Suomen kuvalehti

Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy.

18.11.2009 klo 12:31

Suomalaistutkimus paljasti uuden sydänkuolemariskin

Sydänfilmi Repolarisaatiota voidaan seurata sydänfilmistä. Kuva Kalle Parkkinen / Lehtikuva

Suomalaiset tutkijat ovat löytäneet aiemmin tuntemattoman riskitekijän, joka lisää sydänkuoleman vaaraa enemmän kuin tupakointi, kolesteroli tai kohonnut verenpaine.

Kyseessä on niin sanottu varhainen repolarisaatio, eli sydänlihaksen sähköisen toiminnan palautumisvaihe, joka seuraa solun sähköisen aktiivisuuden käynnistymistä, depolarisaatiota normaalisti 0,1-0,2 sekunnin kuluttua. Vaiheita voidaan seurata sydänfilmistä eli EKG:stä.

Noin kolmella ihmisellä tuhannesta tämä repolarisaatio on poikkeavan varhainen. Heidän vaaransa kuolla sydänvaivoihin todettiin kolminkertaiseksi muihin verrattuna, ja sydämen äkkipysähdyksen vaara jopa nelinkertaiseksi.

Tutkijat eivät toistaiseksi tiedä, johtuuko varhainen repolarisaatio perintötekijöistä vai jostakin piilevästä rakenteellisesta sydänviasta.

Tutkimus tehtiin Oulun yliopiston sisätautien klinikan kardiologian tutkimusryhmän, Päijät-Hämeen keskussairaalan ja THL:n tutkijoiden yhteistyönä. Aineistona käytettiin niin sanottua autoklinikkatiedostoa, johon on kerätty 1960- ja 1970-luvuilla eri puolilta Suomea yli 10 000 keski-ikäisen ihmisen terveystietoja, vaaratekijöitä ja sydänfilmit. Tutkitusta joukosta kuoli 30 vuoden seurannan aikana sydänperäisistä syistä lähes 2000 ja sydänpysähdykseen 795 henkilöä.

Suomalaistutkimuksen tulokset julkaistiin tällä viikolla arvostetun New England Journal of Medicine -lehden nettisivuilla ja esiteltiin myös American Heart Associationin kokouksessa Orlandossa.

Asiat

sydäntaudit , tutkimus , sydänlihassairaudet , Oulun yliopisto

 

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


 

Kirjoita oma kommentti

HUOM Vain rekisteröityneiden käyttäjien kommentit nousevat Suomen Kuvalehden etusivulle.Rekisteröidy nyt

Kirjoittaja

Jukka Ukkola

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja. Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat