Voiko Sipilän toimitusministeristö myydä Nesteen arvokkaita osakkeita? Vaken johtaja: Hallituksen erolla ei vaikutusta
Vaken toimitusjohtajan mukaan pääministerin erityisavustaja on vahvistanut, että toimitusministeristö voi tehdä Vaken sijoituspäätöksiä.
Valtion kehitysyhtiö Vake esitteli tänään suunnitelmiaan kick off -tilaisuudessaan. Konkreettisista sijoituskohteista ei kerrottu, mutta ne liittyvät tekoälyyn.
”Vauhditetaan tekoälyn hyödyntämistä ja avataan liiketoimintamahdollisuuksia”, tilaisuudessa kuvattiin yhtiön suunnitelmia terveydenhuollossa ja teollisuudessa.
Mikä Vake? @tanelitikka esittelee Valtion kehitysyhtiön kivi offissa mitä he alkavat puuhata. Tässä slaidissa Vaken ydin. #vake Ensimmäinen teema #tekoäly pic.twitter.com/C2Ut2GJWVv
— Elina Lappalainen (@ElinaLappalaine) March 11, 2019
Voiko Juha Sipilän (kesk) vetämä toimitusministeristö päättää Vaken sijoituksista ja esimerkiksi Nesteen osakkeiden myynnistä?
Hallitus on toiminut viime perjantaista alkaen toimitusministeristönä, kun Sipilä päätti kaataa hallituksensa sote-uudistuksen epäonnistumisen takia.