Kirkon jäsenkunta jalostuu

Profiilikuva
Tiina Raevaara on filosofian tohtori ja kirjailija.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kirkon jäsenkato puhututtaa taas. Eroa kirkosta -palvelu tiedotti sunnuntaina pienehköstä eropiikistä, ja piikin uutisointi varmaankin vahvisti sitä entisestään. Eroajia on sunnuntaista alkaen ollut päivittäin moninkertainen määrä normaaliviikkoon verrattuna.

Kirkko on ollut uutisissa myös käynnissä olevien seurakuntavaalien takia. Lisäksi keskustelua on herättänyt  erään seurakunnan osallistuminen erotiikkamessuille. Päivi Räsänenkin avasi taas sanaisen arkkunsa tasa-arvoisesta avioliittolaista.

On vaikea arvioida, mikä näistä on pääasiallinen syy akuuttiin eropiikkiin. En osaa myöskään samaistua piikkien aikana eroajiin – itse erosin kirkosta heti omilleni muutettuani, eikä siihen päätökseen ollut mediakohuilla minkäänlaista osuutta.

Eroajien yksityiskohtaisia syitä ei siis voi kuin arvailla. Toisaalta heidän päätöstään pitää muistaa kunnioittaa: on kysymys ihmisten omasta maailmankatsomuksesta, henkilöhistoriasta sekä suhteesta kirkkoon ja uskontoon. Eroajia tai eroamista nopeuttavaa nettisivustoa on turha syytellä tai pilkata.

”Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta”, kuuluu sanonta. Kirkon tapauksessa tilanne on siis toisin. Kirkolle näkyvyys mediassa näyttää aiheuttavan aina jonkinasteisen erovyöryn. Näkyvyyden syyllä ei ole väliä. Kirkolle kaikki julkisuus on jäsenmäärän suhteen huonoa julkisuutta.

Yhteiskunnan sekularisoituminen on pidemmän päälle myös globaali trendi. Suomi seuraa kirkon jäsenmäärässä muita Pohjoismaita.

Jäsenmäärän vähenemisestä huolimatta kirkon talous on pysynyt hyvässä kunnossa. ”Kirkon verotulot kasvoivat viime vuonna kuusi prosenttia edellisvuodesta”, kertoi kirkkoneuvos Leena Rantanen Ylen uutisessa.

Miten kirkon pitäisi suhtautua jäsenkatoonsa?

Jäseninä taitaa olla edelleen suurehko määrä eroamisaltiita ihmisiä, joiden lopullinen eropäätös on kiinni vain sopivasta mediakohusta.

Jos kerran jäsenmäärän väheneminen julkisuuden myötä on vääjäämätöntä, sitä on lopulta turha surra. Tokihan kirkko voi asemoida itsensä mykäksi ja äärimmäisen sulkeutuneeksi yhteisöksi, josta ei vuoda julkisuuteen valonpilkahdustakaan. Sitä se tuskin haluaa. Yhteiskunnallisesti merkittävän roolin saavat vain ne, jotka uskaltautuvat osallistumaan keskusteluun, ja tämän kirkko tietää hyvin.

Sitä paitsi kirkko ei edes voi vaikuttaa täysin siihen, kenet koetaan sen edustajaksi julkisuudessa. Kuten moneen kertaan on sanottu, Päivi Räsäsellä ei ole erityistä roolia evankelisluterilaisessa kirkossa, mutta silti ihmiset eroavat hänen takiaan.

Kirkon pitää siis vain löytää oikea suhtautumistapa jäsenkunnan pienenemiseen. Ehkä se voisi ajatella, että jäsenistö jalostuu: jäljelle jäävät ne, jotka todella valitsevat kirkkoon kuulumisen. Kaikki vanhempiensa liittämät hällävälistit häipyvät – ja ei kai se oikeasti voi haitata ketään? Kehityshän kuulostaa varsin terveeltä.

Eikö minkä tahansa järjestön jäsenten pidäkin olla sellaisia, jotka oikeasti kokevat jäsenyytensä itselleen tärkeäksi?