Tältä tuntuu olla köyhä

SK:n arkistoista: Työttömäksi jäänyt kertoo elämästään. Selkäranka-seminaarissa Sammon konsernijohtaja Kari Stadigh povasi samaa kohtaloa yhä useammalle.
A. Toivola
Kotimaa 19.1.2014 08:30

Mistä tietää, että on köyhä? Siitä, että kun eläintarhassa katselee lasten kanssa hylkeitä, huomaa pohtivansa, kuinka paljon hyvää ja tuoretta lihaa tuossa makaakaan.

Kuuntelin radiosta keskustelua Suomen taloudesta. Kaksi korkeakoulun korkeasti oppinutta taloustieteilijää keskusteli. En saanut h…

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu

Keskustelu

Jos 45 vuotiaana on liian vanha työllistymään uudestaan on tässä maassa ja sen ihmisissä jotakin todella paljon vialla.

Jos 45 vuotiaana on liian vanha työllistymään uudestaan on tässä maassa ja sen ihmisissä jotakin todella paljon vialla.

Jos 45 vuotiaana on liian vanha työllistymään uudestaan on tässä maassa ja sen ihmisissä jotakin todella paljon vialla.

Tunnistan hyvinkin monta asiaa tuossa. Minulla oli yritys (tmi) joitakin vuosia. Nyt maksan sitä virhettä korotetun velkajärjestelyn kautta pois. Korotettu ja myös pidennetty sen takia kun asun ”liian isossa” vuokra-asunnossa. Minulla on kaksi teini-ikäistä lasta yhteishuoltajuudessa ex-vaimoni kanssa, joten en muuttanut sen takia kaksioon. Kolmioon olisin voinut muuttaakin, mutta kaupungin asunnoissa (tässä yhtiössä ainakin) aravalaki kieltää minua muuttamasta ”yksinäni” kolmioon. Ilmeisesti aravalaki ei tunne käsitettä yhteishuoltajuus. Yksityiseltä puolelta voisin löytää kolmion, mutta samalla vuokra nousisi selvästi.

Minulla ei ole palkassani sinällään mitään vikaa, mutta velkajärjestely vie siitä ihan kivan palasen näin kaikkinensa. Siihen päälle vuokra, sähkö, tv-lupa (maksan sen koska en halua opettaa lapsille ”älä avaa ovea taktiikkaa”. Nettiyhteys – sellaisenkin nykyään tarvitsee. Auto on ongelmainen koska siitä tulee turhan paljon kuluja, mutta meidän firmassa autoton on yleensä parissa kuukaudessa työtön.

Olen hakenut asumistukea, sitä en saa koska asun liian isossa asunnossa. Saman vastauksen olen myös saanut sosiaalitoimistosta. Viime vuonna jossain vaiheessa tein sosiaalitoimiston laskurin (muuttaen auton kulut seutulipun hintaiseksi). Sen mukaan tuloni ovat noin 200 euroa alle minimitoimeentulon.

Enkä oikeasti jaksa lähteä tappelemaan enää tutkainta vastaan. Yritän vain selvitä päivä kerrallaan ja lasku kerrallaan. Joskus tämäkin loppuu.

Ymmärrän hyvin tämän kirjoittajan puheen myös siitä ystäviinsä yhteyden pitämisestä. Ei se ole kiinni millaisia ystävät ovat. Ei sitä vain kehtaa olla tyhjin käsin missään. Kahvilla ulkona käyminen, ehkä joskus palkkapäivänä.

