Trumpin Iran-uho on pelkkää nyrkin heristelyä: Talouspakotteet helpottavat oloa mutta harvoin tuottavat tulosta
Iranissa voi toteutua samanlainen talvisotaefekti kuin Venäjällä: jyrkkä linja vahvistuu ja kansa yhdistyy johtajan taakse.
Kolme vuotta sitten, kesällä 2015, väkijoukot Iranissa kerääntyivät kaduille juhlimaan: yli 12 vuotta kestäneet maratonneuvottelut Iranin ydinsopimuksesta olivat päättyneet sopuun.
Vastineeksi siitä, että Iran suostui rajoittamaan ydinohjelmaansa, länsimaat höllentäisivät talouspakotteita. Vakavasta lääkepulasta, korkeasta työttömyydestä ja syvenevästä nälänhädästä kärsinyt maa nousisi jaloilleen.
Tiistaina 9. toukokuuta 2018 Yhdysvaltain presidentti Donald Trump palautti tilanteen takaisin alkupisteeseen. Trump ilmoitti Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa, että Yhdysvallat vetäytyy sopimuksesta ja palauttaa sopimusta edeltäneet pakotteet asteittain voimaan.
Trumpin mukaan sopimus on umpisurkea eikä estä Irania saamasta ydinasetta. Päätöstä osattiin odottaa, sillä sopimuksen purkaminen kuului Trumpin vaalilupauksiin.
Käytännössä Trumpilla oli kuitenkin vain vähän tarjottavaa sopimuksen tilalle – lähinnä uusia pakotteita. Tavoitteena on kenties painostaa Irania neuvottelemaan uusi, laajempi sopimus.