Suomen kuvalehti

7.8.2011 klo 19:01

Salaliittoteoriat saaneet valtavan suosion - kolme ryhmää

astronautti kuussaAstronautti Eugene Cernan kävi toistaiseksi viimeisenä ihmisenä Kuun pinnalla 1972. Vai kävikö sittenkään? Kuva Nasa / Reuters / Lehtikuva.

Kolmasosa yhdysvaltalaisista pitää todennäköisenä, että hallitus oli mukana WTC-tornit tuhonneessa terrori-iskussa.

Ei terroritekoa, ettei joku kehitä siitä salaliittoteoriaa. Oslon ja Utøyan veritöitä on internetissä ehditty jo esittää niin sanotuksi false flag -hyökkäyksiksi. Teorian mukaan tekojen taustalla ei olisikaan yksittäisen äärioikeistolaisen viha muslimeja ja sosiaalidemokraatteja vastaan, vaan esimerkiksi Gaddafin kosto Norjalle sen osallisuudesta Libyan pommittamiseen.

Internetin keskusteluryhmissä kehitellyt salaliittoteoriat voivat vaikuttaa pienen vähemmistön harmittomalta ajanvietteeltä. Niillä on kuitenkin ällistyttävän suuri suosio, ja niillä voi siksi olla myös merkittävä vaikutus politiikkaan. Esimerkiksi epäilyt ilmastotutkijoiden kollektiivisesta tiedevilpistä ovat voineet heikentää ilmastopolitiikan perusteiden uskottavuutta.

Kyselytutkimusten mukaan vain 56 prosenttia briteistä uskoo, että al-Qaida oli vastuussa iskuista New Yorkin WTC-torneihin 11. syyskuuta 2001, kirjoittavat brittiajatushautomo Demoksen ääriliikkeiden tutkija Jamie Bartlett ja vapaa tutkija Carl Miller Skeptical Inquirer -lehdessä.

Yhdysvaltalaisista kolmannes pitää ”hyvin todennäköisenä” tai ”melko todennäköisenä”, että Yhdysvaltain hallinto joko salli syyskuun yhdennentoista päivän iskut tai oli aktiivisesti mukana niissä.

Sosiologi Ted Goertzelin mukaan salaliittoteoriat leviävät ketjureaktiona, jossa jokainen salaliiton kyseenalaistava taho leimataan osaksi salaliittoa itseään - joko hyvää tarkoittaviksi hölmöiksi tai pahimmillaan hallituksen agenteiksi, jotka tarkoituksellisesti levittävät disinformaatiota. Tämän leiman saivat myös Bartlett ja Miller, kun he tutkivat 9/11-salaliittoja.

Näistä leimareaktioista Bartlett ja Miller saivat aineistoa jatkotutkimukselleen.

Ydinryhmän ”faktat”

Kävi ilmi, että salaliittoteorioihin uskovat ja niitä levittävät kolme psykologisesti toisistaan hyvin merkittävästi poikkeavaa ryhmää. Skeptisen ja tieteellisen ajattelutavan puolustajan on otettava huomioon näiden ryhmien erot, jos he haluavat menestyksellisesti vastustaa salaliittoteorioita.

Bartlettin ja Millerin mukaan esimerkiksi 9/11 Totuus -liikkeen taustalla on pieni, hyvin toisensa tuntevien ja erittäin motivoituneiden ihmisten ryhmä.

Tähän ydinryhmään kuuluu veteraaneja jopa John F. Kennedyn murhan virallisen totuuden kyseenalaistajista ja liikkeestä, jonka mukaan Nasa lavasti astronauttien käynnit Kuussa.

Tämä ydinryhmä on kiinnostunut vain ”faktoista”. He kiinnittävät huomiota esimerkiksi siihen, että kaksoistornit luhistuivat lähes vapaan pudotuksen kiihtyvyydellä, joka heidän mukaansa olisi todiste siitä, että rakennukset on räjäytetty sisältä päin. Ydinryhmän argumentaatio on rakennettu näyttämään rationaaliselta ja tieteelliseltä, mutta sitä se ei Bartlettin ja Millerin mukaan ole.

Totuusliike ei esimerkiksi välitä riippumattomasta tutkimuksesta, joka osoitti WTC 7 -rakennuksen - johon lentokoneet eivät osuneet -luhistuneen juuri niin kuin sen olisi voinut olettaakin luhistuvan tulipalojen ja romahtaneiden kaksoistornien pirstaleista.

Vihaa ja typeryyttä

Toista ryhmää Bartlett ja Miller kutsuvat kriittisiksi käännynnäisiksi. Nämä olivat yllättävän usein opiskelijoita ja muita hyvin koulutettuja ihmisiä.

He olivat usein saaneet paljon vaikutteita postmodernista teoriasta, relativismista ja totuuden subjektiivisuutta korostavista filosofisista suuntauksista.

Käännynnäisten taustalla oli kuitenkin ennen kaikkea viha vallitsevaa poliittista järjestelmää kohtaan. Monet heistä vaikuttivat myös erilaisissa vasemmistolaisissa poliittisissa liikkeissä. Tämä ryhmä on tuottanut suuren osan 9/11 Totuus -liikkeen katu-uskottavasta, vastakulttuurisesta sisällöstä esimerkiksi YouTubessa.

Laajinta ja hajanaisinta ryhmää Bartlett ja Miller kutsuvat lukutaidottomiksi tai typeryksiksi (”the illiterati”). Heille salaliittoteoriat ovat ennen kaikkea viihdettä sosiaalisessa mediassa. He tuottavat suuren osan liikkeen sivustojen huikeista kävijäluvuista lukemalla ja kirjoittamalla erilaisille keskustelupalstoille.

Vastamyrkkyä salaliittoteorioille

Salaliittoteorioita kehittelevän ydinryhmän pään kääntäminen järkiperustein on hyvin vaikeaa ja vaatii paljon kärsivällisyyttä, Bartlett ja Miller kirjoittavat. Heidän väitteensä ja virallisesta näkemyksestä löytämänsä ristiriitaisuudet on käsiteltävä yksi kerrallaan käyttämällä niitä tieteellisiä perusteita, joita ydinryhmä itse väittää kannattavansa.

Kriittisiin käännynnäisiin tämä lähestymistapa ei välttämättä pure. Heille kannattaa puhua politiikkaa ja yrittää vedota logiikkaan. Miksi Yhdysvaltain hallinto olisi lentänyt päin Pentagonia oikeuttaakseen terrorismin vastaisen sodan, kun paljon helpompaa olisi ollut lavastaa joukkotuhoaseita Irakiin?

Typerimpiin salaliittoteorioiden kannattajiin tuskin auttavat sen enempää logiikka kuin tosiasiatkaan. Bartlett ja Miller uskovat kuitenkin, että pitkällä aikavälillä suurten massojen vastustuskykyä huuhaalle voisi parantaa lisäämällä kriittisen ajattelun opetusta kouluissa.

