Psykiatrien käsikirjaan tyrkyllä monenkirjavia häiriöitä
Millaiset riippuvuudet ovat psykiatrisia sairauksia? Monet niistä saattavat päästä päätyä diagnoosikäsikirjaan. Kuva Stringer / reuters / Lehtikuva.
Vielä 1970-luvulla homoseksuaalisuus oli sairaus. Se poistettiin yhdysvaltalaisten psykiatrien käyttämästä diagnoosikäsikirjasta DSM:stä vuonna 1973, ja Suomi seurasi perässä.
Yhdysvaltalaisen psykiatriyhdistyksen APA:n sairausluokituksen päivitykset seuraavat tieteen kehitystä, mutta niihin liittyy myös poliittisia kiistoja ja suuria taloudellisia intressejä. Maailman terveysjärjestö WHO:n sairausluokitus seurailee usein APA:n linjauksia, joten käytännössä DSM:n vaikutukset ovat globaaleja.
Diagnoosikäsikirjan viidennen version pitäisi valmistua keväällä 2013. Sen luonnosversiot ovat herättäneet huolen yhä uusien elämänalueiden lääketieteellistämisestä. Uusiksi diagnooseiksi on esitetty esimerkiksi pitkää listaa riippuvuuksia internetistä syömiseen ja ”hyperseksuaalisuushäiriöön”.
Uusimman version kovaäänisimpiin kriitikoihin kuuluu psykiatri Al Frances, joka toimitti diagnoosikäsikirjan neljännen version. Psykiatristen häiriöiden kriteerit ja rajat ovat edelleen hyvin hämäriä, eikä yhtäkään käsikirjan diagnoosia voi vielä varmistaa biologisella testillä, France muistuttaa Psychiatric Times -lehdessä.
Lääketieteessä on tavallista, että oirekuvaltaan hyvin samankaltaisten sairauksien välillä voi olla täysin kategorinen ero. Bakteerin aiheuttama tauti on aivan eri asia kuin viruksen aiheuttama, oireiltaan sitä muistuttava tauti. Virustauti ei esimerkiksi taltu antibiooteilla.
Psykiatristen sairausluokkien epämääräisyys käy hyvin ilmi skitsofreniasta. Utøyan ampuja Anders Breivik sai mielentilatutkimuksessa diagnoosikseen paranoidisen skitsofrenian. Ehdotuksen mukaan jatkossa skitsofreniasta on kuitenkin vain yhtä tyyppiä.
Frances on huolestunut lääketeollisuuden painostuksesta käsikirjan uuden version julkaisemisen jälkeen. On oletettavissa, että lääketeollisuus yrittää hyödyntää kaikki mahdolliset muutokset voidakseen markkinoida tuotteitaan. Myynnin edistämiseksi yhtiöt voivat sponsoroida valistuskampanjoita, jotka hyödyntävät sellaisia diagnostiikan muutoksia, jotka voivat lisätä sairaiksi luokiteltujen määrää. Frances pelkää, että käsikirjan uusi versio voi synnyttää uusia näennäisiä epidemioita.
Erityisen kriittisesti Frances suhtautuu käyttäytymiseen, kuten shoppailuun, seksiin, ruokaan, videopeleihin ja internetiin liittyvien riippuvuusdiagnoosien lisääntymiseen. Kaikki nämä ehdotukset voivat Francesin mielestä medikalisoida käyttäytymistä, vähentää yksilöllistä vastuuta ja aiheuttaa vaikeuksia esimerkiksi työkyvyttömyyttä määritellessä.
Yhä uusia psykiatrisia häiriöitä ehdotetaan tieteellisissä lehdissä, ja osa niistä saattaa päästä amerikkalaispsykiatrien diagnostiikkamanuaalin kuudenteen versioon joskus vuosien päästä. Jos vielä 40 vuotta sitten homoseksuaalisuus oli monien psykiatrien mielestä sairaus, nyt homofobiaa ollaan lanseeraamassa häiriöksi.
Johns Hopkinsin yliopiston tutkijat Mary Guindon, Alan Green ja Fred Hanna esittivät hiljattain American Journal of Orthopsychiatry -lehdessä, että homofobian, seksismin ja rasismin taustalla olisi yksi ja sama syy, nimittäin ”suvaitsematon persoonallisuushäiriö”, intolerant personality disorder.
Guindon kumppaneineen ei kuitenkaan esitä mitään varsinaista tieteellistä näyttöä sen tueksi, että tällainen persoonallisuushäiriö olisi todella olemassa, tai että se voisi selittää seksistisiä, homofobisia tai rasisisia asenteita ja käyttäytymistä. Hoidoksi he esittävät potilaan kadonneen empatian palauttamista psykoterapialla.