Väkivaltainen parisuhde – miksi nainen ei lähde pois?

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Suomen Kuvalehti kokeilee uutta koneääntä. Jos haluat, voit antaa palautetta äänen laadusta täältä.

Maria Jotunin kirja Huojuva talo (1935, ilmestyi 1963) on karmaiseva ja piinallinen kuvaus pitkään jatkuneesta väkivaltaisesta avioliittohelvetistä. Siinä on onneksi onnellinen loppu, mitä ei monesti ole tosielämässä.

Suomessa joka vuosi noin 23 naista ja 4 miestä kuolee puolisonsa tai entisen puolisonsa tappamana. Kuolemaan johtavia tappoja tapahtuu vuosittain noin sata. Arvioidaan että 10 prosenttia nykyisessä parisuhteessaan väkivaltaa kokeneista naisista elää jatkuvan, pitkään jatkuneen väkivallan uhan alla.

Suomi on varsin väkivaltainen maa, sillä meillä tapetaan ihmisiä ja tehdään itsemurhia enemmän kuin muissa Länsi-Euroopan maissa ja Pohjoismaissa.

Meillä tehdään vuosittain kaksinkertainen määrä henkirikoksia asukasta kohden verrattuna Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Yleisin uhri henkirikoksissa on tuttavan tai ystävän surmaama mies (47 % uhreista). Toiseksi yleisin uhri on perheväkivallan naisuhri, puolison surmaama nainen (18 %). Suurin osa naisten tapoista on puolison tekemiä, eikä tappo ole yleensä ensimmäinen poliisiin tietoon tullut väkivallan teko. WHO:n mukaan Venäjän ohella maailman väkivaltaisimmat valtiot löytyvät Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta.

Suomessa, Tanskassa ja Latviassa naiset kokevat fyysistä ja/tai seksuaalista parisuhdeväkivaltaa enemmän (30–39 %) kuin muissa Euroopan maissa (22 % EU-maissa keskimäärin). Viidesosa parisuhteessa olevista on joskus kokenut nykyisen avio- tai avopuolison väkivaltaista käyttäytymistä tai väkivalalla uhkailua. Tämä väkivalta oli pääosin fyysistä.

Yleensä mies käyttäytyy väkivaltaisesti, kun nainen ja lapset ovat väkivallan uhreja. Perhe- tai parisuhdeväkivalta on yleensä toistuvaa ja pitkäkestoista, mikä tekee siitä hyvin vakavan ilmiön. Väkivalta vahingoittaa aina naista ja lapsia.

 

Vuosina 2003–2012 Suomessa tehtiin 7 perhesurmaa (19 uhria), 16 muuta lasten surmaa (24 uhria) ja 12 vastasyntyneen surmaa (12 uhria), joissa uhreja oli yhteensä 55. Puolet perhesurmien tekijöistä olivat uhanneet itsemurhalla ennen tekoa.

Lähes kaikki tekijät olivat miettineet tekoa pidempään. Heidän käyttäytymisessään oli havaittavissa merkkejä, jotka viittasivat surmaan. Esimerkiksi tekijä oli esitellyt ammuksia, etsinyt tietoa perhesurmista internetistä tai jättänyt itsemurhaviestejä näkyville. Kaksi kolmasosaa tekijöistä olivat olleet väkivaltaisia kumppaniaan tai lapsiaan kohtaan ennen surmia. Perhesurmat olivat yhtä tapausta lukuun ottamatta isän tekemiä, kun äidit yleensä tappavat vauvansa kun perhesurmaan ryhtyvät.

Kehitys Suomessa ei ole mennyt parempaan suuntaan, vaan parisuhdetappojen osuus naisten väkivaltakuolemista on pysynyt vakaana useita vuosia. Parisuhteessa väkivaltaa kokeneiden naisten määrä on kasvanut.  Naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja häirintä on lisääntynyt, ja naiset ilmoittavat niistä poliisille aikaisempaa useammin. Väkivallasta puhuminen ja sen näkyväksi tekeminen on hyvä keino ehkäistä väkivaltaa.

Perheväkivaltaa tapahtuu kaikissa yhteiskuntaluokissa ja kaiken ikäisillä.  Järkyttävää on se että puolison väkivalta ei yleensä lopu, vaan sen sanotaan jopa raaistuvan ajan myötä.

