Kuva Kaisa Rautaheimo.Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaat ovat joutuneet allekirjoittamaan kirjallisen sitoumuksen, että he liittyvät puolueen eduskuntaryhmään ja myös pysyvät siinä, jos tulevat valituksi eduskuntaan. Sitoumus on annettu ehdokkaasi suostumisen yhteydessä.
Puoluejohtaja Timo Soini vahvistaa Suomen Kuvalehden haastattelussa, että tällainen sitoumus on ehdokkailta vaadittu.
”Haluttiin nyt ihmisiltä sitoutuminen perussuomalaiseen linjaan etenkin, kun on veivattu julkisuudessa mahdollisella (eduskuntaryhmän) hajoamisella”, hän perustelee.
Perussuomalaisten poliittinen orjasopimus on tuskin juridisesti pitävä, sillä perustuslaki takaa kansanedustajille varsin laajan itsenäisyyden ja poliittisen toimintavapauden.
Soini antaa SK:n haastattelussa ymmärtää, ettei perussuomalaisten ryhmäkuri voi olla sataprosenttinen, mutta sitoutumisen on oltava vahvaa.
”Sellainen asia täytyy selväksi tehdä, että jos me tässä kevätkesällä hallitukseen mennään, niin ei yhteistyö voi keväällä loppua. Ihmisten pitää sitoutua siihen, että tehdään ohjelmat ja päästään liikkeelle.”
Soini sivaltaa SK:n haastattelussa vihreitä siitä, että nämä ovat esittäneet naimalakkoa homoliittojen sallivan lain edistämiseksi.
”Kyllähän se on kertakaikkinen rimanalistus! Luuleeko vihreät todella, että toisiinsa rakastuneet jättävät menemästä naimisiin sen takia, että vihreä puolue on tehnyt semmoisen päätöksen. Tämmöisen typeryyden edessä minulta loppuu sanat!”
Lisää perussuomalaisista ja Timo Soinista SK:ssa 14/2011 (ilm. 8.4.).
Timo Soini , perussuomalaiset , eduskuntavaalit 2011
No, vaalipäivänä kupla puhkeaa, eikä tarvitse olla loikkauksista huolissaan ensi kaudella.
”Kyllähän se on kertakaikkinen rimanalistus! Luuleeko vihreät todella, että toisiinsa rakastuneet jättävät menemästä naimisiin sen takia, että vihreä puolue on tehnyt semmoisen päätöksen. Tämmöisen typeryyden edessä minulta loppuu sanat!”
Tätä kommenttia lukiessa Soini voisi miettiä miltä rakastuneista homoista tuntuu, kun he eivät voi mennä naimisiin muiden päätöksien vuoksi.
”Haluttiin nyt ihmisiltä sitoutuminen perussuomalaiseen linjaan etenkin, kun on veivattu julkisuudessa mahdollisella (eduskuntaryhmän) hajoamisella”, Soini perustelee.
Mihin linjaan? Ryhmän, johon kuuluu vasemmistolaisesti ajattelevista äärioikeistolaisesti ajatteleviin, ei voi odottaa pysyvän kasassa, huolimatta siitä, että on vaadittu nimi kontrahtipaperiin. Varsinkin, kun kontrahdilla ei ole mitään merkitystä kuten jutussa todetaan. Puolueen sisällehän on jo järjestäytynyt halla-ahoslaisten ryhmä.
Olen edelleen sitä mieltä, että PerSu puolueita tullaan näkemään eduskunnassa vuoden parin sisällä vähintään kaksi, ehkä kolmekin.
Tällä hetkellähän juuri on niin, että kaikille ei ole sallittua mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa.
Sitoumuksen vaatiminen viestii siitä että Soini ei luota oman puolueensa jäseniin. Mikä puolestaan tarkoittaa että Soinia kaduttaa nyt, että on kelpuuttanut porukkaansa Halla-ahon kavereineen. Siitähän tässä on kysymys, Soini pelkää että vaalien jälkeen puolueen äärioikeistosiipi eroaa Persuista ryhmäkseen ja vie isot puoluetuet mennessään. Soinille kun politiikka on bisnestä.
