Juhlaviikoilla esiintyvä Thurston Moore: "Helsinki on suosikkini"

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Helsingin juhlaviikot alkavat tänään perjantaina. Yksi kaupunkifestivaalin odotetuimmista tapahtumista on taiteilija Yoko Onon ja kitaravirtuoosi Thurston Mooren kaksi kokeellista konserttia Huvilateltassa ensi sunnuntaina ja maanantaina.

Moore, 55, tunnetaan Sonic Youthin laulaja-kitaristina. Jo 1980-luvun alussa perustettu amerikkalaisyhtye on valtavirraksi muuttuneen indierockin vaikutusvaltaisimpia nimiä.

Moore vieraili Helsingissä viimeksi vain runsas kuukausi sitten. Hän esiintyi heinäkuussa Kuudes Aisti -festivaalilla yhdessä uuden yhtyeensä Chelsea Light Movingin kanssa.

Pikainen paluu kaupunkiin ei harmita Moorea, päinvastoin.

“Helsinki on ollut aina suosikkini, koska 80-luvun alussa kaupungin hardcore-yhtyeet riisuivat minut täysin aseista. Kirjoitin kirjeitä Kaaoksen laulajalle ja rakastin muun muassa Terveiden käsien ja Bastardsin seitsentuumaisia vinyyleitä.”

Kaaos ja Bastards olivat lähtöjään Tampereelta ja Terveet kädet Torniosta, mutta annettakoon tämä virhe anteeksi.

Viime Helsingin-vierailullaan Moore kartutti levyhyllyään suomalaisen Propaganda recordsin vuonna 1982 julkaiseman kokoelma-LP:n punaisella alkuperäispainoksella.

“Lisäksi soitin kappaleen yhdessä Detroitista kotoisin olevan Negative Approachin kanssa, joka 80-luvulla innoitti paljonkin Suomen punk-skeneä. Oli hienoa nähdä, että yleisössä remusi Suomen hardcoren uusi sukupolvi. Aivan mahtavaa!”

Moni pitää Mooren kotikaupunkia New Yorkia kaupunkikulttuurin mekkana.

Millaisena New York näyttäytyy artistille itselleen?

“New York on muuttunut paljon. Joskus ennen se oli paikka, jonne köyhät mutta täynnä hehkua olevat nuoret saattoivat mennä ja löytää itsensä. Kaupungin historia on pullollaan kirjailijoita, runoilijoita, muusikkoja ja taiteilija. Nykyisin New Yorkissa on mahdotonta elää, jollei ole varakas. Brooklyn on hädin tuskin poikkeus.”

Thurston Moore on omalla urallaan sekoittanut korkea- ja populaarikulttuuria. Kumpaan Helsingin tulisi hänen mielestään keskittyä?

“Minusta tärkeitä ovat korkeat unelmat ja populaari rakkaus.”