Asiat

salaliittoteoriat , internetin keskusteluryhmät

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


Tilaa Suomen Kuvalehti

Kommentit (55)

7.8.2011 klo 19:42 Pasi Fisti

Pasi Fisti kirjoitti:

Kun kaikki muut keinot on käytetty yritä selättää ”väärin ajattelevat” kerettiläiset psykologisoimalla ne. Tämä oli huomattavasti helpompaa inkvisition aikana. Monet salaliittoteorioiksi aikoinaan kutsutut teoriat ovat kuitenkin myöhemmin julkistettu todeksi. Nämä kamalat harhaoppiset hullut nk. ”salaliittoteorikot” osuivat tällöinkin oikeaan, miksipä ei nykypäivänäkin?

Meidän perspektiivimme kun on valitettavasti aina subjektiivinen. Ihminen on varsin pöljä itsekeskeinen eläin, helposti johdateltavissa ja manipuloitavissa. Monille on täysin vieras ajatus että on olemassa ihmisiä jotka ajattelevat täysin poikkeavasti omasta mallistamme emmekä voi yksinkertaisesti tajuta mitä kaikkea maailmassa tapahtuu. Kriittinen ajattelu on hyvästä puolin ja toisin.

7.8.2011 klo 19:47 Pave

Pave kirjoitti:

”vastustuskykyä huuhaalle voisi parantaa lisäämällä kriittisen ajattelun opetusta kouluissa”

Ja nimenomaan ei kannata aina uskoa sitä mitä tiedotusvälineet ensimmäisenä toitottavat!

7.8.2011 klo 19:59 vesurimies

vesurimies kirjoitti:

”Miksi Yhdysvaltain hallinto olisi lentänyt päin Pentagonia oikeuttaakseen terrorismin vastaisen sodan, kun paljon helpompaa olisi ollut lavastaa joukkotuhoaseita Irakiin?”

Kun soditaan idässä, tarvitaan taakse kansan tuki. Siihen ei pelkät joukkotuhoaseet riitä. Kun ruumiita tulee ja sota on niinsanotusti painunut omalle maaperälle, kansasta saadaan patrioottia jotka kyllä puoltavat uudet ristiretket viimeiseen asti. Sittemminhän runtattiin läpi kaikenmoiset patriot- act lait isänmaallisuuden nimissä jotta kansalaisvapauksia saatiin karsittua.

Tuli siinä lyötyä myös kymmeniä kärpäsiä kahden + 1 pienemmän tornin hinnalla.

7.8.2011 klo 20:02 Reptiliaani

Reptiliaani kirjoitti:

Ok, ”debunkkaajat” haluavat siis käydä ”salaliittoteorioita” vastaan tieteellä ja järjellä. Selvä, sopii se minulle. Missä se tiede ja järki nyt on tässä kirjoituksessa? Keskustellaan nyt sitten oikeista asioista, jos kerran haluatte. Psykologisointi, ihmisten haukkuminen typeryksiksi yms. ei ainakaan ole asiallista keskustelua oikeista asioista.

7.8.2011 klo 20:06 Pate

Pate kirjoitti:

Kirjoittaja, joka näköjään on erikoistunut tieteellisiin artikkeleihin voisi perehtyä aiheeseen vähän syvällisemmin. Tämä oli kovin pintapuolinen raapaisu, joka perustui pieneen lähdeaineistoon. Muistuttaisin myös, että salaliittoja on ollut historian saatossa aina, eikä maailma ole niin paljon muuttunut etteikö niitä enää olisi. Päinvastoin, nykyään on tahoja, joilla on valtavat intressit ja paljon menetettävää/voitettava - on selvää, että salaisia liittoja ja kieroja hankkeita on. Lapsellista kuvitella muuta.

7.8.2011 klo 20:08 Janitee

Janitee kirjoitti:

Tässä yrittää taas Illuminaatti, vapaamuurarit ja Toijalan marttaseura estää totuuden leviämistä. Vakavasti sanottuna on kaikenlaisen huuhaan lisääntyvä kannatus maailmalla todella huolestuttavaa.

7.8.2011 klo 20:13 Reptiliaani

Reptiliaani kirjoitti:

Jonkin asian sanominen ”huuhaaksi” ei ole argumentti. Minä voin sanoa tuota kirjoitusta ”huuhaaksi”. Onko se sitten sillä kumottu.

Kuinkas muuten sveitsiläisen historian tohtori Daniele Ganserin väitöskirja Naton Gladio-joukoista? Onko sekin ”huuhaata”, vaikka kyse on akateemisesta tutkimuksesta sellaisen aiheen tiimoilta, jota parlamentitkin ovat käsitelleet monessa maassa.

Vai uskooko jutun kirjoittaja johonkin salaliittoteoreetikoiden salaliittoon, joka on soluttautunut yliopistomaailmaan ja poliittisiin päätöksentekoelimiin. Nyt, Hamilo, foliohattu pois päästä!

Kukas muuten on Gaddafia

syytellyt Oslon iskusta? Hommafoorumilla taisi joku nuija tokaista, että saattoi olla Gaddafi. Siinä kaikki. Kenenkään muun en ole kuullut Gaddafia iskusta syyttelevän.(Jännää sinänsä, koska Gaddafin syyttelemistä nykytilanteessa voisi hyvinkin odotella valtamedian edustajalta. Gaddafihan on virallisen totuuden mukaan pahis.)

7.8.2011 klo 20:20 Vierailija

Vierailija kirjoitti:

”Miksi Yhdysvaltain hallinto olisi lentänyt päin Pentagonia oikeuttaakseen terrorismin vastaisen sodan, kun paljon helpompaa olisi ollut lavastaa joukkotuhoaseita Irakiin?”

Eikös ne käytännössä väittäneet, että Irakissa on joukkotuhoaseita? Irakilaisiahan WTC-lennoissa ei ollut mukana ollenkaan.

”Yhdysvaltalaisen selvityksen mukaan maan johto syyllistyi toistuvasti valehteluun Irakin joukkotuhoaseista ennen maan miehittämistä, kertoo Reuters.

Tuoreessa selvityksessään The Center for Public Integrity -tutkimuslaitos on kerännyt kahden vuoden ajalta ennen sotaa yhteensä 935 valhetta Irakin

joukkotuhoaseista sekä totuudenvastaisia väitteitä Irakin yhteyksistä terroristijärjestö al-Qaidaan maan kahdeksan huippuvirkamiehen sanomana, mukaan lukien George W. Bush.”

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/12033-tuore-selvitys-s yyttaa-bushin-hallintoa-valehtelusta

7.8.2011 klo 20:41 marko.lehti

marko.lehti kirjoitti:

aikanaan väitettiin että usa oli murtanut japanin koodin jo syksyllä 1941.
kaikki strategisesti tärkeät lentotukialukset vedettiin pois hawajin satamasta, tarkoituksena ei ollut ehkäistä hyökkäystä vaan saada sota aikaan.
kansalaismielipide kun oli voimakkaasti sodanvastainen ja ainoastaan houkuttelemalla japani hyökäämään usa sai syyn liittyä toiseen mailmansotaan.

salaliitto vai ei kas siinä kysymys ;-)

7.8.2011 klo 21:00 LNu

LNu kirjoitti:

”Pentagonia oikeuttaakseen terrorismin vastaisen sodan, kun paljon helpompaa olisi ollut lavastaa joukkotuhoaseita Irakiin?”

Eh, mitä tämä on olevinaan? Länsimaisessa todellisuudessahan Irakilla oli joukkotuhoaseita sodan alkaessa ja pitkään sen jälkeenkin. Melko erikoista väitää, että joukkotuhoaseet yksinään olisivat mitenkään riittäneet perusteeksi aloittaa sotatoimet. Ei ihme, jos on vaikeuksia vakuuttaa muita kun ajatuksen juoksu on tuota tasoa. Sitten väittää vielä muita typeriksi :D

7.8.2011 klo 21:30 Kymmenen Vuotta

Kymmenen Vuotta kirjoitti:

Syksy lähestyy ..?

http://www.youtube.com/watch?v=ArnYryJqCwU

7.8.2011 klo 21:39 Heimoveli

Heimoveli kirjoitti:

On aika paksua väittää esimerkiksi näin:

”Totuusliike ei esimerkiksi välitä riippumattomasta tutkimuksesta, joka osoitti WTC 7 -rakennuksen - johon lentokoneet eivät osuneet -luhistuneen juuri niin kuin sen olisi voinut olettaakin luhistuvan tulipalojen ja romahtaneiden kaksoistornien pirstaleista.”

WTC7:n luhistumisen mallintamiseen meni lähes kymmenen vuotta, kun järjellistä syytä oli vaikea löytää. Lopputulos oli jotain lämpölaajemiseen liittyvää.

7.8.2011 klo 21:46 Assassination

Assassination kirjoitti:

Mitä JFK salamurhaan tulee, niin haluan nähdä sellaisen taikurin, joka lataa pulttilukkoisen kiikarikiväärin ja palauttaa liikkuvan kohteen kiikarin etsimeen muutamassa sekunnissa?


http://home.comcast.net/~dj.smitty/rifle.jpg

7.8.2011 klo 22:14 Ei mitään uutta länsirintamalta...

Ei mitään uutta länsirintamalta... kirjoitti:

Ensimmäinen maailmansota - Lucitanian upotus

Toinen maailmansota - Pearl Harbor

Vietnamin sota - Gulf of Tonkin.

Kuuden päivän sota - USS Liberty (USA ei lähtenyt sotaan mukaan, mutta lähellä oli)

Afganistanin sota / toinen Irakin sota - 9/11

Joku jo mainitsikin NATO:n operaatio Gladion. Näitä löytyy kyllä paljon lisää kunhan jaksaa kaivella.

Pelkkää salaliittoteoriaa? Historiaa kun katsoo, niin on poikkeus jos johonkin isompaan sotatoimeen on ryhdytty _ilman_ jotain false flag tapahtumaa.

8.8.2011 klo 1:14 Hemmo

Hemmo kirjoitti:

Pelkkää salaliittoteoriaa? Historiaa kun katsoo, niin on poikkeus jos johonkin isompaan sotatoimeen on ryhdytty _ilman_ jotain false flag tapahtumaa.”

Nii, vai onko helpompi penkoa jälkikäteen joku tapahtuma ja liittää se jonkun tapahtuman alkuun noin suurinpiirtein!???

8.8.2011 klo 3:02 Kolmas mies

Kolmas mies kirjoitti:

Kun jonkin iskun epäily kohdistuu viranomaisiin itseensä, kutsutaan sitä salaliittoteoriaksi. Tämän jälkeen valtamedia ja viralliset tutkijat leimaavat epäilijät kuten edellä mainutussa artikkelissa.

Ei ole kauaa kun Suomessakin leimattiin ihmisiä ukopoliittisesti epäilyttäviksi, jos kehtasivat epäillä, että NL ei olekaan työläistyen paratiisi tai etteikö NL:n elkeet ja teot ole rauhan tekoja.


Virallista tv-feedia toisen koneen iskeytymisestä eli ns. CBS dive bomber. Kone ilmestyy korkealta 3 sekunnin kohdalla
http://www.youtube.com/watch?v=LgITY-fLHtk

Vastaava tv-feed FOX - Live, jossa

kone syöksyy tornin läpi täysin vaakatasossa nokka eheänä???
http://www.youtube.com/watch?v=zLKYr5hA6s8&feature= grec_index

Mihkä kolmeen artikkelissa mainittuun katerioaan kuulun kun näen näissä kahdessa Live feedissä eri lentoradat samalle tapahtumalle? Huom! nämä tv-feedit ovat virallista tv-kuvaa toisen koneen törmäyksestä.

8.8.2011 klo 4:38 Katosi jonnekin?

Katosi jonnekin? kirjoitti:

Tämä tapahtui syyskuun 11. 2001 ja siitä tulee kuluneeksi nyt syksyllä 10 vuotta, joten oli odotettavissa virallisen tahon esiinmarssi ja hyvissä ajoin - Osama bin Laden kuopattiin kuin al Qaidakin saa mennä (=saturaatio) ja nyt nämä edellä kuvatunlaiset psykologiaa pursuvat analyysit toisinajattelijoista.


1/6 - http://alturl.com/turvs

8.8.2011 klo 6:05 DeG

DeG kirjoitti:

Kolmas mies: ”Mihkä kolmeen artikkelissa mainittuun katerioaan kuulun kun näen näissä kahdessa Live feedissä eri lentoradat samalle tapahtumalle?”

Huomaa että videot on kuvattu eri kuvakulmista. Ensimmäisessä kone ilmestyy korkealta ja lähestyessään tornia oikaisee vaakalentoon. Viimeisten sekuntien aikana sen lentokorkeus ei muutu. Toisessa videossa näkyy vain ne lennon viimeiset sekunnit, jossa se on jo vaakalennossa.

8.8.2011 klo 9:13 Rockefeller

Rockefeller kirjoitti:

Totuus on varmasti tarua (lue salaliittoteorioita) ihmeellisempää….

Kyllähän esim 911 todisteiden valossa olisi paljon loogisempaa ajatella että talot räjäytettiin alas. Se joka muuta väittää kuuluu mielestäni näihin salaliitto ”hihhuleihin”

Wake up people pikku hiljaa!

8.8.2011 klo 9:15 Jyri Hovila

Jyri Hovila kirjoitti:

Arvoisa Suomen Kuvalehden toimitus, nyt kun olette iloisen kevyesti kategorisoineet mm. allekirjoittaneen kuuluvaksi ajattelultaan yksinkertaisten ja perusteettomaan paranoiaan taipuvaisten foliohattujen kerhoon ilmiselvästi tutustumatta lainkaan minun ja kaltaisteni esittämien argumenttien varsinaiseen sisältöön, esitän haasteen: ottakaa minut hiillostettavaksi syyskuun yhdettätoista ja salaliittojen psykologiaa koskien seuraavaan SK:n numeroon. Saatte puolestani luvan esittää kysymyksenne kuinka tiukassa tai ilkeässä muodossa tahansa, kunhan sekä kysymykset että vastaukset julkaistaan lehdessä

niiden sisältöä ja sävyä muuttamatta. Jos haluatte jutulle lisää nostetta, haastattelu voidaan järjestää väittelynä allekirjoittaneen ja vaikkapa Esko Valtaojan tai Petteri Järvisen kanssa, jotka kumpikin ovat ansioituneita virallisten totuuksien puolustajia. Suorastaan vaadin mahdollisuutta päästä vastaamaan yllä olevassa artikkelissa esittämiinne yleistäviin ja psykologisoiviin väitteisiinne henkilökohtaisesti. Löydätte yhteystietoni numeropalvelusta.