Pitkäaikaistyöttömänä vahvistan kirjoituksen paikkansapitävyyden. KIrjoitus on erinomainen havainnollistaja niitä lukemattommista vaikeuksista joita köyhänä kohtaa. Itselleni jää noin 10 euroa päivässä kuluttamiseen.
En voi tilata hesaria enkä muita lehtiä. TV:tä ei ole varaa ostaa. Välillä tietokone hajoaa ja sitten ollaan ilman nettiä. En matkusta mihinkään, en edes naapurikaupunkeihin, en ole käynyt luonnossa aikoihin, koska ei ole varaa maksaa bussimaksua, siksi en voi käydä myöskään marjalla. Ostin mansikoita tänä kesänä peräti kaksi kertaa, enempään ei ollut varaa, mutta vieläkin muistan niiden maun.
Ystäviä on silloin hyvin hankala tavata, kun ei ole varaa maksaa bussilippua.Sukulaisilleni en voi ostaa yhtään joululahjoja, mikä tekee sukulaisjouluista hankalan, samoin kuin 50-vuotispäivistä, ylioppilasjuhlat ym. Sitä syrjäytyy ilman rahaa niin sanotusta perinteisestä elämästä.
Se mikä muutamassa kommentissa pisti silmään, oli niiden tavaton negatiivisuus. Se ei toisaalta yllätä, omien kokemusteni mukaan osa suomalaisista kammoaa työttömiä. Jos sanon olevani pitkäaikaistyötön, niin välillä kohdellaan aivan kuin spitaalista, ikäänkuin se olisi tarttuvaa.
Ja tässä tulee esille työssäkäyvien kaksinaismoraali:sanotaan että ole vain aktiivinen älä syrjäydy, mutta sitten kun he kohtaavat työttömän, niin samantien lähettävät lukemattonia torjuvia signaaleja. Ja jos hyvin toimeentulevalle ilmoitettaisiin huomenna aamulla, että hänet irtisanotaan, niin useimmille tulee melkein paskat housuun, koska he tietävät mihin kurjuuteen ja kärsimyksiin ovat vaarassa joutua.
Tämä osoittaa, että todellisuudessa kaikki tietävät, että pitkäaikaistyöttömyyys aiheuttaa alussa valtavan kärsimyksen. Kirjoittajalle kiitos! Ja uutta artikkelia toivoen, teksti on erinomaisesti muotoiltu!

Lemminkäinen: Elät oletettavasti toimeentulotuella? Minun on vaikea käsittää, miten siitä rahasta, ei olisi varaa ladata vaikkapa matkakorttia, jotta pääsisit matkustamaan julkisella liikenteellä? Kaikenlisäksi, jos olet pitkäaikaistyötön, saat paljon etuuksia irti sosiaalitoimistosta mm. rahat matkakorttiin, kun perustelet sen tarvetta hakemuksessasi.

Olen itsekin elänyt yhteiskunnan tuilla ja voin kertoa, että kyllä ne rahat riitti, kun ei ostanut mitään turhaa. Perusosa yksinelävälle on muistaakseni 450€/kk josta joudut maksamaan ainoastaan mahdolliset puhelin- ja nettilaskusi, sillä toimeentulotuki kattaa asumisen, sähkön ja terveydenhoitokulut.

Mielenkiintoinen ja tarpeellinen artikkeli!

Mitä tästä voisimme kaikki oppia?

Itse huomaan tässä kirjoituksessa kaiken muun joukosta parhaiten hyvät asiat, jotka myös kirjoittajan lapset omaksuvat; tärkeintä elämässä ei ole raha tai ura. Juuri nyt kirjoittaja tuntuu olevan ikäänkuin muutosvaiheessa: hän ihailee ja haikailee edelleen ”tavallisen elämän” perään, sellaisen johon sisältyy palkkatyö, kuluttaminen, auto, maksulliset harrastukset, osteskelu, koko tuttu paketti. Toisaalta hän ymmärtää osittain (vaikkakin kyynisesti todeten) mikä nykyhetkessä on paremmin – omasta ajasta ei joudu luopumaan tehdäkseen turhia tai merkityksettömiä asioita, omaa arvoaan ei joudu todistamaan muille jatkuvasti ja arki on ekologista. Ainoa mitä kirjoittaja toteaa kaipaavansa on riittävästi rahaa ruokkiakseen lapsensa ja maksaakseen sähkölaskunsa.

