Kirkolla torjuntavoiton vuosi – veropommi kytee näköpiirissä
Kirkkoon kuuluu yhä runsaat neljä miljoonaa suomalaista. Pitkälti heidän varassaan on kirkon talouden tulevaisuus.
Jo usean vuoden ajan kirkko on kertonut taloudestaan vain huonoja uutisia. Vuodesta 2007 lähtien vuosikatteet ja tilikauden tulokset ovat olleet laskussa. Kolmen viime vuoden ajan ne ovat olleet historiallisen alhaisella tasolla.
Vuosikate kertoo, kuinka hyvin tulot riittivät kuluihin. Jos luku on negatiivinen, menot ovat tuloja suuremmat.
Kirkkohallituksen tulkinnan mukaan seurakunnan voidaan katsoa olevan taloudellisessa kriisissä, jos vuosikate on ollut kahtena peräkkäisenä vuonna negatiivinen. Viime vuonna tällaisia seurakuntatalouksia oli 25. Kolmena vuonna peräkkäin tappiota oli tehnyt 24 seurakuntataloutta. Vaikeassa ahdingossa työskenteli siis 17 prosenttia Suomen 295 seurakuntataloudesta.
Seurakuntataloudella tarkoitetaan itsenäistä seurakuntaa tai seurakuntayhtymää.
Syyskuun yleiskirjeessään Kirkkohallitus neuvoi, että jos talouden tasapainottamisessa ei onnistuta, on turvauduttava lomautuksiin ja viimeisenä keinona irtisanomisiin.
Suomen ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana seurakuntayhtymänä Hämeenlinna käynnisti marraskuussa yt-neuvottelut. Taustalla on 2,6 miljoonan euron alijäämäinen tulos vuosilta 2009–2012.
Tavoitteena on neuvotella 20 henkilötyövuoden vähennyksestä vuoden 2014 loppuun mennessä. Tällä saavutettaisiin vuositasolla 800 000 euron nettosäästö. Pyrkimyksenä on toteuttaa säästöt ilman irtisanomisia.
Tavoitteeseen pyritään eläkejärjestelyin, määräaikaisten työntekijöiden vähentämisellä, organisaatiomuutoksilla ja palvelujen laatutason laskemisella. Seurakuntayhtymän talousjohtajan Kai Kauppisen mukaan laatutason laskeminen ei kuitenkaan koske esimerkiksi jumalanpalveluksia.
”Kyse on muun muassa erilaisista tilavarauksista. Kirkkoa haluttaisiin käyttää iltaisin monenlaisiin tarkoituksiin, mutta jos meillä ei ole vahtimestaria käytettävissä, joudumme kieltäytymään. Myös diakoniassa meillä on nyt kolme työntekijää vähemmän käytettävissä. Tämä tarkoittaa, että kotikäynneillä ei voida käydä yhtä usein kuin aikaisemmin”, Kauppinen sanoo.
Kirkkohallituksen taloussuunnittelupäällikön Pasi Peranderin mukaan kokonaisuudessaan talous on kirkon näkökulmasta tasapainossa. Muuttuvaan tilanteeseen on osattu reagoida, kun muutos on tapahtunut vähitellen. Velkaantuminen ei ole ongelma: seurakunnilla on lainaa yhteensä noin 83 miljoonaa euroa.
”Kun kaikki seurakunnat lasketaan yhteen, vuosikate on positiivinen. Velkaisuus on ongelma vain tietyissä seurakunnissa. Ja esimerkiksi kirkollisverotulot kasvoivat viime vuonna 6,2 prosenttia. Kasvu johtuu osin verontilityskäytäntöön tehdyistä muutoksista”, Perander kertoo.
Hänen mukaansa yhteisöverokannan alentaminen ei aiheuta romahdusta kirkon taloudessa. Sen osuus seurakuntien tuloista on muutenkin vain runsaat kymmenen prosenttia.