Parisuhdeväkivalta ei ole koskaan hyväksyttävää eikä se ole koskaan väkivallan uhrin syy. Vastuu väkivallasta on aina sen tekijällä. Fyysinen ja seksuaalinen väkivalta ovat rikoksia ja yleisen syytteen alaisia. Väkivalta on myös ihmisoikeusrikos, sillä jokaisella on oikeus elämään ja turvallisuuteen.

 

Miehen väkivaltainen käyttäytyminen voi saada monia muotoja.

Se sisältää lähes aina henkistä alistamista. Mies eristää uhrin läheisistään, kontrolloi uhrin elämää, kiristää lapsilla, syyttää uhria, pelottelee naista ja/tai lapsia väkivallalla ja pahoinpitelee uhria ja/tai lapsia. Usein nämä ilmenevät väkivallan tekijän asenteissa, eleissä, vuorovaikutuksessa ja käyttäytymisessä vaimoa ja lapsia kohtaan. Puoliso voi olla henkisesti, fyysisesti, seksuaalisesti, sosiaalisesti tai taloudellisesti väkivaltainen vaimoaan ja lapsiaan kohtaan.

Väkivalta alkaa vähitellen. Mies rikkoo uhrin koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta ensin pienillä teoilla, jotka nainen antaa anteeksi. Vähitellen siirrytään vakavampaan ja raaempaan väkivaltaan.  Tämä uuvuttaa uhrin, eikä hän enää kykene hakemaan apua tai tehdä päätöstä poislähdöstä. Vähitellen väkivallasta tulee osa arkea, josta uhri vain yrittää selviytyä

Amerikkalaisten tutkijoiden Ellen Pencen ja Michael Paymarin vallan ja kontrollin ympyrässä nimetään parisuhdeterrorin eri muodot. Puolison henkinen väkivalta ilmenee halventavana uhrin nimittelynä ja sanallisena alistamisena. Mies syyttää vaimoa omasta väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Mies saa vaimon tuntemaan itsensä huonoksi, muille kelpaamattomaksi.

Mies pelaa usein myös peliä: hän on vuorotellen lämmin ja rakastava, väkivaltainen ja anteeksipyytävä. Nämä tapahtumat toistuvat samalla kun naisen pelko kasvaa.

Mies eristää naisen ystävistä ja suvusta: hän kontrolloi uhrin elämään, keitä ja missä uhri tapaa muita. Hän rajoittaa uhrin liikkumista kodin ulkopuolella. Hän saattaa oikeuttaa mustasukkaisuudella käytöstään. Mies saattaa kieltää väkivaltaisuutensa. Hän mitätöi väkivaltaa eikä ota uhrin huolta siitä vakavasti. Hän voi kieltää että pahoinpitelyä olisi (taas) tapahtunut, hän siirtää vastuu pahoinpitelystä jollekin toiselle, väittää että uhri itse aiheutti väkivallan.

Mies voi käyttää lasta/lapsia väkivallan välineenä: herättää uhrin syyllisyyden vetoamalla lapsiin, käyttää lapsia viestinviejinä, käyttää tapaamisoikeutta lapsiin väkivallalla uhkailuun tai uhkaa viedä lapset uhrilta.

Väkivaltaisesti käyttäytyvä mies käyttää sumeilematta etuoikeuksiaan ja valta-asemaansa perheessä. Hän kohtelee uhria kuin palvelijaa, tekee yksinvaltaisesti suuret päätökset, käyttäytyy kuin herra talossa. Mies voi käyttää myös taloudellista väkivaltaa esim. estämällä uhria työllistymästä tai pitämästä työpaikkaa, pakottamalla uhrin pyytämään talousrahaa, pitämällä uhrin rahattomana, ottamalla uhrin rahat tai pimittämällä tietoa perheen rahoista.

Mies saattaa pakottaa naista tekemään asioita vastoin tahtoaan ja uhkailee väkivallalla tai itsemurhalla. Mies voi uhata jättää uhrin. Mies voi pelotella uhria eleillään, rikkomalla tavaroita ja kotia, tuhoamalla uhrin omaisuutta, pahoinpitelemällä tai tappamalla lemmikkieläimiä ja leikkimällä aseilla.