”Tällä hetkellähän juuri on niin, että kaikille ei ole sallittua mennä naimisiin ”
Tiedät varsin hyvin, että on olemassa rekisteröity parisuhde.
vaikka valeja ei ole vielä edes käyty?
Soinilla on ilmeisesti suuri pelko siitä, että mahdolliset persujen kansanedustajat kyttäävät parempiin puolueisiin heti tilaisuuden tullen. Ei ihme, jos Soini hallitsee puoluettaan diktaattorin tavoin, kuten on väitetty.
Ovatkohan persujen ehdokkaat myymässä nahkansa tyhjästä?
En yhtään ihmettele, kun persujen vaaliteemat uhoavat ei-juu-vaarinhousut - tasolla.
”Kyllähän se on kertakaikkinen rimanalistus! Luuleeko vihreät todella, että toisiinsa rakastuneet jättävät menemästä naimisiin sen takia, että vihreä puolue on tehnyt semmoisen päätöksen. Tämmöisen typeryyden edessä minulta loppuu sanat!”
No ei johdu vihreistä, mutta nykyisestä avioliittolaista kyllä. Eli pidimme häät puolison kanssa, mutta emme menneet naimisiin koska laki ei ole tasa-arvoinen (olemme siis heteropari), jos laki muuttuu jossakin vaiheessa tasa-arvoiseksi niin sitten voisi harkita taas tuotakin uudestaan.
Ihan oikein, en minä ainakaan halua että äänestämäni henkilö, mahdollinen kansanedustaja, loikkaa puolueeseen jota en kannata.
Puoluetta tässä äänestän ja henkilöä vasta seuraavaksi.
Olisiko hemmetin hienoa mielestänne että äänestämänne henkilö löytyisi puolueesta jonka politiikkaa ette arvosta pätkääkään?!
Vennamo aikoinaan sitoutti kansanedustajat maksamaan palkastaan puolueen velat. Mutta pelasi itsensä kuiville.
Soini ilmeisesti orjuuttaa muita, mutta menee itse helpommin, mistä mahtuu. ”Diktaattoreilla” on historiassa yleensä ollut nolompi loppu.
”Soini ilmeisesti orjuuttaa muita, mutta menee itse helpommin, mistä mahtuu. ”Diktaattoreilla” on historiassa yleensä ollut nolompi loppu.”
Niin viimeksi eilisessä vaalitentissä Soini ilmoitti että hän äänestää mm. abortista omantuntonsa mukaisesti. Muihin sooloiluihin löytyy sitten varmaan jokin muu syy. Ilmeisesti muutkin päätökset Europarlamentissa on sooloiltu miten omaa pää mielii.
Toki Soinin vanhoillisuus ei tuohon pääty. En nimittäin usko että hän on Persujen jäsenille edes viitsinyt ilmoittaa vastustaneensa Europarlamentissa sekä naisten aborttioikeutta että jopa naisten ehkäisyvalistusta, aivan fundamentalistikatolisen uskonsa mukaisesti.
Diktaattoreilla…Hahahaha. Voi pyhä sylvi näitä kommentteja. Muuten; hyvämuistinen on yhdyssana :)
Soini ei ole kovin tarkkaan lukenutkaan oman kirkkonsa oppeja. Room. katolilaien kirkko sallii mm nunnilleen abortin, lähetystyössä raiskatuiile nunnille.
Kai katolilaisellakin saa olla omia mielipiteitä? Kuten myös puolueenjohtajalla.
Hirmuista, mediapuudelit eivät sitten koskaan hakeneet käräjiltä Vihreän Liiton rahasopimusta.
Mitä Tiitinen sanoo, pitääkö Forsiuksen maksaa?
Merikukka Forsius ja vihreät kiistelevät kampanjarahoista
4.6.2008
MERIKUKKA FORSIUS ja vihreät ovat ajautuneet kiistaan vaalirahoista. Kyse on 9 000 eurosta, jota Forsius ei suostu maksamaan puolueelle. Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi kertoo Taloussanomille, että kyseessä on ehdokkaiden läpimenomaksu, jolla ehdokkaat korvaavat sekä puolueen että piirin yhteistä kampanjaa.
