käytännössä edellytyksenä unionin byrokratiassa selviämiseen. Tilanne muuttui viimeistään unionin itälaajentumisen myötä vuonna 2004. Englanti syrjäytti ranskan EU-virkakunnan yleisimpänä yhteisenä kielenä.

EU:n toimielimissä käytetään tällä hetkellä 24:ää virallista kieltä, joista ranska, saksa ja englanti ovat niin kutsuttuja työkieliä. Britannian jäätyä EU:n ulkopuolelle englanti on virallisen kielen asemassa unionissa enää Irlannissa ja Maltalla. Molemmissa se on poliittisista syistä maan kakkoskieli.

Saksan kielen asemaa korostaa se, että Saksa on paitsi EU:n suurin jäsenmaa myös EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin äidinkieli. Monet komission hankkeisiin liittyvät uutiset leviävät nyt ensimmäisenä saksankielisen median kautta.