Yrittäjä Pietarista kertoo, miten säästyy lännen vastaiselta propagandalta: Älä katso televisiota
Propaganda pelottaa jo ulkomaisia sijoittajia, varoitti Putinin neuvonantaja.
PIETARI, VENÄJÄ – Venäjän koventuneen ulkopolitiikan yksi osa on lännenvastainen propaganda. Se on maan valtiollisilla televisiokanavilla niin rajua, että se pelottaa ulkomaisia sijoittajia, varoitteli entinen valtiovarainministeri Aleksei Kudrin jo muutama viikko sitten.
Nyt Kudrin on jatkanut samaa varoittelua presidentinhallinnon talousneuvostossa, jonka varapuheenjohtajaksi presidentti Vladimir Putin nimitti hänet toukokuun 2016 alussa. Neuvosto ei ole kokoontunut ennen viime viikkoa pariin vuoteen.
Nyt talousuudistuksia edistämään värvätty Kudrin ehdotti ensi töinään geopoliittisen jännityksen lieventämistä ulkomaisten sijoitusten houkuttelemiseksi.
Kokouksesta kertovan talouslehti Vedomostin mukaan Putin vastasi toteamalla, ettei Venäjä käy kauppaa suvereniteetillään, vaikka maa olisi teknologisesti jäljessä muita, ja painotti vielä, miten Venäjällä on tuhatvuotinen historia.
Putin samoin kuin Kudrin ovat Venäjän länsimaisimman kaupungin Pietarin kasvatteja. Jopa Neuvostoliiton aikana silloisessa Leningradissa oltiin ylpeitä sen länsimaisuudesta, jolla ei viitattu pelkästään arkkitehtuurin.
Toukokuisen Pietarin ydinkeskustasta on helpompi löytää länsimyönteisyyden kuin vihamielisyyden merkkejä: nuoriso on muodikasta ja vauraat kiitävät läntisillä loistoautoilla.
Tosin joihinkin autoista on liimattu tarroja, joiden mukaan auto on matkalla Berliiniin. Se on viittaus Voitonpäivän tunnelmiin ja vuoteen 1945, jolloin Neuvostoliiton joukot juuri samalla tunnuksella kiirehtivät valtaamaan Saksan pääkaupunkia.
Vaikka länsivastaisuus ei näykään, se toimii myös Pietarissa.
”Läntiset finanssipiirit käyttivät Venäjää hyväkseen 1990-luvulla ja se vaikuttaa nykyisen Venäjän johdon harjoittaman lännen vastaisen propagandan tehoon”, sanoo pietarilainen yksityisyrittäjä Olga Pavlova.
Hän kiinnittää huomiota ristiriitaiseen asetelmaan.
”Länsi on toisaalta yrittänyt opettaa Venäjää elämään ’oikein’, mutta samaan aikaan se on kuitenkin on ollut valmis ottamaan vastaan Venäjältä tulevaa rahaa, jonka meidän maamme päättäjät ovat meiltä ryöstäneet.”
Venäjän päättäjien kohdalla vastaava kaksinaamaisuus näkyy Pavlovan mukaan siinä, että suuri joukko maassa valtaa pitävistä on siirtänyt omaisuutensa ja lapsensa ulkomaille.
Konsulttiyritystä pyörittävä Pavlova arvioi, että monet venäläiset kaipaavat länneltä vastausta tähän moraalittomaksi kokemaansa tilanteeseen.
Lisäksi osa haluaa vielä länteen vietyjen rahojen palauttamista takaisin kotiin, koska pitää niiden alkuperää laittomana.
Toinen pietarilainen Natalia Vvedenskaja kiinnittää huomiota siihen, minkä kaupungissa vierailevatkin huomaavat: propaganda ei näy julkisessa tilassa, vaan sitä vyöryttää televisio.
Vvedenskaja painottaa niin ikään sitä, ettei kampanjassa ole kyse läntisen elämäntyylin, arvojen tai kulttuurin kieltämisestä toisin kuin Neuvostoliiton ajan lännen vastaisessa propagandassa.
”Muodissa ovat edelleen läntinen vaatetus, tekniikka ja koulutus. Samoin pidetään onnistumisena, jos joku lähtee Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin opiskelemaan tai töihin. Arvelen, että jotkut ihmiset eivät edes olisi huomannet koko lännenvastaista trendiä, jolleivät katsoisi televisiota tai pitäisi ranskalaisista juustoista.”
Ranskalaiset juustot katosivat kaupoista, kun EU asetti Venäjälle pakotteita Krimin valtaamisen jälkeen ja Venäjä vastasi kieltämällä elintarvikkeiden tuonnin.
Kustantamossa työskentelevän Vvedenskajan mielestä propagandan päätavoitteena on saada ihmiset uskomaan, ettei elämä lännessä ole parempaa kuin Venäjällä.