”Tästä on sovittu jokaisen ehdokkaan kanssa ja kaikki ovat hyväksyneet
ehdokassopimuksen, jonka mukaan he maksavat korvausta vaalikampanjasta piirille 250 euroa kuukaudessa koko eduskuntakauden aja”, Laturi sanoo.
Hänen mukaansa Forsiuksen on maksettava kampanjasta, koska hän on hyötynyt siitä.
”Toivotaan, että löytyisi sellainen ratkaisu, ettei asiasta tarvitsisi lähteä käräjille”, Laturi sanoo. Vihreät keskustelevat asiasta ensi maanantaina.
———
Vihreiden puheenjohtaja, työministeri Tarja Cronberg kirjoitti aamulla blogissaan, että muiden vihreiden listoilta valittujen tavoin myös Forsiuksen vaalirahoitus on ilmoitettu asianmukaisesti.
Miksi vihreät eivät ilmoita tätä vaalirahasivuilla?
Tästä on sovittu jokaisen ehdokkaan kanssa ja kaikki ovat hyväksyneet ehdokassopimuksen, jonka mukaan he maksavat korvausta vaalikampanjasta piirille 250 euroa kuukaudessa koko eduskuntakauden aja”, Laturi sanoo.
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/merikukka-forsius-ja- vihreat-kiistelevat-kampanjarahoista
Hyvä, nyt voin ainakin olla varma, että ääneni menee ehdokkaalle joka on persu ja pysyy persuna!
Hahaa: Totta - tämähän oli itseasiassa oikein hyvä uutinen ja vahvistaa vain persujen kannattajien kantaa! Loistavaa! :)
”Mitähän muita lakeja Soini on valmis rikkomaan?”
Soini olisi valmis mm. pakottamaan maahanmuuttajat muuttamaan maaseudulle jossa heille ei ole tarjolla työtä, ei koulutusta, ei mitään muutakaan, vaikka Suomen laki takaa jokaiselle Suomessa asuvalla vapaan oikeuden valita asuinpaikkansa.
Seuraavaksi hän tietysti vaatii että myös työttömien pitäisi pysytellä kotiseuduillaan eikä muuttaa Soinin kotikaupunki Espooseen ”elämään hänen verorahoillaan”.
Joni Pelkonen: Kertoisitko missä Soini on sanonut haluavansa pakottaa maahanmuuttajat maaseudulle?
Ja vapaasta asuinpaikasta: Siellähän on jo eräät ”maahanmuuttajat” pistäneet tuon käytäntöön eli Kalasatamassa saa pidellä vapaasti leiriä…Heille kun ei asuntolan olot kelvanneet, syinä mm. seuraavat:
1. Vääränlaiset ruoanlaittomahdollisuudet
2. Ei riittävästi parkkipaikkoja asuntolan läheisyydessä
3. Kellonaikoihin sidotut säännöt eivät sopineet
jne.
Tuntuu olevan luetun ymmärtäminen haastavaa monille. PerSuja äänestäneille ja äänestäville tiedoksi, että kuten jutussa mainitaan tämä sopimus ei tarkoita yhtään mitään, sillä se ei ole juridisesti pitävä. Sopimuksen tekeminen kertoo ainoastaan siitä, että edes Timo Soini ei luota omiensa pysyvän puolueessa tai puolueohjelmassa vaalien jälkeen. Tällaista sopimustahan ei tarvittaisi jos luottamus olisi molemminpuoleista.
”Tällä hetkellähän juuri on niin, että kaikille ei ole sallittua mennä naimisiin ”
jokuvaan kirjoitti:
”Tiedät varsin hyvin, että on olemassa rekisteröity parisuhde”
Niin on, mutta naimisiin ei samaa sukupuolta olevat silti pääse.
Ei sen sopimuksen tarvitsekkaan sitoa, onpahan hyvä muistutus ehdoikkaille että kunnioittavat äänestäjiä sen verran ettei loikkauksia tule.