Pitäisikö meidän kaikkien tarkastella asioita laajemmin ja kokonaisvaltaisemmin – keskittyä hyvään ja tarpeelliseen sekä ajankäytössä, rahassa että ihmissuhteissa? Monella kommentoijalla samoin kuin kirjoittajalla itsellään katse kääntyy helposti siihen, mikä itseltä puuttuu, vaikka todellisuuden toinen puoli on se kaikki mitä jo on ja mikä tekee elämän hyväksi. Kirjoittaja haluaakin viiniä, bensaa, ravintolaillallisia, maksullisia huveja ja matkoja (joita toki kaikkia pidetään nykyään osana ”normaalielämää”) ja kommentoijat omalta osaltaan tarttuvat tähän, ovat kateellisia omistusasunnosta tai autosta ja kilpailevat keskenään huonommuudesta ja laskeskelevat euroja ja senttejä.

Voisiko ystäviä kutsua kylään ihan vain kahville? Voisiko illanistujaiset pitää nyyttikestiperiaatteella? Voisiko kylään kutsua sellaisia ihmisiä, joiden mielestä olisi mukava tavata, vaikka pöydässä olisikin ”alennusmyyntijauhelihaa” – tai yhtä lailla linssikeittoa ja itse leivottu omenapiirakka? Voisiko lasten kanssa kokea jotain mieleenpainuvaa yhdessä ilman lentomatkaa jonnekin kauas pois? Olisiko mahdollista ajatella sitä hyvää mitä itsellä on ja olla kiitollinen siitä? Olisiko mahdollista olla olematta tuomitseva, kyyninen, katkera, ahdistunut? Olisiko mahdollista olla ajattelematta rahaa ja sen asettamia kieltoja koko ajan? Voisiko elää omaa elämäänsä sellaisena kuin se juuri nyt tulee vastaan?

Kyllä, yhteiskunnassamme on ongelma, kun emme ymmärrä ihmisen sisäistä arvoa ja keskitymme sekä töissä että yksityiselämässä pääosin uraan, rahaan ja siihen miltä näytämme ulospäin. Tällaisessa yhteiskunnassa köyhyys on tämännäköistä. Ja kyllä, ”yhteiskunnan” lisäksi sama ongelma on meillä jokaisella ilmentyen arkisissa valinnoissa. Voisimmeko tehdä asialle jotain? Voisimmeko keskittyä hyviin ja tärkeisiin asioihin? Voisiko kirjoittaja ajatella olevansa viisas edelläkävijä, joka kertoisi muillekin minkä on huomannut olevan oleellista elämässään?

”Olisi kivaa saada tauko säästämiseen. Olisi kivaa ostaa hyvää ruokaa tuntematta huonoa omaatuntoa. Olisi kivaa lähteä maalle ajattelematta bensan hintaa. Olisi kivaa käydä lasten kanssa elokuvissa ja puolison kanssa joskus ravintolassa. Olisi kivaa tehdä joskus spontaanisti jotain kivaa, mutta kaikki maksaa. Eniten suren sitä, etten ehkä voi viedä lapsiani lomamatkalle, ennen kuin lapsuuden mansikka-aika menee ohi. Haluaisin tarjota heille muistoja ja yhteisiä kokemuksia.”