”Sielläkin varastetaan ja poliitikot ovat roistoja eli ei meillä ole niin huonosti kuin luullaan. Kyse on siitä, että halutaan säilyttää valta omissa käsissä eikä suinkaan siitä, että rakennetaan jotain vaarallista ideologista hallintoa. Sellaista ei edes voi pystyttää maassa jossa vallitsee täysi korruptio.”
Hänestä länsivastainen propaganda on enemmänkin valtaapitävien reaktio sosiaaliseen konfliktiin, joka on Venäjällä jatkunut vuosikymmeniä.
”Ihmiset kyllä hyväksyvät propagandassa sen, että Amerikka on syypää mutta niin, että näkemys koskee vain politiikkaa eikä kulttuuria tai sosiaalista elämää.”
Lännessä ei tarvitsekaan Vvedenskajan mielestä kantaa huolta siitä, miten länsivastainen propaganda vaikuttaa venäläisiin.
”Sen sijaan on syytä ollaan huolissaan Putinista ja hänen kumppaneistaan, jotka voivat ilman omien kansalaistensa suostumista aiheuttaa koko maailmalle paljon ikävää.”
Pavlovaa ja Vvedenskajaa yhdistää se, ettei kumpikaan katso televisiota.
Vvedenskaja arvelee, että myös televisiota seuraavien enemmistö ymmärtää, ettei sen viesti ole koko totuus. Lisäksi tässä joukossa on tapana korostaa sitä, että eikös Yhdysvalloissakin valehdella.
Hän kuitenkin harmittelee, että ihmiset avaavat television aamuin illoin ja saavat myrkyllisen propaganda-annoksensa.
Vvedenskaja havainnollistaa kertomalla oman kokemuksensa vuoden 2008 uutisoinnista, joka koski Venäjän ja Georgian sotaa.
”Olen aina suhtautunut asioihin kriittisesti ja seurasin uutisia Georgian konfliktista omasta mielestäni kriittisesti, mutta kuitenkin stereotypiat jäivät mieleen.”
”Kriittisyys ei auta. Ihmisen mieli on sellainen, että kun tapahtuu merkittäviä mutta hätkähdyttäviä asioita, tunteellinen kuvallinen informaatiovirta voi saada sinut ajattelemaan niin kuin tämän virran tuottaja haluaa. Ainoa keino on olla katsomatta. Siksi luen uutisia, koska kirjoitettu teksti heikentää tätä tunteellista sitoutumista.”
Vvedenskaja on varttunut aikuiseksi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, eikä hänellä ole ollut tapana salata omia ajatuksiaan. Siksi hänen on ollut helppo havaita muutoksen merkit.
”Juttelimme aina vuoteen 2014 asti ystävien kanssa vapaasti politiikasta julkisilla paikoilla emmekä kohdanneet vihamielisyyttä. Nyt ei enää ole näin.”
”Ukrainan tilanne on tavallaan palauttanut maan kansalaissodan tilaan. Sen havaitsee omassa lähipiirissään. Mielipiteensä voi esittää eikä kaduilla lyödä eikä kannella FSB:lle (valtiollinen poliisi) mutta voi joutua riitaan.”
Esimerkkinä Vvedenskaja kertoo, kuinka yksi hänen ystävänsä menetti työnsä, koska suhtautui Ukrainaan myönteisesti.
”Jos hän olisi pitänyt lännenfilmeistä, käyttänyt cowboyhattua ja lomaillut Texasissa, niin ei olisi käynyt”, rinnastaa Vvedenskaja Venäjän Ukrainan politiikan ja länsivastaisen propagandan erot.
Myös Olga Pavlova korostaa länsivastaisen propagandan sisäpoliittista roolia yhtenä keinona painostaa maan johtoon kriittisesti suhtautuvia.
Pavlovan mukaan oppositiohenkiset eivät kuitenkaan vielä pelkää vaan kokevat tilanteen psykologiseksi painostukseksi, jolla viestitetään, ettei teillä ole paikka tässä maassa.
Pietarissa tätä paikkaa näytettiin myös käytännön tasolla, kun demokraattiseen oppositioon kuuluvat eivät enää päässeet vappuna kaupungin valtakadulla Nevskin prospektilla järjestetylle marssille toisin kuin aikaisempina vuosina.
Vvedenskaja ei ryhdy ennustamaan, miten kaikki päättyy.
Pavlova kiinnittää huomiota kahteen asiaan.
Propagandan takia kukaan ei enää oikeastaan tiedä, mikä lopultakin on totta. Toisaalta jos länsivastainen propaganda loppuisi huomenna, ei kukaan sitäkään huomaisi, koska sillä ei ole aidosti merkitystä ihmisille.