Äänestäjät valitsevat kansanedustajat ja mielestäni olisi röyhkeää kansanedustajalta vaihtaa puoluetta vaalien jälkeen.
Niin jutussahan mainittiin, että ei ole mahdollisesti juridisesti pitävä. Jospas saataisiin tähän juridiikan asiantuntijan kommentti jostakin??
Lisäksi haluaisin mielelläni saada selvityksen löytyykö muilta puolueilta jotakin vastaavaa? Nythän vain oletamme, että näin ei ole…
Ja jos näin ei ole niin tässähän on selvä epäkohta sekä juridisesti, poliittisesti että ”äänioikeudellisesti”:
Oletetaan, että henkilö äänestää ensisijaisesti puoluetta ja toissijaisesti henkilöä. Noh pian sitten vaalien jälkeen tämä äänen saanut kansanedustaja loikkaakin toiseen puolueeseen, mahdollisesti sellaiseen jolle ko. kansalainen ei antaisi ääntään mistään hinnasta. Tämähän on äänestäjän äänen varastamista ja hyväksikäyttöä! Melko pelottava ajatus…
Kaikkien ehdokkaiden pitäisi sitoutua pysymään puolueessa missä oli äänestyshetkellä.
Muuten se on tosiaan äänen varastamista. Ja jos puolue ei ehdokasta miellytä niin lähteköön himaan odottamaan seuraavia vaaleja uuden puolueen leivissä.
Lakiehdotus eduskuntaan heti!
Ervasti voisi samalla syynätä myös onko muilla puolueilla samanlaisia sopimuksia. Vai oliko tämän jutun tarkoitus vihjailla jotain yhdestä puolueesta. Loikkauskielto on hyvää kuluttajansuojaa äänestäjille, ettei ole pelkoa että läpi äänestetty ehdokas alkaisi sooloilemaan kuinka sattuu. Ryhmäkuri on eri mutta siinä asiassa Ervasti vetää harkiten mutkat suoraksi… joka ymmärtää politiikkaa nioin ei mene siihen miinaan.
T. imo Soinihan alkaa käyttää hitlerimäisiä otteita. Eikö Soinin vaatima kirjallinen sitoumus olisi lainvastainen. Soini on vaarallinen, toivottavasti hänen puolueensa ei elä kauan.
SMP:n aikaan seteliselkärankaisethan houkuteltiin puolueen vaihtoon suurella rahalla. Sopimuksiahan tuskin oli, nyt on puututtu asiaan. Perussuomalaisten menestys houkuttelee varmasti jäseniksi kaikenlaisia onnenonkijoita.
”Lakimuutos kirjoitti:
Kaikkien ehdokkaiden pitäisi sitoutua pysymään puolueessa missä oli äänestyshetkellä.
Muuten se on tosiaan äänen varastamista. Ja jos puolue ei ehdokasta miellytä niin lähteköön himaan odottamaan seuraavia vaaleja uuden puolueen leivissä.
Lakiehdotus eduskuntaan heti!”
Aivan mahtava nimimerkin ”Lakimuutos” kirjoitus ja ehdotus!! Lakiehdotus tosiaan tehtävä tästä!
”Kyllähän se on kertakaikkinen rimanalistus! Luuleeko vihreät todella, että toisiinsa rakastuneet jättävät menemästä naimisiin sen takia, että vihreä puolue on tehnyt semmoisen päätöksen. Tämmöisen typeryyden edessä minulta loppuu sanat!”
Siskoni kaikessa solidaarisuudessaan on sanonut, että ei voi mennä naimisiin ennenkuin maassamme on tasa-arvoinen avioliittolaki. Kokee etuoikeutensa liian suureksi vääryydeksi.
Olen täsmälleen samaa mieltä Soinin kanssa. Viherpiiperoiden ”naimalakko” on niin naurettava ja lapsellinen ettei sitä meinaa kehdata edes ajatella. Koko puolue on lapsellisten idealistien ja ideoiden leikkikenttä. Sellaista hörhöjen luomuparatiisia ei ole mahdollista saavuttaa nykypäivänä…Valtiota pitää johtaa ihan aikuisten oikeesti eikä leikkiä jonkun naimalakon kanssa - siis haloo!!!
