Vangit mukana suunnittelemassa vankilaa Hämeenlinnaan – kustannusarvio 25 miljoonaa euroa

Alustava aikataulu: Vankila valmistunee vuonna 2017.

avovankilat
Teksti
Mikko Niemelä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen vankiloita uudistetaan kovaa vauhtia, ja suunnittelutyössä kuunnellaan nyt ensimmäistä kertaa myös vankeja. Tulevaisuuden vankilaa on suunniteltu Rikosseuraamuslaitoksessa (Rise) noin vuoden verran. Rise vastaa muun muassa Suomen vankiloista ja vankeinhoidosta.

Risen ylijohtaja Tuula Asikainen kertoo Suomen Kuvalehdelle, että uuden vankilakonseptin rakentaminen alkoi työpajoissa, joita järjestettiin sekä suljettujen vankiloiden että avovankiloiden työntekijöille ja vangeille.

”Pilottivankilaksi on suunniteltu Hämeenlinnan vankilan uudisrakennusta, jonka selvitystyö on parhaillaan menossa. Suurin tekninen ero perinteiseen vankilaan on uuden tekniikan käyttöönotto. Uusi tekniikka laajentaa esimerkiksi vankien opiskelumahdollisuuksia.”

Uuden valvontatekniikan myötä myös henkilökunta pystyy keskittymään paremmin vankien ohjaustyöhön. Kaikella tähdätään siihen, ettei vanki uusisi rikoksia.

Uusi vankilahanke etenee niin, että nyt käynnissä oleva selvitystyö valmistunee toukokuussa 2015, jonka jälkeen tehdään hankesuunnitelma. Hämeenlinnan vankilan uudisosan on arvioitu valmistuvan vuonna 2017. Asikaisen mielestä aikataulutavoite on kunnianhimoinen.