Prinsessasatu
Olipa kerran prinssejä ja prinsessoja, joita alkoi olla liikaa.
Olipa kerran kaukana Pohjolassa laaja, vauras ja iloinen valtakunta, jota hallitsi mukava kuninkaallinen perhe: kuningas, kuningatar, kruununprinsessa ja prinssipuoliso, prinssi prinsessavaimoineen, nuorempi prinsessa prinssimiehensä kera sekä pikkuprinssejä ja -prinsessoja kokonainen tokka, joka lisääntyi vuosi vuodelta. Hyvin he mahtuivat asumaan linnassaan, sillä siihen kuului 1 430 huonetta + vessa vieraiden varalle; kuninkaalliset itsehän eivät sellaista tarvitse.
Elo sujui onnellisesti, kunnes päivänä muutamana kuningas kutsui perheen koolle ja loihe lausumaan: ”Me, Kaarle Tieskuinkamones Kustaa, olemme tässä tykönämme mietiskellyt ja tullut siihen tulokseen, että teitä prinssejä ja prinsessoja on jo ihan liikaa.”
Kuningashuoneen läpi kävi kohahdus, jonka majesteetti hiljensi kädenliikkeellä ja jatkoi: ”Älkää peljätkö. Emme aio ruveta teitä harventamaan. Mutta pakko on karsia teidän etuoikeuksianne. Niinpä määräämme, että tästä lähtien Kuninkaallisiksi Korkeuksiksi kutsutaan ainoastaan Meitä, Kuningas Kaarle Tieskuinkamonennetta Kustaata, kuningatar Silviaa sekä kruununprinsessa Victoriaa perheineen. Sen sijaan muut sukulaisemme pysykööt herttuoina, glamourmalleina tahi mitä titteleitä heillä sattuu olemaan.”
Nyt kuningashuone mykistyi, kunnes Värmlannin herttua rohkeni sopertaa: ”Mutta miksi, isä – tarkoitan Teidän Kuninkaallinen Korkeutenne?”
