Elämä teini-ikäisenä olikin erilaista kuin kuvittelin

Profiilikuva
Blogit Megafoni
Kirjoittajat ovat pääkaupunkiseudulla asuvia nuoria. Nuorten Ääni -toimitus tuo nuorten näkökulmia esille mediassa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ala-asteella leikin usein pikkusiskoni kanssa 15-vuotiaita tyttöjä. Meillä oli tietty kuva siitä, minkälaista sen ikäisen tytön elämä on.

Kuvittelimme kaikkien 15-vuotiaiden tyttöjen meikkaavan paljon, käyttävän kalliita merkkivaatteita ja puhuvan eniten seurustelusta ja pojista. Leikeissämme tytöt olivat ilkeitä nuoremmille. He luulivat olevansa parempia kuin muut  eivätkä he välittäneet koulusta ja opiskelusta.

Luulimme teinityttöjen elämän olevan tällaista, koska saimme vaikutteita naapureissa asuvilta vanhemmilta tytöiltä. Heidän elämänsä näytti tosi kivalta, ja saimme heistä vain pinnallisen kuvan.

Tutkimuksen mukaan yläasteikäiset tytöt jakautuvat suosittuihin, tavallisiin ja ei-suosittuihin. Suositut tytöt ovat ulospäin suuntautuneita, ja heillä on paljon kavereita sekä hyvät suhteet poikiin. Me kuvittelimme suurimman osan teinitytöistä olevan suosittuja ja halusimme leikkiä ja elää heidän elämäänsä.

15-vuotiaana elämäni kuitenkin muistuttaa enemmän tavallisen tytön elämää. Itse asiassa suurin osa tämän ikäisistä tytöistä on niitä tavallisia.

Minun elämäni keskittyy vain vähän pinnallisiin asioihin, kuten meikkeihin ja vaatteiden ostamiseen. Olen huomannut, että elämä on paljon monimutkaisempaa ja vaikeampaa kuin kuvittelin sen olevan. Kun nyt ajattelen asiaa, uskon, ettei naapurin tyttöjenkään elämä ollut niin yksinkertaista ja hohdokasta, kuin miltä se vaikutti.

Vanheneminen on tuonut paljon lisää vastuuta, mikä ei tullut mieleen ala-asteikäisenä. Opiskeluun pitää keskittyä enemmän ja täytyy valita, mihin kouluun haluaa jatkamaan opiskelua. Murrosiän tuomat muutokset saattavat hämmentää ja kaikenlaiset tunteet pyörivät mielessä.

Siitä huolimatta pidän enemmän siitä, että elämä on sellaista, kuin se oikeasti on. Sillä 15-vuotiaalla tytöllä, jonka elämästä haaveilin, ei ollut koskaan minkäänlaisia vastoinkäymisiä tai murheita. Hänen elämänsä  ei ollut ollenkaan realistista. Kuin hän olisi vanhentunut, mutta ei olisi saanut yhtään vastuuta tai kohdannut ongelmia. Hän keskittyi vain ulkonäöstään huolehtimiseen, nuorempien kiusaamiseen ja pojista puhumiseen.

Minusta monet muut asiat, kuten opiskelu, unelmien tavoittelu ja itsensä toteuttaminen, ovat tärkeämpiä ja kiinnostavampia. Sitä paitsi, vaikka suosittujen tyttöjen elämä vaikutti silloin paljon paremmalta, todellisuudessa he käyvät läpi samanlaisia ongelmia ja vastoinkäymisiä kuin muutkin.