Sipilä palasi lomilta ja valaisi: Kepu ja kokkarit ovat vihervasemmistoa – sote ratkeaa nuijalla

Kommentti: Retorisesti omalla tasollaan liihotteleva pääministeri piti omalle väelleen melkoisen puheen.

Profiilikuva
Teksti
Mikko Niemelä
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kukapa olisi uskonut!

Suomen hallitukset ovat olleet vihervasemmistolaisia koko 2000-luvun. Näin on, jos on uskominen kesälomilta palanneen pääministeri Juha Sipilän (kesk) pontevaan puheeseen, jonka hän piti omilleen Vantaalla 21. elokuuta 2018.

Retorisesti omalla tasollaan liihotellut pääministeri kertoi puolueväelle, että hän pitää vihervasemmiston argumentaatiota leikkauksista paitsi virheellisenä myös epäoikeudenmukaisena.

”Teidän jälkiänne olen yhdessä muun hallituksen kanssa viimeiset vuoden korjannut”, Sipilä sanaili.

”Ja jos te ajattelette, että ikääntyvän Suomen talouspolitiikka on seuraavalla vuosikymmenellä vain menojen lisäämistä, niin pieleen menee taas. Jonkun on silloinkin tultava jälkiänne korjaamaan.”