Tupakkalakiin ehdotetaan rajuja rangaistuksia: Taloyhtiöt voivat ottaa tupakoitsijan asunnon haltuun

Parveketupakointi on puhuttanut jo pitkään, sanoo STM:n johtaja.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Useat liitot ja terveysalan järjestöt kannattavat sosiaali- ja terveysministeriön (STM) valmistelemaan tupakkalakiin tiukennuksia, jotka rajoittavat tupakointia asunnoissa.

Ministeriön lausuntoyhteenvedosta käy ilmi, että esimerkiksi Kiinteistöliitto kannattaa sakon antamista asukkaalle, jos tämä rikkoo asunto-osakeyhtiön määräämää tupakointikieltoa.

”Ääritilanteissa” Kiinteistöliitto pitää myös asunnon haltuunottoa kannatettavana rangaistuksena. Haltuunoton perusteeksi riittäisi Kiinteistöliiton mukaan tupakointikiellon rikkominen.

Myös Isännöintiliitto esittää tupakoinnin kokonaiskieltoa asunnoissa, huoneistoparvekkeilla ja -pihoilla. Se vähentäisi Isännöintiliiton mukaan merkittävästi tupakoinnista aiheutuvia erimielisyyksiä ja edistäisi asumisterveyttä.

Kuntaliitto kannattaa asunto-osakeyhtiöiden oikeuksien laajentamista tupakointikieltojen osalta, kunhan valvonnasta seuraavat kustannukset eivät kasvata kunnan menoja.

”Kunnan tulisi voida periä maksuja asunto-osakeyhtiöiden pyynnöstä tehdyistä tarkastuksista”, Kuntaliitto kirjoitti lausuntoon.

Suomen asunto-osakkeenomistajat ry sen sijaan vastustaa yksityisasuntoihin kohdistuvia tupakointikieltoja. Osakkeenomistajat ehdottavat ratkaisuksi eristeiden kunnossapitoa. Tällöin savu ei pääsisi kulkeutumaan asuntojen välillä.

Tukea osakkeenomistajat saavat lausunnoissa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriltä. Se pitää asumiseen liittyviä tupakointikieltoja perustuslain vastaisina.

Sairaanhoitopiirin mielestä esimerkiksi asunto-osakkeen ottaminen yhtiön haltuun on liian kova seuraamus tupakointirikkomuksesta.

 

Lainvalmistelua eteenpäin vievä STM:n johtaja Kari Paaso sanoo, että parveketupakoinnin kieltämisestä on käyty paljon keskustelua. Se voitaisiin kieltää tupakkalailla, mutta sanktiot pitäisi sisällyttää asunto-osakeyhtiölakiin tai rikoslakiin.

”Tässä on kaksi isoa kysymystä. Tuleeko asunto-osakeyhtiölle tästä valtavan byrokraattinen asia, ja toinen kysymys on se, kuinka rangaista rikkojaa, jos tämä rikkoo taloyhtiön tekemää päätöstä.”

Lain jatkovalmistelussa sanktioasioihin pureudutaan yhä tarkemmin. Paason mukaan kovalta kuulostava asunnon haltuunotto on mahdollista, mutta epätodennäköistä.

Nykyinen tupakkalaki on vuodelta 1976. Uudistus liittyy osittain EU:n tupakkatuotedirektiiviin, jonka on oltava täytäntöön pantuna jäsenmaissa viimeistään toukokuussa 2016. Osa muutoksista perustuisi Suomen omaan harkintaan ja lainsäädäntötarpeisiin.