Tasavallan presidentti Sauli Niinistö: Tiitisen lista julki tutkijoille

Sauli Niinistö
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sauli Niinistö on poliitikkona kannattanut Tiitisen listan antamista esimerkiksi rajoitetun tutkijakunnan käyttöön.

Lista on suojelupoliisin hallussa oleva luettelo 18 suomalaisesta, joiden epäillään toimineen Itä-Saksan turvallisuuspoliisin Stasin kanssa yhteistyössä. Ketään listalla olevaa ei ole tutkittu tai syytetty vakoilusta epäiltynä.

Myös tasavallan presidenttinä Niinistö katsoo, että Tiitisen lista voitaisiin antaa rajoitetusti tutkijoiden käyttöön.

Kuva Perttu Saksa
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kuva Perttu Saksa.

“Olen edelleen samaa mieltä, mutta en siitä nyt nostaisi kovin korkeaa aietta. Kansakunnalla on oikeus tietää tai ainakin rajoitettu tutkijakunta voisi selvittää, miten sellainen ilmiö pääsi syntymään. Sehän nautti jossain määrin hiljaista hyväksyntääkin. Asia olisi selvitettävä, jottei tällaista ilmiöalttiutta olisi jatkossa. Sen selvittämisen kannalta minusta olisi tärkeää ottaa lista vielä esiin.”

Julkaistu 27.9. klo 21, tarkennettu 27.9. klo 22.50:”Niinistö on poliitikkona kannattanut Tiitisen listan julkistamista” -kohta on muutettu “Niinistö on poliitikkona kannattanut Tiitisen listan antamista esimerkiksi rajoitetun tutkijakunnan käyttöön” -muotoon sekä “Niinistö katsoo, että Tiitisen lista voitaisiin julkistaa ja antaa tutkijoiden käyttöön” -kohta on muutettu muotoon “Niinistö katsoo, että Tiitisen lista voitaisiin antaa rajoitetusti tutkijoiden käyttöön”.

Lue Sauli Niinistön laaja haastattelu Suomen Kuvalehdestä 39/2012 (ilm. 28.9.).