8.8.2011 klo 10:17 Pohjalainen

Pohjalainen kirjoitti:

Salaliitoissa on aina monta ihmistä mukana. Olen pitkään uskonut, että Oswald ei ollut ainoa Kennedyn murhaan sekaantunut henkilö. Koska tähän päivään mennessä kukaan ei ole tullut uskottavasti esille, alan epäillä epäilyjäni. Kuinka on mahdollista,että kaikki muut sekaantuneet ovat voineet olla täysin hiljaa nämä vuosikymmenet? Toki on mahdollista, että ampujia ja asiasta tietoisia oli vain kaksi, ja heillä oli tuuria osua.
Jos USA olisi WTC-iskujen takana, operaatioon olisi sekaantunut tuhansia ihmisiä. Miten he kaikki ovat voineet pitää suut kiinni? Jos salaliitto on ollut jossakin, se paljastuu

väistämättä. Jos todisteita ei koskaan ilmaannu, sitä ei ole ollutkaan. Vaikka aika moni uskoo vieläkin, että Roswelliin tipahti UFO, vaikka ensimmäistäkään todistetta tai uskottavaa todistajaa ei ole ilmaantunut. Sitten on vielä nämä viljapeltojen tallausten palvojat. Heitä ei edes kannata yrittää saada järkiinsä, ajan haaskausta.

8.8.2011 klo 14:54 Mediakriitikko

Mediakriitikko kirjoitti:

Tällaisissa psykologisoivissa jutuissa aina ”unohdetaan” se, että historiaan todellakin mahtuu paljon erilaisia salaliittoja - osa hyvinkin laajoja, kuten lavastettujen terroritekojen avulla poliittisen ilmapiirin muokkaamiseen suuntautunut operaatio Gladio kylmän sodan Euroopassa. EU tuomitsi tuon salaliiton vuonna 1990. Tässä mielessä tällaiset salaliittoteorioita lyttäävät artikkelit ovat historiattomuudessaan naiiveja.

Ja artikkelin kirjoittajia täytyy näemmä muistuttaa, että Yhdysvaltain senaatin tutkimuskomitea (House Select Committee on Assassinations) päätyi vuonna 1979 loppuraportissaan

siihen, että presidentti John F. Kennedyn murhan takana oli todennäköisesti salaliitto (”probable conspiracy”) eli että ampujia oli useampia, vaikka valtamedia vaan toistelee aiempaa Warrenin komission raporttia.

Vietnamin sodan laukaissut Tonkinin lahden ”attentaatti” on jo virallisestikin tunnustettu manipulaatioksi. Väitteet Irakin “joukkotuhoaseista” on tunnustettu puhtaasti “byrokraattiseksi perusteeksi” Irakin valloitukselle. 9/11-iskuja seuranneissa pernaruttoiskuissa arabit oli lavastettu pernaruttokirjeiden lähettäjiksi, mutta pernaruttokanta johtikin amerikkalaiseen sotilaslaboratorioon. Esimerkiksi The Wall Street Journalin tutkiva journalisti Edward Jay Espstein (”The Anthrax Attacks Remain Unsolved”) on todennut perusteellisten tutkimusten jo osoittaneen, etteivät pernaruttoiskut ole voineet olla FBI:n vuonna 2008 syylliseksi väittämän yksittäisen tiedemiehen aikaansaannosta. USA:n National Academy of Sciences entisestään murensi FBI:n teoriaa tämän vuoden alussa julkaisemassaan raportissa.

Mitä tulee syyskuun 11:nnen iskuihin, todisteet siitä, että kyse oli ”isosta valheesta” (the Big Lie) valitettavasti vaan ovat erittäin vahvat.

Ks. esim. seuraava 1500 arkkitehdin ja insinöörin USA:ssa pian teattereihin tulevan dokumentin kerrassaan *hieno* traileri:

http://www.ae911truth.org/en/news-section/41-articles/5 44-eso-trailer.html

Dokumentissa haastatellaan kolmen pilvenpiirtäjän täystuhoon perehtyneitä rakennus- ja rakennuspurkualan ammattilaisia, mutta myös esim. arvostettua tutkijaa ja intellektuellia, Lynn Margulista, ja USA:n avaruuspuolustushanketta pitkään johtanutta Robert Bowmania (ks. traileri).

Täälläpä vielä aika monen räjähdepurkuasiantuntijan näkemys syyskuun 11:nnestä:

http://demolitionexpertsquestion911.blogspot.com/

Voisiko SK epähistoriallisen psykologisoinnin sijaan harjoittaa tutkivaa journalismia ja ennakkoluulottomasti perehtyä todisteisiin vaikkapa 9/11-tapauksessa? Yksi rakentava vaihtoehto olisi asiallisen väittelyn järjestäminen virallista 9/11-kertomusta puolustavan ja vaihtoehtoisia selityksiä edustavan henkilön välillä.

8.8.2011 klo 17:36 Mediakriitikko

Mediakriitikko kirjoitti:

Ehkä psykologisiin tarkasteluihin viehtyneen toimittajan kannattaisi tutustua johtavan käyttäytymistieteen julkaisun, The American Behavioral Scientistin, numeroon 6/2010, joka on kokonaan omistettu valtion rikoksille demokratiaa vastaan (=SCADs, State Crimes Against Democracy).

Artikkeleissa tarkastellaan mm. syyskuun 11:nnen iskuja ja niillä perusteltuja asioita SCADeina ja viitataan laajasti riippumattomien 9/11-tutkijoiden työhön. Kyseinen ABS:n numero on ladattavissa täältä:

http://koti.kapsi.fi/~pendix/911/American%20Behaviorial %20Scientist%20vol%2053%20n%206.pdf

Esimerkiksi Laurie

A. Manwellin artikkelissa ”In Denial of Democracy: Social Psychological
lmplications for Public Discourse on State Crimes Against Democracy Post-9/11” tarkastellaan psykologisia mekanismeja, joiden seurauksena ihmisten on demokratiassa vaikea uskoa korkeiden viranhaltijoiden suuriin rikoksiin ja jotka vaikeuttavat objektiivista ja avomielistä perehtymistä ”korkean tason” rikoksiin viittaaviin todisteisiin. Kokoelman johdantoartikkelissa kuvataan Manwellin analyysin ydinsisältö:

”Apropos Adolf Hitler's insight that ”the grossly impudent lie always leaves traces behind it, even after it has been nailed down,” author Laurie Manwell discusses some of the cognitive constructs that can prevent people from considering evidence of SCADs, specifically in relation to the events of September I1,2001, and the American led war on Terror in Afghanistan and Iraq. Drawing upon experimental research in terror management theory and system justification theory Manwell examines how government officials and mainstream media can manipulate mass publics into forfeiting their civil liberties and abrogating their civic duties. Although people often harbor suspicions about the motives of bureaucrats and politicians, most people disregard claims that public officials in general, and especially those at the highest levels, could or would conspire in election tampering, assassinations, mass murder, or other high crimes; such claims, Manwell reminds us, are diffrcult for citizens of those states to comprehend, even when backed by substantial corroborating evidence.”