Kääk: Onnea vaan siskollesi…Voisin muuten kertoa monta muutakin maailman epäkohtaa joissa hän voisi auttaa…siis tuolla tyylillä, omaa elämäänsä rajoittamalla ;-)
Solidaarinen voi olla muttei nyt pöllöksi tarvitse heittäytyä…
Veikkanpa, että Soinille annettu ääni menee hukaan. Hän itse menee läpi tietenkin, mutta lisä-äänillä perässä menee sellainen rupusakki, että ennen joulua Soiniakin hävettää. Urpilainen saa rinnalleen opposition ”räksyttäviä koiria” ilman kaksista ajatuksen juoksua.
Ihan näin ulkopuolisena (ja luultavasti äänestämättömänä) en voi huvittumatta seurata tuota perussuomalaisvastaista kampanjointia. Menikö se niiden kannatus jo useiden ”tappien” yli? Esim. vihreiden P. Haavisto ilmoitti 29. 11. ps:n kannatuksen ollessa 14,9%, että kannatushuippu on jo saavutettu.
Yhteiskunnan eriarvoistaminen, ERVV:t ja EVM:t, Portugalit ym. ovatkin tunnetusti sivuseikkoja…
Vanhempi väki muistaa, kun Väyrynen devalvaatiospekulaatiollaan ennen euroa peloitti markkinat niin, että kansa maksoi korkoa ”perussuomalaisten kannatuksen” verran. Soinin nykylinja johtaisi samaan tulokseen. Silloin oltaisiin oikeasti köyhän kansan asialla.
On totta, että Soini on symppis ja puhuu luonnollisesti ja vitseistä on tullut lentäviä lauseita, mutta hänellä on väittelyissä taipumus myös hermostua aika pahasti ja korottaa ääntään. On varmaan siitä huomautettu hänelle, koska hän pystyy nyt jo hillitsemään kiihtymyksensä paremmin. Mutta toisen silmän ympärillä kiristyvät lihakset merkkinä, että hermot ovat kovilla vaalien alla. Esiintymiskoulutuksessa voi saada apua katselemalla omaa esiintymistään videoilta. Olin kerran eräällä kurssilla, jossa meitä opetettiin pääsemään eroon maneereista puhuessamme yleisölle, esim. aina samat käsien heilutukset.
Minun mielestäni Soini ei ole hermostunut yhtään enempää kuin muutkaan puoluejohtajat - pikemminkin päinvastoin! Sinnemäkikin lähes huutaa (kaamea puhetapa muuten hänellä) ja hermostuu silminnähden pienimmästäkin…
Pakko antaa pisteitä Kataiselle myös - hänellä säilyy sivistynyt ote ja puhetapa tilanteessa kuin tilanteessa.
”Kata kirjoitti:
Diktaattoreilla…Hahahaha. Voi pyhä sylvi näitä kommentteja. Muuten; hyvämuistinen on yhdyssana :)”
tietoksi etä on värin kirottaa Hahahaha pitä kirotaa ha ha ha ha :(
Kata, ovat toki muutkin hermostuneita kuin Soini. Kokeneet poliitikot ovat varsinaisia kuminaamoja, latovat päin vastustajan naamaa tekstinsä ilmeenkään värähtämättä. Varmaan kireät aikataulut ja unenpuutekin vaikuttaa hermojen kiristymiseen. Väsymys näkyy silmissä ja muuttaa ilmeen vihaiseksi. Veikkaan että poliitikkojen yöpöydillä silmätippoja tarvitaan, kun kuivassa studioilmassa silmien kuivuminen vain lisääntyy. Pidän kyllä muuten Annista, mutta kieltämättä hän puhuu hieman rasittavalla tavalla ollessaan poiitikon roolissa. Voi olla että yksityisesti on vapautunut eli oma itsensä, enkä siis tunne näistä ketään sen kummemmin.
Kuuminaamoja - siihen yhdyn kyllä!
