Venäjä valmistelee uutta lakia – myös suomalaisyritysten riskit kasvavat

Ulkomaista omaisuutta voisi takavarikoida ilman ennakkovaroitusta. Riita Jukosin korvauksista hermostuttaa Moskovassa.

Fortum
Teksti
Teppo Tiilikainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäjän tilanne huolestuttaa yhä pahemmin maassa toimivia ulkomaisia yhtiöitä. Heikko talouskehitys on ajanut yritykset ahtaalle, ja presidentti Vladimir Putinin politiikka uhkaa Venäjälle tehtyjen sijoitusten tulevaisuutta.

Suomalaisyrityksistä poliittisiin ongelmiin ovat törmänneet ensimmäisinä vastapakotteista kärsivät elintarvikeyhtiöt sekä Helsingin Sanomia julkaiseva mediayhtiö Sanoma.

Ulkomaalaisomistus Venäjällä toimivissa mediayhtiöissä on supistettava uuden medialain mukaan 20 prosenttiin vuoteen 2017 mennessä.

Sanoma myi sen vuoksi jo keväällä osuutensa Vedomosti-talouslehdestä Ivania-nimiselle yhtiölle ja englanninkielisestä Moscow Timesista liikemies Demjan Kudrjavtsevin johtamalle ryhmälle. Kudrjavtsev on talouslehti Kommersantia kustantavan yhtiön entinen pääjohtaja.

Sanoma on pyrkinyt eroon myös muista omistuksistaan Venäjällä. Tilanne on hankala, sillä ostajia ei tahdo tässä tilanteessa löytyä, eivätkä kaikki tarjokkaat kelpaa Venäjän viranomaisille.