Lisää aiheesta:

http://www.opednews.com/articles/Entire-February-2010-I ssue-by-Elizabeth-Woodwort-100304-129.html

Lukisin mielelläni toimittajan kommentteja tämän vertaisarvioidun käyttäytymistieteellisen julkaisun artikkeleissa esiin tuoduista näkökulmista.

8.8.2011 klo 19:38 Pohjalainen

Pohjalainen kirjoitti:

Nimimerkki Pohjalainen ei tässä viittaa sanomalehteen. Asun Pohjanmaalla, olen siis pohjalainen.

8.8.2011 klo 21:58 Jbui

Jbui kirjoitti:

Melko hapokkaan kohtelun sai taas virallinen yritys toistaa virallista tarinaa. Milloinkohan toimituksessa tajutaan kuinka hölmöltä nämä toimittajat näyttävät kun jengi alkaa olemaan jo melko hyvin perillä tästäkin tapauksesta. No, pitäähän jonkun sitä war on terror-propagandaa suoltaa että saadaan lisää kirkasotsaisia poikia lähtemään Afganistaniin.

8.8.2011 klo 23:04 David

David kirjoitti:

Kyllä tämä meni aika penkin alle Mr. Hamilo! Täällä on niin hienosti perusteltuja vastaväitteitä että en lähde esittelemään enempää.

9.8.2011 klo 7:02 Pohjalainen

Pohjalainen kirjoitti:

Eihän tässä isoa ongelmaa edes ole. Salaliitoilla, joita tietenkin on, on taipumus paljastua. Se tietenkin harmittaa, että niiden paljastuminen kestää joskus kauan. Kennedyn murhasta en ole varma. Jos se oli salaliitto, sen jäseniä on varmasti vielä elossa. Luulisi, että edes joku avaisi suunsa viimeistään kuolinvuoteellaan. Jimmy Hoffan katoaminen oli melko varmasti suunniteltu juttu, siis salaliitto. Hoffa contra Kennedy. Hmmm….

9.8.2011 klo 12:40 Ilahtunut

Ilahtunut kirjoitti:

Artikkelin luettuani en olisi uskonut että sen teesit saisivat välittömän vahvistuksen melkein kaikista tähänastisista kommentaareista.Helppo ja hauska harjoitus on sijoittaa kommentaatorit joihinkin kirjoittajan kategoriaan.Eikö tällaisia artikkeleita lue muut kuin salaliitoteorioihin uskovat?

9.8.2011 klo 13:29 Hitch-22

Hitch-22 kirjoitti:

Eräs salaliittoteoreetikkojen ongelma tuntuu olevan ns. massoille saarnaaminen. Eli luetaan vain sellaista, mikä vahvistaa omia oletuksia, ja pisteitä yhdistellään sellaisella vimmalla, että eri väittäiden punnitseminen vastakkain jää tekemättä. Onko esimerkiksi kukaan täällä vaahtoavista ”virallisen totuuden” epäilijöistä koskaan lukenut vaikkapa Skeptical Inquirer tai Skeptic -lehtiä?

Otetaan esimerkiksi vaikka Kennydyn murha. Elokuvaohjaaja Werner Herzog kysyi sanojensa mukaan kerran Oliver Stonelta, mitä mieltä tämä oli Warrenin Komission raportista, ja vastaus oli: en ole lukenut. Tuon

luulisi olleen herran lukulistalla ensimmäisenä! Muillekin kuin Stonelle voi suositella myös tällaista teosta:

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Virallinen+totuus+ Kennedyn+murhasta+on+sittenkin+totta/1135232015571

9.8.2011 klo 14:43 Mediakriitikko

Mediakriitikko kirjoitti:

Jos lähtökohta on, että kaikki virallisen totuuden epäily on väärää ajattelua, totta kai aineistoa kategorisointiin löytyy. Vastaavanlaisia luokituksia voisi heitellä virallisiin totuuksiin kyselemättä uskovista ihmisistä. Moinen meininki on mielekkyydeltään suunnilleen viikkolehtihoroskooppien tasoa.

Pohjalainen: Kennedyn kuolemasta on peräänkuuluttamasi kuolinvuodetunnustus.

CIA-agenttina toiminut ja Watergate-salaliittoa vetänyt E. Howard Hunt antoi tammikuussa 2004 pojalleen kasetin, jossa hän tunnusti olleensa osa Kennedyn murhannutta salaliittoa. Pojan mukaan hänen isänsä oli katunut

syvästi sitä, ettei ollut estänyt suunnitelman toteuttamista. Huntin mukaan hyvin monet olivat tyytymättömiä Kennedyn toimintaan ja halusivat hänet pois kuvioista tavalla tai toisella. Kennedyn lupaus ”hajottaa CIA tuhansiksi kappaleiksi ja heittää jäänteet tuuleen” (”shatter the CIA into a thousand pieces and scatter the remnants to the wind”) sai lähes kaikki CIA:laiset raivostumaan.

http://beforeitsnews.com/story/184/118/JFK_ASSASSINATIO N:_E._Howard_Hunts_Confession.html

Ks. myös Wikipedian artikkeli E. Howard Huntista.

Tiedä sitten, mikä on koko totuus. Viralliseen totuuteen vankasti uskovillehan tosin eivät mitkään maailman todisteet koskaan riitä. Tosin JFK:n tapauksessa virallisissakin totuuksissa on pientä variaatiota, kuten edellä on osoitettu.

9.8.2011 klo 14:44 Mediakriitikko

Mediakriitikko kirjoitti:

Radiossa esitettyä E. Howard Huntin nauhoitusta voi kuunnella täällä:

http://prisonplanet.com/audio/300407jfktape.mp3

Kyseessä on vain osa nauhoituksesta. Hunt pääsee asiaan katkelman loppupuolella.

9.8.2011 klo 14:49 Kuvassa Mukana

Kuvassa Mukana kirjoitti:

”Hitch-22 kirjoitti:

Eräs salaliittoteoreetikkojen ongelma tuntuu olevan ns. massoille saarnaaminen. Eli luetaan vain sellaista, mikä vahvistaa omia oletuksia, ja pisteitä yhdistellään sellaisella vimmalla, että eri väittäiden punnitseminen vastakkain jää tekemättä.”