Fyysistä väkivaltaa on pahoinpitely lyömällä ja hakkaamalla käsin ja jaloin, lyömällä tai hakkaamalla aseella, vamman tuottaminen uhrille ja uhrin tappaminen. Perhesurmissa mies tappaa lapset ja itsensä kostona eroa haluavalle vaimolle tai myös vaimonsa.

 

Puolison väkivalta aiheuttaa uhrille erilaisia psykosomaattisia oireita, kuten väsymystä, uniongelmia, päänsärkyä, yleistä levottomuutta ja muistiongelmia.

Oireet ilmenevät uhrin käyttäytymisessä, ihmissuhteissa, tunne-elämässä, persoonallisuuden piirteissä, sosiaalisessa elämässä sekä terveydentilassa. Naiset voivat kärsiä painajaisista, ahdistuksesta ja masennuksesta.

Väkivaltaisessa suhteessa eläneet naiset eivät usein pysty luottamaan toisiin ihmisiin. Heidän itsearvostuksensa on romahtanut vuosia jatkuneen mitätöivän ja satuttavan piinan alla. Naiset elävät jatkuvassa pelossa, tuntevat syyllisyyttä ja häpeää miehensä väkivaltaisuudesta.

Pitkään jatkunut väkivallan kierre kaventaa uhrin mahdollisuuksia tehdä valintoja ja arvioida niitä. Toistuva väkivalta heikentää uhrin toimintakykyä kun hän joutuu elämään traumaattisessa stressissä jatkuvasti.

Väkivalta vaikuttaa aina lapsiin, vaikka se ei kohdistuisikaan suoranaisesti heihin. Lasten tilanne perheväkivallassa on erityisen haavoittuva, sillä lapsen elämän tärkeimmät ja periaatteessa turvallisimmat ihmiset tekevät elämästä pelottavan.

Kun perheen aikuiset vaikenevat ja salailevat perheväkivaltaa, joutuu lapsi kantamaan taakan yksin. Vanhempien välisten väkivaltatilanteiden näkeminen tai kuuleminen, uhkailut, huutamiset ja toisen osapuolen solvaamiset merkitsevät samalla lapseen kohdistuvaa henkistä väkivaltaa. Se saattaa olla lapselle jopa vahingollisempaa kuin kohteeksi joutuminen, koska kukaan ei ole lasta suojaamassa.

Väkivaltaisessa perheessä eläneiden suomalaislasten ja -nuorten kokemuksista ei ole juuri tutkittua tietoa. Ulkomaisissa tutkimuksissa isän pitkään jatkuneen väkivaltaisuuden alla elävien naisten ja lasten mielenterveys heikkenee usein.

Väkivallan pelossa eläminen kuluttaa ja merkitsee jatkuvaa varuillaan oloa. Perheen sisäinen jopa tappava salaisuus merkitsee jatkuvassa painajaisessa tai sen pelossa elämistä. Isän väkivallan jäljet näkyvät lasten aikuisuudessa heidän omissa perheissään.

 

Miten tästä helvetistä pääsee pois?

Perheväkivallan myöntäminen on usein uhrille vaikeaa. Väkivallasta voi tulla tarkoin varjeltu perhesalaisuus. Uhri voi salata tilanteen läheisiltä ja viranomaisilta häpeästä, syyllisyydestä ja pelosta. Pitkään jatkuessaan perheväkivalta alkaa tuntua normaalilta

Usein ihmetellään, miksi nainen jää väkivaltaiseen suhteeseen. Syitä on monia.

Pois lähtemisen voi estää se, että mies kontrolloi täysin väkivallalla puolisoaan. Nainen tekee vain sen, mitä mies haluaa. Väkivaltaisesta suhteesta lähteminen vaatii naiselta paljon rohkeutta ja henkistä vahvuutta. Siksi uhri tarvitsee paljon tukea kyetäkseen lähtemään pois hitaasti tai yhtäkkiä tappavasta suhteesta.