Kiitos. Liikutuin kyyneliin. Aivan kuin omasta kynästäni. Etenkin ne muistot ja yhteiset kokemukset! Täällä kommentoivat paljon perheettömät ihmiset joilla ei ole todellista tuntumaa siitä mitä on olla äiti ja illalla salaa hieman itkeä, kun lapsi kertoi koulun jälkeen, että ”koulussa opettaja ei uskonut että meillä ei ole nettiä” (kun kone hajosi ja äidillä ei ole vara korjauttaa).. että hävettää olla köyhä.. tämä vain yksi esimerkki.
Minä satun olemaan vielä suurperheen yksinhuoltaja, joka on niin monessa liemessä jo keitetty, mutta lasteni vuoksi taistelen kuin naarastiikeri paremman huomisen edestä! Töistä tienaan 200 euroa enemmän kuin toimeentulotukien minimi, kuulun kuulemma siihen porukkaan kenen työnteko ei todellakaan kannata. Kouluja on käyty yli 8v. ettei se opiskelusta ole kiinni, on vaan kuulema liikaa lapsia. (niitä kun ei saa Suomessa tehdä, eikä yh:ksi etenkään jäädä) ja minähän se syyllinen olen? joka heistä yksin huolen pitää, eikä alkoholisti isä, kuka ei vaivaudu kuulemaan näitä kommentteja viinan huuruisesta elämästään. Tämä syyllistävä kulttuuri tekee sen että on pakko vaan olla vahva, ei saa valittaa ”koska ihminen on oman onnensa seppä”… huoh.
Ihmiset eivät edes tiedä miten monesta pienestä elämän käänteestä on jonkun perheen köyhyys tehty, leima ollaan kyllä valmiina lyömään heti otsaa ” YH” ”KÖYHÄ” ”TYÖTÖN” ”SYRJÄYTYNYT” ”LUUSERI”.
Niin paljon olisi poliitikoille kerrottavaa, miten perheitä kyykytetään ja etenkin yh:n kohtelu mm.opiskellessa, mutta usko on jo mennyt tähän yhteiskuntaan.
Vanha polvikin jaksaa vaan muistella kuinka MEILLÄ oli köyhää plaa plaa, sitäkö te katkerat vanhat sitten haluatte uusille polvillekin?! Kuule siihen ollaan menossa ja kovaa, omavaraistalouteen kaikki pienituloiset lapsiperheet.
No, mutta kiitos kirjoituksestasi, meillä riittäisi kahvipöydässä juttua :)

Vaikka ihminen tienaisikin naurettavan vähän ei hän ole köyhä jos pankkitilillä on rahaa ja oma katto pään päällä. Siksi köyhyyttä ei pitäisi määritellä vain tulojen mukaan. Se antaa väärän kuvan.

Parhaiten koskaan kirjoitettu juttu köyhyydestä meidän maassamme! Tätähän se on! Muistan 1990-luvun alun, silloin olin samassa tilanteessa. Itselläni ei vain ollut edes asuntoa jäljellä, piti asua yrityksen toimistossa, ja sitten saimme kaupungilta asunnon.

Ja on aivan totta, ettei päteväkään, hyvin ahkeraksi tunnettu ihminen saa töitä, jos on liian vanha, tai on riski, että on pätevämpi kuin pomonsa. Koettu asia!

Unohdin mainita tuossa edellisessä, etten ole aivan samaa mieltä siitä hoikkana pysymisestä. Köyhällä ei ole varaa terveelliseen ruokaan. Siitä on tutkittua tietoa olemassa – vihannekset ovat ainakin talvella sairaan kalliita – kuusi euroa tomaattikilosta on täällä tosiasia!

Kokolihaa ei voi ostaa kovin usein, eli halpamakkarat yms. ovat ostoskassissa. Tietenkään esim. minä en koskaan laita puolivalmiita ruokia, tai eineksiä, teen kaiken ruuan alusta loppuun, näin tulee halvemmaksi. Leivonkin usein leipää.