WTC7 - vapaan pudotuksen myöntää NIST'kin?

http://www.wtc-7.blogspot.com/

'Salaiittoteoreetikot' ovat vissiin se ainoa ryhmä, joka on lukenut NIST'n raportin ja moneen kertaan.

9.8.2011 klo 15:00 Corvus

Corvus kirjoitti:

”WTC7:n luhistumisen mallintamiseen meni lähes kymmenen vuotta, kun järjellistä syytä oli vaikea löytää. Lopputulos oli jotain lämpölaajemiseen liittyvää.”
Yllä olevasta kommentista ja mallintamisen vaikeudesta tulee mieleen TKK:n vanhan lujuusopin proffan luennollaan kertoma tarina yli 30 vuotta sitten. Hän oli saannut ensimmäiseksi työtehtäväkseen mallintaa veden poistuminen paperista viiran päällä. Asiaa oli tekniikan tohtorit laskelleet ja hyvää mallia ei ollut syntynyt. Asiaa hieman pähkäiltyään hän päätti kokeilla oletusta, että vesi putoaa vapaasti ja kas tällä lukion fysiikan kaavalla

saatu tulos olikin ollut riittävän tarkka.

Näin on ilmeisesti tornien sortumisessakin, oletus vapaasta pudotuksesta on riittävän tarkka, sillä täysin tarkkojen mallien tekemiseen menee ihmisikä eikä niistä kuitenkaan ole mitään todellista hyötyä. Sen sijaan joku saa siitä keppihevosen väittää puuta heinää.

9.8.2011 klo 17:12 Erkki54335

Erkki54335 kirjoitti:

UFOjen osuus unohtui kirjoittajalta.
http://juffo.blogspot.com/2011/07/ufoja-nahty-norjassa- pommi-iskun-aikaan.html

9.8.2011 klo 20:44 eero

eero kirjoitti:

”Tällaisissa psykologisoivissa jutuissa aina ”unohdetaan” se, että historiaan todellakin mahtuu paljon erilaisia salaliittoja ”

No niin, tämä oli tietenkin salaliitto, kun ”unohdettiin” ”paljon” salaliittoja.

Oikeastaan kysymys ei ole siitä, etteikö maailmassa olisi salaliittoja. Suurin osa niiden elättelijöistä on vain järkyttävän typerin argumentein liikenteessä, niin typerin että voisi kuvitella heidän olevan mukana salaliitossa…

Operaation Gladion suomenkielinen Wikipediasivu on huono, onko sekin salaliitto?

10.8.2011 klo 0:27 Veskuliini

Veskuliini kirjoitti:

Niinhän se aina on, että kun argumentit eivät riitä, ryhdytään trivialisointiin!

NIST ei saanut yhtäkään teräsrakennetta pettämään omassa palokokeessaan, jossa olosuhteet oli tehty luhistumiselle mahdollisimman otollisiksi ja palot pitkäkestoisemmiksi kuin WTC:ssä. Tästä ei tietenkään tehty mitään johtopäätöksiä, vaan todettiin ainoastaan ympäripyöreästi, että teräsrakenteet selvisivät oikein hyvin palokuormituksessa: ”The results established that this type of assembly was capable of sustaining a large gravity load, without collapsing, for a substantial period of time relative to the duration

of the fires in any given location on September 11th.”

Mutta WTC 7:n paloeristetyt ja vuoratut teräsrakenteet siis pettivät virallisen loppuraportin mukaan pelkästään tavanomaisten (”ordinary”) tulipalojen seurauksena (toisin kuin Hamilo esittää).

”the fires on multiple floors in WTC 7, which were uncontrolled but otherwise similar to fires experienced in other tall buildings, caused an extraordinary event”

Luulisi, että maailman sadoissa tornitalopaloissa - joissa monissa palot ovat riehuneet kontrolloimattomina jopa vuorokauden monissa, tai jopa kaikissa, kerroksissa - olisi luhistunut rakennuksia perustuksilleen muulloinkin kuin vain yhtenä päivänä, jos teräsrakenteet antavat niin helposti periksi tulipaloissa. Ai niin, mutta NISThän toteaakin, että 11.9.2001 tavanomaiset tulipalot aiheuttivat lopputuloksen, joka on ”extraordinary”.

Lapsikin muuten ymmärtää, ettei ennen kokemattomia pilvenpiirtäjien täystuhoja tuhoja pidä tutkia siten, että ensin kierrätetään pois kaikki tutkimusmateriaali (NIST: ”No metallography could be carried out because no steel was recovered from WTC 7”) ja sitten aloitetaan vuosikausien virallinen spekulaatio tuhon syistä vuosien varrella vaihtuvin hypoteesein. Mutta lapsi ei olekaan vielä ehdollistunut uskomaan virallisia totuuksia aivan riippumatta siitä, miten absurdeja ne ovat.

http://www.worldarchitecturenews.com/index.php?fuseacti on=wanappln.commentview&comment_id=158

10.8.2011 klo 9:36 Pomminkestävä WTC7

Pomminkestävä WTC7 kirjoitti:

”The facility's command center is on the 23rd floor. Its walls are reinforced to withstand wind gusts of up to 160 miles per hour. It's also bulletproof and bomb-resistant, with its own air supply, an 11,000 gallon water supply and three backup generators.

Despite its hardened shell, Hauer said the center would have been built regardless of terrorism threats”.

http://edition.cnn.com/US/9906/07/terrorism.response/

10.8.2011 klo 12:11 Veskuliini

Veskuliini kirjoitti:

Case in point. Pommin- ja hirmumyrskyn kestävä bunkkeri lisättiin tornitaloon, joka luhistui perustuksilleen tavanomaisista huoneistopaloista.

10.8.2011 klo 16:05 Veskuliini

Veskuliini kirjoitti:

Tässäpä Markolle vielä hieman tuoretta lisämateriaalia toisinajattelijoiden psykologiseen profilointiin. Oletteko muuten samaa mieltä, että alla kuvaamani tapaus 1 on näkökulmasta riippumatta aika hurja? (lähteet on pääosin muutettu linkittömiksi alla olevassa tekstikopiossa, koska kommentissa saa olla vain yksi linkki)

Dear members of the BBC Editorial Standards Committee,

Departing from its earlier standards of balanced and investigative journalism - manifest e.g. in the ”Gladio” documentaries in the early 1990s - the BBC has totally failed to objectively analyze and inform people about

the large body of evidence, collected by qualified and respected researchers, that undermine the official story of the September 11 attacks. The attacks have, according to reputable institutions, resulted in the (mainly indirect) death of over a million Iraqis and Afghans, and in increasingly Orwellian police-state developments in the West.

Below I discuss just some of the examples of the strong evidence against the official story that the BBC has ignored.

1) A widely publicized insider trading investigation, later denied by the FBI

In December 2001 and early 2002, there was extensive media coverage of the efforts by a German data retrieval company to reconstruct data from damaged computer hard drives recovered from the WTC as part of the investigation into a surge in financial transactions just before the two hijacked planes crashed into the WTC. See, for example, CNN, ”Computer disk drives from WTC could yield clues”, December 20, 2001.