Nainen voi uskoa kaiken kääntyvän vielä parempaan. Nainen korostaa puolison hyviä puolia. Hän voi uskoa miehen lupauksiin muuttumisesta. Molemmat voivat pitää väkivallan aiheuttajana jotain ulkopuolista tekijää, kuten alkoholia tai työpaineita, joiden poistumisen myötä he uskovat myös väkivallan loppuvan. Suomalaisiin parisuhdetappoihin ja väkivaltaan liittyykin usein viina.

Uhri voi uskoa myös rakkautensa parantavaan voimaan. Nainen voi rakastaa edelleen kumppaniaan, sillä tämä ei ole koko ajan väkivaltainen. Hän voi yrittää ymmärtää ja selittää miehen käyttäytymistä.

Nainen voi kokea syyllisyyttä perhe-elämän epäonnistumisesta, kyvyttömyydestä vaikuttaa miehen käyttäytymiseen, huonosta vaimoudesta, äitiydestä ja väkivallan vaikutuksista lapsiin.

Pitkään väkivaltaa kokenut nainen on voinut muuttua alistetuksi, kontrolloiduksi ja hallituksi, jolloin hänellä ei ehkä ole tarvittavaa tahdonvoimaa eroamiseen. Itsetunto on nuijittu alas. Nainen häpeää väkivallan kohteeksi joutumista, miehensä väkivaltaista käyttäytymistä, ihmissuhteessa epäonnistumista ja myös suhteessa pysymistä. Uhri voi jopa kokea, että väkivalta on oikeutettua (”jos olisin parempi”).

Mies myös usein syyllistää naista väkivallastaan. Näin väkivaltainen mies siirtää vastuun teoistaan naiselle ja pyrkivät oikeuttamaan väkivallan käytön: ”Jos sinä et olisi sanonut/tehnyt/mennyt, tätä ei olisi tapahtunut.”

Miehen väkivalta lamaannuttaa naisen, saa aikaan riippuvuutta miehestä. Nainen luopuu omista tarpeistaan. Uhri on voinut menettää kyvyn päättää omista asioistaan. Mies on voinut vuosien ajan käyttää (henkistä) väkivaltaa murentaakseen naisen luottamusta omaan itseensä ja omaan ajattelukykyynsä. Hän haukkuu ja mitätöi naista toistuvasti.

Eristäytyneenä, yksinäisenä ja huonommuuden sisäistäneen naisen on hankala hakea apua. Mies on voinut rajoittaa naisen ystävyys- ja sukulaisuussuhteita. Tilanne on naisen kannalta erityisen vaikea, jos hänen kielitaitonsa on puutteellinen. Maahanmuuttajanaisten tilannetta voi vaikeuttaa myös se, että he eivät välttämättä tunne suomalaista auttamisjärjestelmää ja omia oikeuksiaan.

 

Väkivaltaisessa parisuhdehelvetissä todellisuuden taju hämärtyy.

Kiintymys, rakkaus ja väkivalta kietoutuvat usein toisiinsa muodostaen parisuhteen (sairaan) todellisuuden. Väkivaltaisesta parisuhteesta tulee normaalia arkipäiväistä, eivätkä mies tai nainen kykene näkemään tilanteensa karmeutta.

Ensimmäisen väkivaltakokemuksen jälkeen voi kulua kauan, ennen kuin nainen havahtuu muutoksen tarpeeseen. Koska miehen väkivaltaisuus on ajoittaista (joskin usein toistuvaa), osa naisista haluaa viimeiseen (hengenvetoon) saakka pitää perheen koossa.

Nainen saattaa ajatella, ettei hän kuitenkaan pääse miehestään eroon, koska he asuvat pienellä paikkakunnalla, heillä on yhteinen tuttavapiiri tai koska he kuuluvat samaan etniseen tai uskonnolliseen yhteisöön.

Yksinäisyys ja yksin selviytyminen voi tuntua naisesta pelottavalta Jos nainen on vammainen, hän saattaa myös olla riippuvainen väkivallan tekijän antamasta avusta.

Jotkut naiset voivat myös aiheellisesti pelätä, että ero lisää miehen väkivaltaisuutta entisestään. Erot ovatkin vaaran paikkoja naisille. Yli puolet väkivaltaisista miehistä oli häirinnyt tai vainonnut entistä puolisoon eron jälkeen.

