Kiinan into syytää rahaa Euroopan yliopistoille herättää epäluuloja: Saksassa puututtiin vapaan yliopiston suunnitelmiin
Kriitikoiden mukaan Konfutse-instituuteissa noudatetaan kolmen t:n kieltoa.
Kiinan aktiivisuus rahoittaa yliopistojen Kiina-tutkimusta herättää yhä enemmän epäilyksiä Euroopassa.
Berliinin osavaltion senaatin tiedeosasto kehotti 26. helmikuuta maineikasta Berliinin vapaata yliopistoa FU Berliniä (Freie Universität Berlin) harkitsemaan uudestaan puolen miljoonan euron avustuksen vastaanottamista Kiinalta.
Kiinan opetusministeriön ja FUB:n joulukuussa 2019 tekemän viisivuotisen sopimuksen mukaan rahat on tarkoitus käyttää kiinan kielen opiskelun sekä kiinalaisen kulttuurin sekä Kiina-tutkimuksen edistämiseen yliopistossa.
Kiina kanavoi antamansa rahat Kiinan opetusministeriön alaisen Hanban-organisaation kautta. Tämä tunnetaan erityisesti sadoista eri puolilla maailmaa yliopistojen yhteydessä toimivista Konfutse-instituuteista.
Saksassa FU Berlinin tekemää yhteistyösopimusta kritisoidaan siitä, että Kiinan hallituksen epäillään pääsevän painostamaan yliopistoa sen Kiinaan liittyvien opetusohjelmien sisällöstä.