The company's CEO, noting that the investigation was being conducted for a number of U.S. based clients cooperating with the FBI, said that there was suspicion that criminals had used inside knowledge about the attacks to make and authorize financial transactions just before the chaos. Criminal transactions in excess of 100 million dollars appeared to have been made in the hope that their trail would have disappeared as a result of the destruction of the WTC mainframe computers. As reported by the Heute Journal, a news programme by the German ZDF TV channel, by March 2002 the company (Convar) had been able to restore several hundred hard drives from the WTC. (”Geheimsache World Trade Center”, ZDF News, March 11, 2002)

However, the 9/11 Commission, in a memorandum entitled ”FBI Briefing on Trading” dated October 18, 2003, said that when asked about the media coverage of the hard drive restoration operation, the ”assembled [FBI] agents expressed no knowledge of the reported hard-drive recovery effort”, further noting that one New York agent argued that it was ”extremely unlikely that any hard-drives survived to the extent that they [sic] data be recovered.

http://media.nara.gov/9-11/MFR/t-0148-911MFR-00269.pdf

The 9/11 Commission mentioned nothing about the widely publicized data retrieval operation in its report. After that, however, three peer-reviewed academic studies have concluded - contrary to the 9/11 Commission's short treatment - that stock market maneuvers indeed indicated foreknowledge of the attacks:

Allen M. Poteshman, University of Illinois, ”Unusual Option Market Activity and the Terrorist Attacks of September 11, 2001” (The Journal of Business, Vol. 79, No 4, 2006)

Marc Chesney et al, University of Zurich, ”Detecting Informed Trading Activities in the Options Markets” (Social Science Research Network, 2010)

Howard E. Thompson et al, University of Wisconsin, ”Was There Abnormal Trading in the S&P 500 Index Options Prior to the September 11 Attacks?” (Social Science Research Network, 2010)

The leads revealed by the hard-drive restoration operation and the above-mentioned peer-reviewed studies have not been followed. It would be time.

2) Peer-reviewed articles on the destruction of the three WTC skyscrapers

The article ”Active Thermitic Material Discovered in Dust from the 9/11 World Trade Center Catastrophe”, published in a peer-reviewed Bentham chemical physics journal, resulted from the work of an international team of experts, including a chemist from Copenhagen University and three researchers from the Brigham Young University.

The carefully documented study, peer-reviewed both at Brigham Young University and then for a year at Bentham before publication, has not been refuted in a scientific journal following its publication in 2009.

Another peer-reviewed paper, ”Environmental anomalies at the World Trade Center: evidence for energetic materials”, strongly supporting the conclusions of the above-mentioned paper, was published in Springer Verlag's ”Earth and Environmental Science” journal.

There have been other peer-reviewed papers. It is the responsibility of the BBC to inform the public about the serious scientific evidence that undermines the official account of the attacks.

3) WTC 7: The only highrise building allegedly destroyed by fire alone

The third skyscraper, WTC 7, which was not hit by a plane, was destroyed in a way that matches a particularly skilled controlled demolition. Its investigations were preceded by a rapid destruction of all the research material, as confirmed by the governmental research institute tasked with the investigation: ”No metallography could be carried out because no steel was recovered from WTC 7.” (NIST, August 2008 draft report on WTC 7)

The large majority of the research material - steel debris - had accumulated in a compact pile within the skyscraper's footprint. Yet is was recycled without investigation within a couple of months of the attacks - and the BBC has absolutely no problem with this?

This recycling of the steel was followed by years of official speculation and varying hypotheses. Finally, at the end of 2008, the institute came up with a completely new explanation: fires, ”similar to fires experienced in other tall buildings”, alone caused the skyscraper to totally collapse.

In the final report, the institute had to acknowledge (after being demonstrated this by a physics teacher) that the building dropped in free fall acceleration for over 2 seconds, or the span of eight floors. According to basic Newtonian physics, this alone shows that the resistance of those floors was removed by ”external” means: a freely falling object cannot, by definition, crush anything, as all of its energy is pure kinetic energy. In controlled demolitions, some of the floors of highrises are removed by explosives.

A contributor to the ”Active Thermitic Material” paper, Niels Harritt, has said after seeing the smooth destruction of WTC 7 that, having realized the implications, ”you can either speak out or you can live in shame”.

As mentioned, the above are just some examples showing that we have not been told the truth about the attacks. Others indications of this include the anti-hijacking and anti-terrorism exercises unfolding on 9/11, which caused confusion (”Is this real-world or exercise?”), which even included a simulated plane hitting a government building; the dramatically different official explanations over the years for the total failure of until then alert air defenses - yet no one has been sued for lying or fired as a result of incomptentence, and so on and on. To get an idea of all the evidence produced by highly credentialed professionals, see the Patriots Question 9/11 website.

The BBC should finally start to live up to its journalistic role in the face of the by now incontrovertible evidence that in the case of 9/11 history has, once again, repeated itself. Continuing to avoid serious and responsible treatment of the issue would amount to criminal coverup, and surely the BBC would wish to have nothing to do with such a thing.
[…]

10.8.2011 klo 20:32 TerhoTammi

TerhoTammi kirjoitti:

Hallitusten historia on valehtelun, tappamisen ja varastamisen historiaa.
On täysin oikeutettua historian valossa epäillä nykyajan vallanpitäjiä rötöksistä varsinkin kuin median luoman todellisuuden kanssa ristiriidassa olevat faktat puhuvat heitä vastaan.
Antiikin ja keski-ajan hallitsijoiden rötökset ovat nykyään jo historiaa.
Tämän päivän hallitsijat eivät ole yhtään parempia sillä ihmiskunta ei ole siitä jalostunut.
Milloin me kasvamme aikuisiksi ja lopetamme sokean uskomisen auktoriteettiin ja virallisiin valeisiin?
Miksi olisi ylevää on olla naiivi, unohtaa ikävät tosiasiat ja luottaa

sokeasti valtioon ja mediaan?
Mediaan voisi luottaa hieman enemmän jos siellä käytettäisiin enemmän kriittistä ajattelua mutta lukijoiden välinpitämättömyyteen vetoavat ala-arvoiset jutut salaliitoista - joissa vedotaan auktoriteettiin - eivät rakenna luottamusta aikana, jolloin ainoa arvokas valuutta on ”totuus”.

12.8.2011 klo 11:18 kysymyksiä

kysymyksiä kirjoitti:

Esittäisin kysyksiä jotka nousi mileen tekstiä luettaessa. Ottamatta kantaa salaliitoihin. Onko median edustajien toimesta mainuttu kysymystä? Miksi länsimaita vastaan tehtäisiin terroritekoja? Onko ”meidän” ulkopolitiikassa jotain vikaa? Lähinnä laajentumispolitiikassa?

14.8.2011 klo 8:03 Lizard-Lisko

Lizard-Lisko kirjoitti:

Salaliitot huuhaata? Tässä historiassa tapahtuneita salaliittoja, jotka on todettu tapahtuneiksi.

Ei kun lukemaan.

http://tinyurl.com/yfy7ovp
http://tinyurl.com/4udqw92

Ja itse artikkelin sisältöarvo oli 0.