Ei kannattaisi teeskennellä köyhää jos on oma kämppä eli pääomaa. Henkinen köyhyys synnyttää aineellista köyhyyttä, anteeksi, ettei vaan sensuroida. Mutta hirvimiehilta voi ostaa hirven neljänneksen hintaan n. 6-7 euroa kiloa, maajuseilta perunoita n. 30 senttiä kilo, itse voi kasvattaa ruukuissa vihanneksia ja taimia sekä siemeniä saa puutarhasta ja kaupasta. kirpparilta saa vaatteita ym. ym. Jos on henkistä voimaa kirjoittaa mediaan, niin pitäisi olla voimaa myös keksiä halpoja ratkaisuja elämiseen. Metsästä löytyy sientä ja marjaa. Ahkerimmat thaimaalaiset marjurit saavat verottomana rahaa jopa yli 10.000 euroa kuussa. Se ei kelpaa omille työttömille valittajille.

Toivottavasti Suomen kuvalehti on maksanut jutusta normaalin juttupalkkion. Sillä saisi puolukkakonvehteja jo ennen joulua.

Jos on varaa käydä eläintarhassa niin ei ole yhtä köyhä kuin minä.

Ja niin, lapsiakaan ei ole, ja tuskin tulee koska kukaan ei halua lapsia köyhän kanssa.

Yrittäkää edes, Suomen Kuvalehti.

Joidenkin mielestä omistusasunnon myynti on ratkaisu köyhyyteen. Näin ei ole asia ainakaan täällä maalla, ja tuskin kaupungeissakaan. Jos on ennen köyhtymistään onnistunut hankkimaan omistusasunnon, niin tilanne ei suinkaan parane, muuta kuin hetkellisesti, tuolla asunnon myynnillä.
Tosin omistusasuntoon ei saa asumistukea ja monen muunkin asian suhteen on väliinputoaja. Kuitenkin on niin, että omassa asunnossa asuu vuokra-asuntoa halvemmalla ja samalla muutenkin mukavammin. Meilläpäin yli 120 neliön omistusasunnossa asuu pienemmin kustannuksin kuin 26 neliön yksiössä, joten se siitä.
Yrittäjyyden voi estää myös vamma tai muu terveyteen liittyvä ongelma. Yrittäjältä puuttuu kaikki turva silloin, kun vamma tai sairaus estää työnteon.
Mitä siihen hylkeiden katseluun eläintarhassa tulee, niin siihen pääsylippuun ei olisi varaa…

Jonkun pääministeti Kataisen on helppo puhua köyhyydestä, kun todellinen tuntuma ongelman arkeen puuttuu. Pääministerin kuukausipalkkiolla jo kahden kuukauden palkkio riittäisi tuplaamaan meidän kahden hengen taloutemme vuositulot. Joten puusta katsottuna on hyvä selitellä, kun maassa on hätä.

Kaiken lisäksi terveen maalaisjärjen käyttökielto johtaa usein ratkaisuihin, jotka vain syventävät ongelmaa. Sallikaa jokin käytännön esimerkki:

Mikäli uinti ja/tai vesiliikunta ovat vammaiselle tai vajaakuntoiselle ainut tehollinen keino olemassaolevan toimintakyvyn ylläpitoon tai jopa parantamiseen, niin vähävarainen ei voi tätä harjoittaa, koska Kela tulkitsee uimahallikäynnit harrastustoiminnaksi. Niinpä niihin ei voi saada vammaistukea.
Tuen saisi esim. terveyskeskuksen kuntosalilla tapahtuvaan harjoitteluun, joka kuitenkin aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Vaan pykälät ovat pykäliä, eikä niillä ole mitään tekemistä terveen järjen kanssa. Niinpä on koetettava ylläpitää kuntoa ruuasta ja muusta tarpeellisesta tinkien sekä unohtaen ajatuksetkin työnteosta.
Mutta, ehkä tässä kaikessa onkin tarkoituksena se, että saadaan hoitohenkilökunnalle lisää työpaikkoja ja rapautetaan ne köyhät laitoshoitoon….

