He ovat paenneet, hieno elokuva - suuri floppi?
Parhaan elokuvan Jussilla palkittu ja J-P Valkeapäälle parhaan ohjauksen Jussin tuonut He ovat paenneet ei löytänyt katsojia elokuvateattereissa.
Ainakin Markkinointi & Mainonta ja Ilta-Sanomat ovat ehtineet innostua asiasta. Floppi palkittiin, kuuluvat otsikot.
Ilta-Sanomissa vertailtiin sinänsä asiallisesti budjetteja ja elokuvasäätiön tukia.
”Jotain on mennyt pahasti pieleen vuoden 2014 parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi nimetyn He ovat paenneet -elokuvan markkinoinnissa yleisölle”, kirjoittaa Olli Harma Marmaissa.
Harma ei ole ainakaan nähnyt elokuvaa, eikä kummemmin perehtynyt siihen, sillä hän arvioi elokuvaa ”arjen realistiseksi”. Hän kuitenkin keksii, keiden olisi pitänyt käydä katsomassa se. ”Tematiikka on vahvasti tätä päivää, mutta ilmeisesti tosielämän ongelmanuoret pakenevat kuitenkin arkeaan jonnekin muualle kuin arjen realismia esittelevään elokuvateatteriin.”
Mikä tämä elokuva on?
He ovat paenneet on alun näennäisestä realismista väkevästi abstraktin puolelle solahtava, hyvin omintakeinen teos, joka ennen Suomen ensi-iltaa ehti saada kutsut kahdelle A-luokan elokuvafestivaalille, Venetsiaan ja Torontoon. Etenkin melko suppean ohjelmiston ja tiukan seulan Venetsiassa ei ole kotimaista näytelmäelokuvaa nähty vuosikausiin. Edellinen oli muuten Valkeapään esikoisohjaus Muukalainen.
A-luokan festivaaleille pääsystä todella kamppaillaan. Ne tuovat kansainvälistä näkyvyyttä – ja myös kansainvälisiä myyntejä.
Kyllä, He ovat paenneet sai Suomessa elokuvateattereissa ainoastaan 3000 katsojaa, ja se on ikävää. Syitä ovat ainakin se, ettei pääosissa ole tuttuja tähtiä, kuten kansa haluaa, sekä tarinan epäsovinnaisuus, käsittelytavasta puhumattakaan. Lisää problematiikasta marraskuisessa suomileffajutussani.
Juuri nyt Valkeapää on elokuvansa kanssa Kaliforniassa Santa Barbaran elokuvafestivaaleilla. Näihin tapahtumiin kutsutaan, ei mennä. Elokuva valitaan, koska se on arvioitu poikkeuksellisen hyväksi.
Aivan lopussa Harma tekee osuvan havainnon.
”Finnkinolla on nykyisin merkittävä markkina-asema suomalaisessa elokuvateatteribisneksessä. Alan konsolidaation myötä taide-elokuva ja ylipäätään vakavampi draamaelokuva on joutunut Suomessa hankalaan asemaan”, hän kirjoittaa.
Ongelmallista on tosiaan se yleistäminen, johon Harmakin sortuu läpi artikkelinsa verratessaan He ovat paenneet -elokuvaa suoraan lempeään suuren yleisön viihde-elokuvaan Mielensäpahoittaja sekä Hobittiin, Nälkäpeliin ja Interstellariin.
Elokuvia on monenlaisia. Jotkut ovat mukavia, toiset eivät. Haastavamman art housen on kovin vaikea elää multiplex-elämystehtaissa, joiden ytimessä on viihde, viihde, viihde.
Kaikki elokuvat eivät ole kaikille. Jos pitää ihmetellä, miksi vain vähän katsojia saanut He ovat paenneet palkittiin, vastaus lienee selvä. Sitä ei palkittu, koska elokuvaväki on nyrpeää ja elitististä.
Se todennäköisesti palkittiin, koska se on niin persoonallinen ja taiteellisissa tavoitteissaan onnistunut. Se on elokuva-alan ammattilaisista koostuvan Filmiauran noin 300-henkisen jäsenistön äänestyskonsensuksen perusteella vuoden paras elokuva. Filmiauran jäsenlista on julkinen.
Eri mieltä saa olla, mutta näin kävi.
Kirjoittaja on Filmiauran hallituksen jäsen.