Ja Anni puhuu todellakin rasittavalla tavalla - jopa siinä määrin, että ihmettelen hänen päässeen noin ”pitkälle”…
Korjatkoon Hyvä Muistinen muistiaan. Katolinen kirkko ei salli raiskattujen nunnien abortteja. Jos olet eri mieltä niin etsipä verkosta sivusto, jolla tuo kerrotaan. Raiskauksen vuoksi Jugoslaviassa raskaaksi tulleille noviiseille annettiin vaihtoehdoiksi lähteä luostarista lopullisesti tai vaihtoehtoisesti synnytyksen jälkeen antaa lapsi adoptoitavaksi.
Ehkäisypillerin käyttöä on joskus ehdotettu (liberaalit ehdottaneet) sellaisissa tilanteissa, joissa jo etukäteen tiedetään raiskauksen riskin olevan suuren. Siitä ei ole olemassa virallista ohjetta mutta haku verkosta ”simba rebellion” catholic nun rape kertoo asiasta enemmän. Kirkon johto kiisti tuollaisen ohjeen olemassaolon.
Kuulostaa tutulta.
Kuin uskonlahko.
Kun persulaiseks on ryhtynyt ei pääse enää eroon eikä ole lupaa ajatella omilla aivoillakaan. Iso herra itse on nimitäin suunnitellut istuvansa mustan ministeriauton takapenkillä lukemassa avusatajansa hauskoja letkautuksia jotta köyhä ja onneton kansa saadaan taas narutettua.
”Ja taas kopassa ropisee…”
Miten joku voi äänestää tällaisen ”aatteen” puolesta?
Pelottavaa!
Soini ilmoittaa julkisesti, että riveistä ei saa livetä.
Tämähän on selvä markkinatemppu! Pääasia että puhutaan.
Näinhän Paavo Väyrynenkin on sanonut: Puhutaan mitä puhutaan, kunhan puhutaan.
Nahkatukkakansaan Soinin ei-juu-vaarinhousut-sloganit menevät täydestä kuin väärä raha.
Sirkuksessa olen aina pitänyt pelleistä.
Nautin nyt täysillä ilmaisista Soini-sirkuksen pellenumeroista.
Hyvä paimen pitää huolta laumastaan. Ei tässä pitäisi olla mitään kummallista, elei krjoittajalla ole jotakin erityisiä tarkoitusperiä.
Toisaalta se on vaan loogista. Niistä kukaan ei olisi mitään ilman Soinia. Eikö Soinilla ole ”copy-right” omaan brandiinsä.
Minulla on käsitys, että jokainen puolue tekee sopimuksen ehdokkaiden kanssa. Sopimuksessa sovitaan mm rahasta, jonka ehdokkaan on maksettava puolueelle ja todennäköisesti muistakin ehdoista.
Demokratian edellytyksenä on että edustajien käsiä ei voi sitoa määräyksillä. Puolueestaan luopuvan edustajan velvollisuus on kuitenkin siirtyä siviiliin ja päästää varamieheksi jäänyt remmiin. Paavalniemen loikka keskustasta perussuomalaisiin rikkoi tätä vaadetta, ja ollakseen rehellisyyden perikuva olisi Soinin oikeastaan tullut kieltäytyä vastaanottamasta miestä joukkoonsa. Tässäkin näkyy miten itsekästä pelin politiikkaa löytyy myös persuisssa ja laajemminkin laidasta laitaan poliittisella kentällä. Poliitikkojen keskinäinen itsekäs riitely lieneekin suurin syy miksi nukkuvia on niin paljon kansasta.
Suomalaiselle nimi paperissa merkitsee jotain.
Voihan toki joku persumenestyksellä eduskuntaan päässyt loikata vaikka kepuun tai kokkareihin, mutta silti hänen nimensä on paperissa.
En usko, että sellaisia löytyy. Sanansa syöjä on aina sanansa syöjä.
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Lue kaikki kirjoittajan jutut
HaMi kirjoitti:
Pekka Vennamon ja Maaseudun puolueen esimerkki pelottaa Soinia vieläkin, mikä on ymmärrettävää.
Myyräntyötä tullaan persuissa tekemään joka tapauksessa.