Mies pelkää itseään älykkäämpää naista – vitsailevakaan nainen ei sytytä

Naisen yhteiskunnallisesti korkeampi asema altistaa perheriidoille, väittää tutkimus.

perhe
Teksti
Lauri Seppälä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Miehen on biologisesti järkeenkäypää etsiä älykästä naista, sillä äly antaa lähtökohtaisesti parempia eväitä lapsenhoidolle. Lisäksi älykkyyttä tukevia geenejä voi todennäköisemmin siirtyä jälkikasvulle.

Mutta käytännössä useita miehiä pelottaa ajatus elämisestä tai jopa seurustelusta sellaisen naisen kanssa, joka on häntä älykkäämpi.

Tästä saatiin näyttöä Texasin yliopiston tutkimuksessa, joka julkaistiin Personality and Social Psychology Bulletin -lehdessä.

Tutkijat kysyivät 105 mieheltä näiden naismieltymyksistä. Miehet ilmoittivat, että miestä paremmin älykkyystestissä pärjänneet naiset ”antoivat suotuisia vaikutelmia ja olivat yleisesti kiinnostavampia” verrattuna miestä huonompia tuloksia vastaavissa testeissä saaneisiin naisiin.

Kyselyssä 86 prosenttia miehistä ilmoitti kokevansa miellyttävänä tapailun itseä älykkäämmän naisen kanssa.

Kun miesten tuli oikeasti tavata kyseisiä naisia, valtaosa miehistä ilmoitti yllättäen vähemmän kiinnostaviksi heitä älykkäämmät naiset. Tilanteessa miehet olivat keskimääräistä vähemmän valmiita vaihtamaan kyseisten naisten kanssa yhteystietoja ja suunnittelemaan heidän kanssaan treffejä.

 

Tutkimuksen jälkimmäisessä osiossa miesten ja naisten tuli suorittaa älykkyystestit samassa huoneessa. Tämän jälkeen miesten tuli siirtyä istumaan sen naisen viereen, joka oli osoitettu miehen pariksi.

Mielenkiintoinen havainto oli, että miehet ottivat tuolinsa kanssa enemmän etäisyyttä naisiin, jotka olivat pärjänneet paremmin kuin miehet. Tutkijoiden mukaan miehet kokivat keskimäärin vähemmän viehtymystä älykkäimpiä naisia kohtaan.

Monet tutkittavista miehistä ilmoittivat, että he tunsivat älykkäiden naisten seurassa itsensä normaalia vähemmän maskuliinisiksi.

Pelkkä miestä älykkäämmän naisen läsnäolo oli riittävä tekijä aiheuttamaan miehelle uhatun olon, tutkijat selvittävät. Tutkijoiden mukaan miesten viehtymys naisen älykkyyteen pätee usein vain teoriassa – eli silloin, kun deittikumppanit ovat kuvitteellisia vaihtoehtoja.

 

Texasin yliopiston tutkimus on linjassa aikaisemmin saatujen tutkimustulosten kanssa.

Esimerkiksi vitsaileva nainen ei miehiä sytytä, kertoo Miamin yliopiston tutkimus. Sen sijaan miehet suosivat naista, joka nauraa miehen omalle huumorille.

Chicagon yliopiston tutkimuksen perusteella naisen miestään korkeampi tulostaso kasvattaa avioeron todennäköisyyttä 50 prosenttia.

Naisen miestä korkeampi yhteiskunnallinen asema lisää herkkyyttä riitelylle etenkin silloin, kun pariskunnalla on taloudellisia vaikeuksia. Sen sijaan miehen korkeampi asema ei yksittäisenä tekijänä vaikuta riitelyn yleisyyteen.

Tämä selviää sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervastin ja tutkija Anniina Kaittilan tutkimuksesta, joka julkaistiin Sosiologia-lehdessä.

Tutkijoiden mukaan tuloksia selittävät perinteiset sukupuoliroolit: kotitöistä riidellään yleisesti, mutta niiden kasautuminen enemmän naisen kontolle hyväksytään ainakin tiettyyn rajaan asti.

Niissäkin parisuhteissa, joissa tasa-arvo kuuluu tärkeimpiin päämääriin, naiset tekevät miestä enemmän kotitöitä.