Tutkijat kehittävät edullista ”ehkäisyrokotetta” kehitysmaihin – Viisi sekuntia iholla voisi riittää kuukauden ehkäisyyn

Nykyisten pitkäkestoisten ehkäisymenetelmien ongelma kehitysmaissa on, että ne vaativat terveydenhuollon ammattilaisen apua, jota ei ole aina saatavilla.

ehkäisy
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ehkäisyn saatavuus on merkittävä ongelma kehitysmaissa, joissa nähdään myös väestönkasvun suurimmat vaikutukset lähivuosikymmeninä.

Tutkijoiden tavoitteena onkin ollut luoda uusia ehkäisymenetelmiä, jotka olisivat sekä edullisia että helposti kehitysmaissa levitettäviä.

Yhdysvalloissa Georgian teknillisen korkeakoulun tutkijat ovat luomassa naisille ehkäisevää ”rokotetta”, jonka potilas voisi antaa itse itselleen ilman lääkärin tai terveydenhoitajan apua.

”Tavoitteenamme on, että naiset voisivat antaa itse itselleen pitkäkestoisen ehkäisyn mikroneulalaastarilla, joka kiinnitetään ihoon viiden sekunnin ajaksi kerran kuukaudessa,” kertoo johtava tutkija Mark Prausnitz tiedotteessa.

Keksintö muistuttaa ulkoisesti ehkäisylaastaria, mutta sitä ei jätetä iholle pitkäksi aikaa. Sitä tarvitsisi käyttää myös harvemmin kuin laastaria, joka täytyy vaihtaa viikon välein kolmena viikkona kuukaudessa.