Suhteesta lähtemistä voi estää myös taloudellinen riippuvuus miehestä. Usein lapset ehdottavat äidille eroamista isästä, mutta toisaalta lapset voivat olla myös naiselle syy parisuhteeseen jäämiseen (pelko lasten menettämisestä).

 

Suurin tapetuksi tulemisen riski naiselle on suhteen päättyessä, erotilanteessa.

Puhutaankin parisuhdetappokuolleisuudesta, joka on kymmenkertainen verrattuna parisuhteessa elävien naisten kuolleisuuteen. Parisuhdetappo on toiseksi yleisin henkirikostyyppi.

Useassa tapauksessa tappoa on edeltänyt vaimon eroprosessin aloitus. Useat perhesurmien perheet ovat myös viestittäneet avun tarpeesta viranomaisille ennen surmia. Viranomaiset eivät tiedostaneet väkivallan uhkaa tarpeeksi, eivätkä ottaneet viestejä vakavasti (samoin kuin itsemurhissa, sillä useimmat ovat kertoneet hädästään ammattilaisille ennen itsemurhaa).

On hyvä, että nainen puhuu väkivallasta, ja siihen tulee kannustaa kaikin tavoin. Huonoin tilanne on silloin, jos naisella ei ole häpeän, syyllisyyden ja pitkään jatkuneen eristämisen takia ketään kelle puhua ja kuka voi auttaa.

Surullista on sekin, jos uhrin avunkuiskausta ei kuulla ja ymmärretä. Väkivaltaa kokeneella on oikeus turvaan ja myötätuntoon. Usein naisen omaiset kuitenkin aavistavat ja tietävät naisen ja lapsen kärsimyksistä.

Auli Ojurin väitöskirjatutkimuksen perheväkivaltaa kokeneet naiset kokivat, että palvelujärjestelmän ammattilaiset suhtautuvat väkivaltaan näennäisesti, kieltämällä ongelman ja syyllistävät naista miehen väkivaltaisuudesta. Perhesurmien jälkeen tähän on havahduttu ja uusia oppaita ammattilaisille on ilmestynyt väkivallan kohtaamiseen. Viranomaisten salassapitosäädöksiäkin tarkistetaan.

Viranomaistoiminnassa tulisi aina ensisijaisesti huomioida lapsen etu perhetilanteessa.  Tämä ei ole toteutunut, kun perhesurmia on tapahtunut.

Sosiaali- ja terveydenhuollon, työterveyshuollon ja kouluterveydenhuollon ammattilaiset neuvotaankin nyt arvioimaan perheväkivaltaa kaikilta asiakkailtaan. Näin perheväkivallan leima vähenee ja uhrien auttaminen mahdollistuu.

Samalla ammattilaisten tietotaito väkivallan kohtaajina ja avun antajina lisääntyy. Tärkeää on, että ammattilaiset arvioivat väkivallassa parisuhteen valtasuhteen epätasapainoa (kuinka alistettu nainen on), käytetyn väkivallan muotoja, väkivallan toistuvuutta ja pitkäkestoisuutta.

Myös väkivallan tekijän auttamista on selkiytetty. Auttamisen edellytys on, että hän ottaa vastuun väkivaltaisesta käyttäytymisestään.

Nurinkurista suomalaisessa yhteiskunnassa on se, että väkivallan uhrilta, samoin kuin päihde- ja mielenterveysongelmaisilta, muut odottavat vahvaa jämäkkää toimijuutta, itsensä niskasta kiinni ottamista ja elämänsä selvittämistä. Kun näiden ihmisten toimintakyky voi olla hyvinkin rajoittunut, he voivat olla niin väsyneitä ja masentuneita, etteivät todellakaan kykene auttamaan itseään, etsimään apua tai vahvaan toimijuuteen.

Väkivallasta puhuminen sekä kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen ovat ensimmäisiä askelia naisen ja lasten väkivallasta selviytymiseen. Elämä ei muutu huonompaan suuntaan sen vuoksi, että nainen kertoo huolestaan ja hakee apua.

Päinvastoin, painajainen ja helvetti voivat loppua – ja elämä alkaa.

 

Kirjoittaja Maili Malin on valtiotieteiden tohtori, joka toimii tutkijana THL:ssä.