Vaihdevuodet ovat evoluution näkökulmasta hieman samanlainen arvoitus kuin homoseksuaalisuus. Miksi ihminen lopettaa lisääntymisen kesken kaiken?
Ruotsin kuninkaallisia kolmessa polvessa. Kuningatar Silvia ei enää saa lapsia, tytär Victoria saa. Pieni prinsessa, Estelle, syntyi helmikuussa. Kuva Jonas Ekstromer / Scanpix / Lehtikuva.Tutkijoilla on kolme teoriaa siitä, miksi nainen voi elää vuosikymmeniä hedelmällisyysikänsä jälkeenkin.
Yhdysvaltalainen biologi George Williams esitti vuonna 1957 niin kutsutun äitihypoteesin: vanhempi nainen ”hyötyy” geneettisessä mielessä enemmän siitä, että hän investoi kaikki voimavaransa jo synnyttämiinsä lapsiin. Jokainen uusi raskaus on riski. Jos äiti kuolee synnytyksessä, hänen kaikki lapsensa jäävät ilman äidin hoivaa. Lisäksi kuopus tulee jakamaan niukkoja resursseja vanhempien sisarustensa kanssa.
Äitihypoteesi on kuitenkin uskottava vain, jos äidin kuoleman todennäköisyys synnytyksessä on suhteellisen suuri.
Viime vuosisadan lopulla yhdysvaltalainen antropologi Kristen Hawkes esitti kilpailevan teorian, isoäitihypoteesin.
Hawkes kollegoineen tutki tansanialaisia metsästäjä-keräilijöitä ja huomasi, että jos pienten lasten äidit saivat ruoan hankinnassa apua omilta äideiltään, heidän lapsensa kasvoivat terveemmiksi ja isommiksi. Hawkes päätteli, että tällainen isoäidin apu on saattanut ihmisen varhaisessa evoluutiossa suosia naisia, jotka elävät pitkään omien hedelmällisten vuosiensa jälkeenkin.
Neljä vuotta sitten britit Michael Cant ja Rufus Johnstone esittivät vielä yhden kilpailevan hypoteesin: sukupolvien välisen konfliktin. Jos samassa taloudessa elävät äiti ja tytär - tai anoppi ja miniä - lisääntyvät yhtä aikaa, he kilpailevat samoista niukoista resursseista silloin, kun ravintoa tarvitaan kaikkein eniten, eli imettäessään.
Jos eri sukupolvet elävät yhdessä, jommankumman osapuolen voi siis olla kannattavaa luopua lisääntymisestä toisen hyväksi. Ihmisyhteisöissä on tyypillisintä, että samassa taloudessa asuvat anoppi ja miniä. Miniän ei kannata lykätä lisääntymistään anoppinsa hyväksi, koska anopin lapset eivät ole hänelle sukua. Miniän lapset sen sijaan ovat anopin pojan jälkeläisiä, ja siksi vanhempi sukupolvi saa tehdä tilaa nuoremmalle.
Mikä teorioista selittää menopaussin parhaiten?
Tutkija Mirkka Lahdenperä Turun yliopistosta sekä hänen kollegansa Stanfordin, Sheffieldin ja Exeterin yliopistoista selvittivät kysymystä suomalaisaineistolla. Tutkijat käyttivät kirkon ylläpitämiä väestörekistereitä 1700-1900-luvuilta. Tutkimus käsitti 653 naista, noin 4 700 lasta sekä heidän yli 9 000 lastenlastaan.
Aineisto osoitti, että erityisesti samassa talossa asuneilla ja siten rajalliset resurssit jakaneilla anopilla ja miniällä kustannukset samanaikaisesta lisääntymisestä olivat suuret. Anopin lapsilla oli 50 prosenttia ja miniän lapsilla jopa 66 prosenttia suurempi kuolleisuus 15 ikävuoteen mennessä, jos lapset syntyivät samanaikaisesti toisen sukupolven kanssa.
Samanaikaisella tarkoitetaan alle kahden vuoden ikäeroa lasten välillä, eli käytännössä tilannetta, jossa molempia imetetään.
Sukupolvien samanaikainen lisääntyminen oli kuitenkin harvinaista. Suomalaisnaisista alle seitsemän prosenttia lisääntyi kahden vuoden sisällä ensimmäisen lapsenlapsensa syntymästä. Suurin osa naisista sai siis viimeisen lapsensa hyvissä ajoin ennen ensimmäisen lapsenlapsen syntymää, keskimäärin 38 vuoden iässä.
Tutkijoiden laskennallinen malli osoitti, että isoäitihypoteesi ja sukupolvien konflikti selittivät menopaussin kehittymisen suunnilleen yhtä hyvin.
Kumpikaan vaikutus ei kuitenkaan yksin riittänyt tekemään lisääntymisen lopettamista kannattavaksi.
Sen sijaan äitihypoteesi ei saanut suomalaisaineistosta tukea. Äidin todennäköisyys kuolla synnytyksessä on korkeallakin iällä sen verran pieni, että sen takia ei olisi kannattanut jättää itse lisääntymättä.
Mutu-tuntumalla kommentointi tieteellisiin asioihin on tietysti hieman typerää mutta teen sen silti:
Voisiko olla yksinkertaisesti niin että naaraan lisääntymiselimistö on niin hauras ja hienostunut että pienikin vanhenemisesta johtuva särö estää sen. Jos ihmiset eläisivät luonnon armoilla vanhenemisesta aiheutuvat ongelmat olisivat kenties kohtalokkaita mutta nyt niistä huolimatta pysytään elossa ehkä keskimäärin 30-40 vuotta lisääntymiskyvyn loputtua.
En tiedä kuinka suuri osa eläimistä, esim apinoista, kuolee ns. luonnollisesti eikä väkivaltaisesti, mutta varmasti nämäkin eläimet menettävät kykynsä lisääntyä ennen kuolemaansa. Kyse toki saattaa olla kuukausista tai viikoista eikä vuosista.
Mitä arvoituksellisuutta homoseksuaalisuudessa on evoluution näkökulmasta? Homoseksuaalisuutta aiheuttava geeni pärjää hyvin luonnonvalinnassa, joten se säilyy populaatiossa.
Eräs näkökohta puuttuu noista siteeratuista teorioista. Ihmislapsi tarvitsee kovin pitkään vanhempiensa, ensisijaisesti äidin, hoivaa varttuakseen aikuiseksi. Siksi on edullista, että äiti pysyy nuorimman lapsensa synnyttyäkin elossa siihen asti, että lapsi pystyy ilman vanhempien apua hankkimaan ravintonsa, eli noin 10-15 vuotta. Jos naisen hedelmällisyys jatkuisi hamaan vanhuuteen, tämä ei toteutuisi perheen nuorimpien lasten kohdalla. Tietysti moni on menettänyt äitinsä liian varhain, ja silti elänyt aikuiseksi asti lauman muiden aikuisten hoivan turvin, mutta orpolapsen huoltaminen on kuitenkin
aina ylimääräinen rasite. Tässä tekstissä olen ajatellut asiaa primitiivikulttuurien elinolojen valossa, joten älköön kukaan siitä loukkaantuko. Toki inhimilinen yhteiselämä on muutakin kuin evoluutiobiologiaa, kuten moni kokemuksestaan hyvin tietää.
Ysahaman ajattelu on inhimillisesti ymmärrettävää, mutta ei selitä sitä, miksi tämä ominaisuus on luonnonvalinnassa pärjännyt. Geenin kelpoisuuden kannalta ei ole mikään ongelma, jos nuorimmat lapset eivät selviä kuin silloin tällöin aikuisiksi, jos niiden tekeminen ei vähennä aikaisemmin syntyneiden mahdollisuutta selvitä lisääntymisikään. Hyvin monen lajin kohdalla tilanne on juuri sellainen, että nuorimmat pääsääntöiseti menehtyvät.
Hyöty joka on suosinut luonnonvalinnassa tätä ominaisuutta täytyy siis tulla jotain muuta kautta. Itse uskon, että paras selittäjä on tämä ”isoäitihypoteesi”.
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Kirjoittaja on vapaa tiedetoimittaja ja Suomen Kuvalehden avustaja.
Lue kaikki kirjoittajan jutut
Otavamedia Oy
Maistraatinportti 1
00015 OTAVAMEDIA
Asiakaspalvelu
puh: +3589156665
fax: +35891566511
Avoinna: ma-pe klo 8.00-17.00
Verkkopalvelut
ulf.niinku kirjoitti:
En tiedä onko tämä jollain tavalla epäortodoksista, mutta minusta on outoa, että kaikkien teorioiden lähtöäkohta on, että ihminen voisi olla koko elämänsä hedelmällinen, jos luonnonvalinta olisi niin ”päättänyt”.
En tunne aihepiiriä kunnolla, mutta, olen huomannut, että kaikissa fyysisissä rakenteissa pitää tehdä aina jonkinlainen kompromissi toimivuuden ja kestävyyden välillä. Miksei näin voisi olla myös ihmisen hedelmällisyyden ja munasolujen kanssa. Jos halutaan hedelmöittyviä ja muutenkin toimivia munasoluja, niistä ei ole voinut kehittyä kestävämpiä. Usein puhutaan, että naisten hedelmällisyys
laskee juuri munasolujen vanhenemisen myötä.
Tästä näkökulmasta menopaussi olisi olemassa siksi, että vanhempia yksilöitä ei rasiteta raskauksilla ja elinkelvottomilla jälkeläisillä. Näin menopaussilliset yksilöt ovat pystyneet kautta historian tukemaan omia jälkeläisiään, ja tämän vuoksi ominaisuus on yleistynyt ihmisten keskuudessa.
Jos munasolujen fyysinen kestämättömyys olisi ”syy” menopaussille voidaan kysyä, miksi munasoluja ei synny koko ajan lisää. Oma ajatukseni on, että se, että näin vältetään parhaiten mutaatiot sukulinjassa, ja varmistetaan äidin ja munasolujen ”yhteensopivuus”.
Tätä samaa logiikkaa voisi tietysti soveltaa myös ihmisen koko elinikään. Ihminen on kompromissi, joka ei pysty elämään kuin mitä hän elää.
Kuten sanottu, en ole asiantuntija, joten kuuntelen mielläni visaampia.