Omistusasunnon omistajalle köyhyys on monessa mielessä valintakysymys. Laittamalla asunnon vuokralle ja muuttamalla ulkomaille löytyy monia paikkoja, jossa Suomesta saadut vuokratulot riittävät vuokraan, ruokaan, lasten yksityiskouluun ja tarvittaessa lastenvahdin palkkaamiseen. Työpaikkakin saattaa löytyä helpommin esimerkiksi englannin opettajana, vaikka kielitaito olisi suomalaisittain keskinkertainen. Auton myymällä pääsee alkuun lentolippujen maksamisessa.

En muista koska olisin ollut yhtä hämmentynyt SK:n kantta katsoessani. Myös vaimoni ihmetteli samaa: Köyhällä ei ole kivaa eläintarhassa?

Eikö tämä ole aikamoista lukijakunnan aliarviointia? Kirjoittaja on tehnyt omat valintansa, jos hän ei niihin ole tyytyväinen, niin ei siihen nyt voi köyhyyttä liittää. Ei minua ainakaan ikinä lapsena korkeasaareen viety, mutta enpä ole ikinä itseäni köyhäksikään tuntenut. Ei kiitos tämänkaltaisia provoja lisää.

Eikö tosiaan kannattaisi myydä asunto ja antaa lapsille hyvä nuoruus? Ehkä se investointi tulisi vielä takaisin… Tai sitten ei.

Lapsia kun ei kontrolloida sitten enää myöhemmin, etenkään jos on myynyt asuntonsa. Jos pitää kiinni omistusasnnostaan saa varmasti pitkälle vanhuuteen asti pidettyä vallassaan köyhät perintöä odottavat lapsensa. Mikäli siis köyhinä pysyvät. Ja jos eivät pysy, eivätkä suostu auttamaan, niin voi sitten käyttää asuntonsa vanhuksena hoitokuluihin.

Köyhyydessä elää monia lapsia Suomessakin. Toisilla on vanhempia, joilla ei todella ole valinnan varaa. Toisilla taas on vanhempia, jotka eivät halua tai uskalla luopua vallastaan ja omaisuudestaan. Yhtä kaikki, nämä lapset elävät köyhyydessä.

Hyvä juttu köyhyyden kokemuksesta sinänsä. Ja tosi osuva tuo yritys toi toivon mutta vei leivän – kuvaa hyvin sitä, miten on erilaista olla köyhä yrittäjä kuin köyhä työtön entinen palkansaaja. Silti tuo vallan käyttö lapsiin nähden oli ehkä pysäyttävin osa juttua.

Vapaassa markkinataloudessa ei ole muita välineitä torjua inflaatiota kuin luoda suuri köyhien luokka. Näin on menetelty Suomessa tuolta 80-luvulta lähtien, ns. hallittu rakennemuutos. Suomen alasajo, tuloerojen kasvatus, valtion kaikenlainen heikentäminen, jne. on tehty tarkoituksella. Hallittu rakennemuutos meni paremmin kuin mitä oikeistovoimat Suomessa osasivat odottaakaan. Kun joku tietää kuinka vapaassa markkinataloudessa, ilman suurta joukkoa köyhiä, pidetään inflaatio kurissa, niin kertokaa minullekin. Aikaisemmista teksteistäni löytyy lisää perusteluja. Niin kertokaa siitä inflaation kurissapitämisestä, minä kuuntelen.

Uskomatonta roskaa. Ei tuo elämä nyt vielä niin kamalalta kuulosta. Ja kaiken lisäksi tuossa väitetään, että hiilijalanjälki on pienempi kuin afrikkalaisella ja silti hän käyttää autoa. Ei sillä, ettei afrikkalaiset käyttäisi autoa, mutta se kyllä joka tapauksessa tekee hiilijalanjäljestä ison. Jos pitää myydä asunto niin sitten pitää myydä asunto. Kyllä lapset selviää. Tietenkin se on ikävää, että tuntee itsensä köyhäksi, mutta maailmassa on oikeaakin köyhyyttä. Pitäisi olla kiitollinen siitä mitä on, eikä haikailla sen perään mitä ei ole. Siinähän sitä sitten synkistyy totta kai.