Yritykset ja yhteisöt maksavat vuoden alusta lähtien 20 prosenttia tuloksestaan veroa (aiemmin 24,5 prosenttia), jonka ne tilittävät valtiolle. Se taas jakaa osuudet kunnille ja seurakunnille. Loppu jää valtiolle. Jako-osuudet muuttuvat vuosittain.
”Eduskunta päätti joulukuussa, että yritysten verokannan aleneminen kompensoidaan kunnille ja seurakunnille niin, että yhteisöveron määrä pysyy samana kuin 2013. Paljon tietysti riippuu siitä, millaista tulosta yritykset tänä vuonna tekevät. Jos tulokset ovat huonoja, yhtiöt maksavat vähemmän veroa. Sitä kautta myös kirkon verotulot tippuvat”, Perander selvittää.
Olisiko kyse jonkinlaisesta tilapäisestä torjuntavoitosta? Suurin osa seurakunnista kuitenkin pystyi pitämään kulunsa kurissa. Kiinteistökauppaa, kuten leiri- ja kurssikeskuksien myyntiä, ei ole tarvinnut kiihdyttää. Henkilöstömäärän maltillisessa vähentämisessä on onnistuttu.
Tästä huolimatta kulurakenne on edelleen raskas. Henkilöstöä ja kiinteistöjä suhteessa tuloihin on edelleen liikaa.
Eikä pulmallista tilannetta käy kiistäminen. Kriisin kanssa taisteli noin 50 seurakuntaa, mutta vuonna 2012 negatiivista tulosta teki 195 seurakuntataloutta, 63 prosenttia.
Hälytyskellot soivat jo lokakuussa 2012, kun kirkko julkaisi nelivuotiskertomuksensa. Siinä varoitettiin, että pidemmällä aikavälillä kehitys on kestämätön.
Seurakuntien toimintamenot kasvavat nopeammin kuin verotulot, ja myös investointeihin on käytetty huomattava summa rahaa, enemmän kuin vuosikate eli tulorahoitus antaisi mahdollisuuksia.
Mistä siis pelastus? Kirkon jäsenmäärä on pudonnut, ja laskee tasaisesti. Kirkkoon liittyi viime vuonna enemmän suomalaisia kuin koskaan, runsaat 15 100. Mutta kun samaan aikaan eronneita oli noin 50 000 ihmistä, nettomäärä oli miinuksen puolella.
Kirkkoon kuitenkin kuuluu edelleen noin 75 prosenttia suomalaisista, runsaat neljä miljoonaa ihmistä. Pitkälti heidän varassaan on kirkon talouden tulevaisuus.
Se, mihin suuntaan jäsenmäärä kehittyy on avaintekijä. Seurakunnan jäsenten maksamat kirkollisverot kattavat tuloista noin 70 prosenttia, vuonna 2012 yhteensä 864 miljoonaa euroa.
”Toistaiseksi nuorten aikuisten eroamisella kirkosta ei ole ollut suurta vaikutusta verotuloihin. He eivät esimerkiksi opiskelujen vuoksi ole palkkatöissä, eivätkä nytkään maksa kirkollisveroa”, Perander kertoo.
Veropommi saattaa räjähtää, kun nykyiset opiskelijat ja nuoret aikuiset, jotka ovat eronneet kirkosta, astuvat työelämään. He ovat silloin jo valmiiksi poissa veronmaksajien joukosta. Samaan aikaan toisesta päästä poistuu kirkon uskollisia maksavia jäseniä.
”Verotulojen väheneminen on vääjäämätöntä. Siihen pitää valmistautua. Toimintaa pitäisi suunnitella hyvin tarkasti tämän faktan pohjalta esimerkiksi viiden vuoden tähtäimellä”, Perander sanoo.
Tänä vuonna 37 seurakuntataloutta päätti nostaa kirkollisveroprosenttiaan. Suurin osa säilytti sen ennallaan.