14.8.2011 klo 8:15 Viimeisin Suomessa

Viimeisin Suomessa kirjoitti:

Viimeisin Suomessa paljastunut salaliitto taitaa olla RoPSin sambialaispelaajien juoni, joka on paljastunut oikeudenkäynnissä.

Jos tietyllä miehellä katsomossa oli lippalakki päässä, piti ottelu hävitä. Sitten Wilson Perumal kääri vedonlyöntivoitot ja pelaajat saivat hyvän korvauksen suorituksestaan.

Salaliittoja on maailma täynnä. Isoja ja ihan parin ihmisen juonittelua vaikkapa työpaikalla.

Huuhaa-pelle on se, joka väittää, ettei niitä ole olemassa.

14.8.2011 klo 8:21 Me aloitettiin

Me aloitettiin kirjoitti:

Mainilan laukauksetkin ammuttiin Suomesta! Ei ollut mikään false-flag -temppu! Me aloitettiin talvisota.

14.8.2011 klo 11:09 epäilijä

epäilijä kirjoitti:

Kymmenen vuotta tulee parin viikon päästä täyteen tuosta hirveästä tapahtumasta.
Miten kaikki tapahtui ja kenen toimesta? Edelleen auki oleva kysymys.
Tosi asia on, että kammottava tihutyö on totta.
Itse odotin naivisti, että tapaus tutkitaan ja teon tekijät paljastetaan.
Naivisti odotin ja odotin ja odotan vieläkin.
Kaikki mitä väitetään ja selitetään ovat joko luonnonlakien vastaisia tai kerrassaan käsittämättömiä.
Mielestäni parin päivän aikana oli silminnäkijöiden mm. palomiesten kertomia asioita, jotka myöhemmin on poistettu asiaan kuulumattomina.

Tällä hetkellä en usko, että mitään

muutosta tulee.
Tosiasiaksi tulee uskoa Osama bin Ladenin al Qaida terroristit. Uskoa tulee myös, että hänet teloitettiin Pakistanissa ja haudattiin mereen. Ja piste.
Tämä on totta, kun sen maailman sivistynein valtio virallisesti vakuuttaa.

15.8.2011 klo 3:28 Urputan

Urputan kirjoitti:

Hah…935 valhetta, taas tuli esiin tämä salaliitto-ja ufouskovaisten hellimä tapa vakuutella hyväuskoisia hölmöjä. 935 kuulostaa totuudelta kun tuhat valhetta olisi kuulostanut epäilyttävältä. On ymmärrettävää että tavallinen ”jauhopää” hyvinkin uskoo siihen kun se on niin tarkasti laskettu. On selvää, että kaikkien hallitusten on pakko toisinaan valehdella tai vaieta koska valtiosalaisuudet on visusti säilytettävä…joskus jopa yleisen paniikin välttämiseksi. Pitkälti tähän nojaavat myös ”salaliitokirjailijat”. Salaliittokirjallisuus on yksi teollisuudenhaara muiden joukossa ja on erittäin tuottavaa

”aikuissatuteollisuutta”.

Ufoapostolit toimivat samalla tavoin, todistellaan että satoja ihmisiä oli näkemässä, eiväthän he kaikki voi olla väärässä. Kuulija ei tule ajatelleeksi, että oikeasti oli vain pari eläväistä ”hallusinoimassa” näkyä ja ne sadat ihmiset olivatkin itse asiassa sepitettyä virtuaaliväkeä..

Voisin alkaa väittää, ettei Estonia mitään ole uponnut se oli vain pohjoismaiden hallitusten lavastama juttu että saatiin yleinen huomio käännetyksi pois vakavammista asioista. Pystyisin tietenkin tuomaan esille vaikkapa 948 todistetta väiitteeni tueksi ja näin saisin varmaan mukaani ison joukon myötäilijöitä ja keskustelupalstat täyttyisivät taas myötä-ja vastaan- kirjoituksista.

16.8.2011 klo 20:49 Kyy Niko

Kyy Niko kirjoitti:

Ajatelkaapas kommentoijat semmosta asiata, että onko yhdysvallat niin vahva tekijä maailmassa, että valtamedia joutuu pitämään nämä salaliitot pinnalla näennäisesti tuomitsevalla tavalla. Pääasia on että niistä puhutaan. Se tämänkin artikkelin todellinen tarkoitus on. Kiitoksia SKn toimitukselle.

18.8.2011 klo 1:26 Pekka C

Pekka C kirjoitti:

Marko Hamilon 9/11-aiheiset ”salaliittoteoriat” summamutikassa perättömiksi leimaava juttu ei täytä laatukriteereitä. On epä-älyllistä niputtaa kaikki virallisiin totuuksiin kohdistuvat epäilyt yhteen ja leimata ne ”salaliittoteorioiksi”. Hamilo ei selvästikään ole perehtynyt kohta 10 vuoden takaisiin tapahtumiin ja niitä koskeviin tutkimuksiin kunnolla. Sen sijaan Vesa Raiskilan vastine on erinomainen! Mahtavaa, että SK vihdoinkin antaa tilaa virallista 9/11-selitystä kritisoivalle kirjoitukselle! Kävin jo vuosia sitten päätoimittaja Ruokasen luona ja jätin hänelle aineistoa WTC:n pilvenpiirtäjien

tuhoutumiseen liittyvistä avoimista kysymyksistä ja ilmiöistä, mm. sellaisista, joita on mahdoton selittää muulla kuin räjähteiden käytöllä. NIST ei ”tieteellisissä tutkimuksissaan” havainnut merkkejä räjähteistä. Tosin se on ilmoittanut, ettei se sellaisia merkkejä etsinytkään. Tämäkin osoittaa, että NIST hallituksen alaisena laitoksena on keskittynyt totuuden etsinnän sijasta hallituksen virallisen selityksen pönkittämiseen.

19.8.2011 klo 9:49 Örkki

Örkki kirjoitti:

Norjan joukkomurhan järjesti tietysti Israel:

http://globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=2 5839

Kummallista vain, että Israel ei tuntunut hyötyvän mitään, se joka hyötyi, oli Norjan työväenpuolue, jonka kannatus on kasvanut vahvasti. Globalresearch.ca on muuten se paikka, josta 911-totuusliikekin on kotoisin.

22.8.2011 klo 8:35 MV

MV kirjoitti:

”Salaliittoteorioita kehittelevän ydinryhmän pään kääntäminen järkiperustein on hyvin vaikeaa ja vaatii paljon kärsivällisyyttä”.

Kertokaa yksikin järkiselitys WTC7:n luhistumiselle pienen toimistopalon seurauksena. Siis tähän rakennukseen ei lentokone törmännyt. Olen valmis kuuntelemaan. Miten pieni toimistopalo saa koko rakennuksen luhistumaan vapaalla pudotuksella? Ja tätä ei saa epäillä?

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

kirjaudu sisään

Kirjoittaja

Marko Hamilo

Marko Hamilo

Kirjoittaja on vapaa tiedetoimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat