Suomen kuvalehti

Unohtuiko salasana? | Rekisteröidy.

23.7.2010 klo 15:32

Kesko aikoo rakentaa 20 uutta Citymarketia kahdessa vuodessa

Kesko aloittaa lähes puolen miljardin euron suuruiset investoinnit uusiin kauppapaikkoihin. Tarkoituksena on rakentaa 20 uutta Citymarketia ja 50 K-supermarketia vuoden 2012 loppuun mennessä. Myymälät sijoitetaan tasaisesti eri puolille Suomea. Liikepaikat on jo katsottu valmiiksi.Kuva Pekka Sakki Lehtikuva

Yhtiö kertoi suunnitelmistaan osavuosikatsauksensa julkistamisen yhteydessä perjantaina.

Kesko ei ole perustanut moneen vuoteen uusia kauppapaikkoja yhtä ripeään tahtiin. Nyt uskallusta on, sillä viime vuoden aikana avattujen uusien Citymarkettien ja K-supermarkettien myynnit ovat saavuttaneet normaalin tason nopeammin kuin koskaan aikaisemmin.

Rohkeutta on lisännyt myös se, että kulutuskysynnän arvellaan kasvavan. Tämä johtuu kuluttajien luottamuksen vahvistumisesta sekä matalana jatkuneesta korkotasosta. Keskon näkemyksen mukaan taantuma on taittunut ja talous lähtee kasvuun.

Jätti-investointien suuruus tarkentuu, kun lopullisesti selviää tulevatko uudet kauppapaikat omiin vai vuokratiloihin. Keskon ei ole järkevää omistaa itse kaikkia paikkoja, koska muuten yhtiön tase paisuu liian suureksi.

Tyypillinen kuvio on, että sijoittaja rakentaa paikat valmiiksi ja jää sen jälkeen Keskon vuokranantajaksi. Tällaisia ovat muun muassa eri rakennusliikkeet ja eläkekassat.

Uusia uhkakuvia

Pelkkää auringonpaistetta ei lähitulevaisuus kuitenkaan ole. Keskon pääjohtajan Matti Halmesmäen mukaan ilmassa on useita uhkakuvia.

”Esimerkiksi työttömyys pysyy korkealla tasolla, kun valtion ja kuntien työpaikat vähenevät. Tämän lisäksi kaikki verot nousevat: nykyisellä menotasolla valtion on pakko kiristää verotusta”, Halmesmäki sanoi. Koska kuntien talous ei ole vahvalla pohjalla, niissäkin on paineita veroasteen nostoon.

Ja myös Keskon on varauduttava siihen, että korkotaso lähtee nousuun rahoitusmarkkinoiden herkkyyden vuoksi.

Epävarmuustekijöihin kuuluu vielä se, että uusien kauppapaikkojen perustaminen vaikeutuu kaavoituksen kiristymisen vuoksi. Suomessa seisoo parhaillaan useita suuria kaupan hankkeita, joille ei ole myönnetty lupia. Matti Halmesmäen mukaan mahdollisuus saada uusia suuryksiköitä kaavoitettua on vaikeutunut.

Kuvassa Lohjan Citymarket. Kuva Pekka Sakki / Lehtikuva

Asiat

Kesko , Matti Halmesmäki

 

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


 

Kommentit (10)

23.7.2010 klo.16:10 Tataraho

Tataraho kirjoitti:

KESKO on aina osannut sijoittaa hypermarkettinsa liikenteellisesti sopiviin paikkoihin. Mitäköhän Jan Vapaavuori nyt kommentoi? Sukarin huippuhyvä Ideaparkin sijainti Vihdissä ei hänelle jostain syystä kelvannut. Kovasti on ministerillä töitä ajaessaan alas KESKON sijainteja, tai sitten ei?

23.7.2010 klo.18:43 Haikki

Haikki kirjoitti:

Eiköhän nuo saada torpattua, jos meinaavat liian hyville paikoille laittaa. Sitten kohta onkin Prisma siinä paikkaa.

24.7.2010 klo.21:17 Kuiskaaja Rajala

Kuiskaaja Rajala kirjoitti:

Jep, samaa mieltä Haikin kanssa; osuukauppaväki voittaa yleensä nämä kaavoitus- ja rakennuslupa-asiat sekä näiden valitusten käsittelyt.. Kytkökset poliittisiin päättäjiin on jo vedenpitävästi todistettukin.

24.7.2010 klo.22:7 Terästotuus

Terästotuus kirjoitti:

Kesko on saatanasta. Suomessa on kauppiasloisten yhteiskuntaluokka, jotka hyötyvät muiden työnteolla. Ruuassa välistävetäjiä piisaa ja tuote huonoa ja törkeästi ylihinnoiteluta. Kaikki paha joka osuu Keskon nilkkaan on vain hyväksi suomalaisille.

25.7.2010 klo.10:7 Kyllitelle

Kyllitelle kirjoitti:

Kunhan tekisi uudet kauppansa kaupunkien ja taajamien keskustoihin. Kun Citymarket siirtyi täällä pois keskustasta, loppuivat minun käyntini, en lähde sekoilemaan kaupungin ulkopuolelle ostoshelvetteihin.

29.7.2010 klo.15:23 operoj

operoj kirjoitti:

Näin suuri määrä uusia hypermarketteja lakaisee taas tieltään aika monta päivitäistavarakauppaa, joissa voisi asioida jalkapatikassa. Valitettavasti.

29.7.2010 klo.18:18 Alisee

Alisee kirjoitti:

Mielelläni käyn isoissa marketeissa, hintataso kun on niissä halvempi pienempiin kauppoihin verrattuna. Saa kaiken mitä tarvitsee, ja mikä parasta, kävellen tai pyörällä pääsee kauppaan. Joten antaa tulla vaan, jos ne osataan sijoittaa hyviin paikkoihin, kuten omassa kotikunnassani on tehty.

29.7.2010 klo.20:6 Terästotuus

Terästotuus kirjoitti:

Alisee, kommenttisi ei pidä paikkansa. Esim. hakaniemen kauppahallista saat (jos tiedät mitä ostaa) selkeästi halvempaa juustoa ja parempi laatuista kuin keskoista. Samoin lihan kohdalla, vai haluatko ostaa keskoista vettä lihan hinnalla?

29.7.2010 klo.20:29 Alisee

Alisee kirjoitti:

Kauppahalleja ei täältä löydy, joten niiden hinnoista en osaa sanoa mitään. Mielelläni kävisinkin kauppahalleissa, jos lähistöltä sellaisia löytyisi.

Tarkoitinkin kommentillani verrata suuria marketteja pieniin ja keskisuuriin marketteihin. Siinä kilpailussa suuret voittavat, ainakin täällä päin. Tosin jos S-ketjua ja Keskoa verrataan, voittaa S mennen tullen.

29.7.2010 klo.23:23 Luvialainen

Luvialainen kirjoitti:

Yhden marketin rakentaminen tarkoittaa että reviiriltä katoaa ainakin kemppari,kenkäkauppa,elintarvikeliike,sisustu/maalikaup pa,huoltoasema,vaateliike,kioski,ravintola,kahvibaari,ra utakauppa ja monta muuta pienyrittäjää jotka jokainen työllisti itsensä lisäksi 1-5 henkeä kokoaikaisesti.
Marketti voi työllistää 5-10 osa-aikaista.
M.O.T.
Ketä kiinnostaa?

Kirjoita oma kommentti

HUOM Vain rekisteröityneiden käyttäjien kommentit nousevat Suomen Kuvalehden etusivulle.Rekisteröidy nyt

Kirjoittaja

Pekka Anttila

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja. Lue kaikki kirjoittajan jutut

Juttu kartalla

Katso sijainti Google Maps -palvelussa juttu kartalla

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat