Vahvemmat lihakset – ilman liikuntaa
Mieli ja keho ovat tiiviimmin yhteydessä toisiinsa kuin on perinteisesti uskottu.
Kukapa ei haluaisi kreikkalaisen jumalan kroppaa ilman fyysistä vaivannäköä. Ei siis ihme, että markkinoilla pyörii jos jonkinmoisia hilavitkuttimia, jotka lupaavat tuloksia ilman rehkimistä.
Fyysinen vahvistuminen ilman fyysistä suoritetta – tai edes sähköistä apuvälinettä – on kuin onkin mahdollista, selviää Journal of Neurophysiology -lehdessä julkaistusta Ohion yliopiston tutkimuksesta. Sen mukaan pelkkä paikoillaan istuminen ja liikunnan ajatteleminen voi tehdä ihmisestä voimakkaamman.
Fysiologian professori Brian Clarkin johtamassa kokeessa oli mukana 29 henkilöä, joiden ranteisiin oli kääritty kirurginen tukiside. Koehenkilöiden tehtävänä oli kuukauden ajanjaksolla istua paikallaan ja keskittää kaikki ajatuksensa rannelihasten supisteluun.
Koehenkilöt tekivät näin 11 minuuttia päivässä viisi kertaa viikossa.
Lopputuloksissa selvisi, että ajatusharjoitteita tehneiden rannelihakset olivat kaksi kertaa voimakkaampia kuin koehenkilöillä, jotka eivät tehneet mitään. Tulokset antavat tutkijoiden mukaan kiistatonta näyttöä erilaisten aivojen hermopolkujen merkityksestä harjoittelussa.
Aivojen ja lihaksien välisten polkujen selvittämiseksi Brian Clarkin tutkimustiimi stimuloi aivojen neuroneja aivokuoren yläpuolelle asetetulla magneettikentällä. Tutkijat havaitsivat, että magneettikentän vaikutuksesta koehenkilöiden lihakset rentoutuivat ja menivät hetkeksi halvaantuneeseen tilaan.
Mittaamalla lihasten supistelun määrää ja halvaantumisen kestoa tutkijat kykenivät tekemään päätelmiä yhteyksistä aivoissa. Mitä pitempään halvaus kesti, sitä heikommat olivat hermoyhteydet.
Odotetusti niiden koehenkilöiden, jotka suorittivat liikunnallisia mielikuvitusharjoitteita, hermoyhteydet olivat vahvempia. Siten heillä oli myös vahvemmat lihakset. Henkisesti laiskoilla vapaaehtoisilla sen sijaan oli heikommat hermoyhteydet, jotka olivat lisäksi alkaneet hajota.
Samankaltaisia tuloksia on saatu sormien vahvistamisesta.
Clevelandin yliopiston liikuntafysiologi Guang Yue raportoi jo kymmenen vuotta sitten, että ajattelulla tapahtuva harjoittelu voi tehdä sormista jopa 35 prosenttia vahvemmat kuin ennen harjoittelua.
Washingtonin yliopiston neurotieteilijä Kai Miller osoitti viisi vuotta sitten tutkimuksissaan, että ajatteluharjoittelu aktivoi samoja aivojen alueita, jotka ovat aktivoituneena myös fyysisessä harjoittelussa.
Vaikka tutkimuskonsepti ei ole uusi, neurotieteessä on usein jäänyt huomiotta se, että kehomme ja aivomme ovat kehittyneet yhdessä, kirjoittaa Scientific American -lehti. Kohtelemme mieltämme ja kehoamme tyypillisesti erillisinä yksiköinä, vaikka lopulta ne linkittyvät hyvin läheisesti toisiinsa.
Tunnetusti liikunnan puute ja ikääntyminen heikentävät lihaksia, mutta mielen pitäminen aktiivisena auttaa kehoa pysymään voimakkaampana.
Asiantuntijat kuitenkin korostavat, että mieli yksinään ei voi ylläpitää lihasvoimaa. Painojen nostelu ja liikunta ovat menetelmänä tehokkain, koska silloin aktivoituvat sekä mieli että keho.