”Jokainen ekonomisti laulaa taustayhteisönsä lauluja”
Selvitys: Media luottaa suuren liikepankin asiantuntijamieheen.
Medialle pankkiekonomisti on muita ekonomisteja kovempi juttu. Taloustoimittaja Aapo Parviaisen selvitys tuoreessa Kansataloudellisessa aikakauskirjassa paljastaa, että kymmenen halutuimman kommentoijan joukosta viidellä on tausta pankkimaailmassa.
”Professuuri yliopistossa näytti olevan pikemminkin rasite kuin etu. Toisaalta taas suuren liikepankin asiantuntijuuteen luotettiin kuin vuoreen”, Parviainen toteaa selvityksessään.
Parviainen on tarkastellut, keiltä Helsingin Sanomat ja Yleisradio ovat pyytäneet asiantuntijanäkemyksiä euron kriisiin. Hän rajasi tarkastelunsa ajanjaksolle 15.9.2008–15.9.2014. Jakson aloituspäivänä tapahtui suurpankki Lehman Brothersin konkurssi, joka aiheutti epäjärjestyksen kansainvälisille rahoitusmarkkinoille.
Selvityksen ulkopuolelle jätettiin Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön ekonomistit ja johtavat virkamiehet, koska he eivät ole riippuvuussuhteista johtuen puolueettomia kommentoijia euron kriisin suhteen.
Ykköskommentaattori on ollut Sixten Korkman, joka tarkastelujakson alkupuolella toimi Etlan toimitusjohtajana ja sittemmin Aalto-yliopiston professorina. Viiden kärjessä muut edustivat pankkimaailmaa.
Parviainen uskoo kuitenkin, ettei pankkiekonomisteilta saa liian värittyneitä mielipiteitä talouden tilasta.
”Kyllä he tekevät työnsä varmaan mahdollisimman puolueettomasti, mutta väistämätöntä on, että jokainen ekonomisti laulaa taustayhteisönsä lauluja”, Parvinainen sanoo. ”Oma kokemus on, että jos kysyy EK:lta vastausta, niin kyllä se on toisentyyppinen kuin Palkansaajien tutkimuslaitoksesta.”
Parviainen huomauttaa, että pankkiekonomisteilla on suuret resurssit käytettävissään.
”Pankeilla on ekonomistiverkostot, jotka antavat lisää näkemystä, mutta ei pankkien väki kyllä koskaan hirvittävän kriittinen osaa olla suhteessa itseensä.”
Toimittajat tukeutuvat samoihin asiantuntijoihin kerta toisensa jälkeen. Parviaisen mukaan ei voi välttyä ajatukselta, että julkisuuteen päässeitä ekonomisteja kysytään yhä uudelleen, varsinkin jos on sujuva ja osaa tiivistää sanomisensa alle puoleen minuuttiin.
Johtopäätöksenä on, että media ei kiinnostu henkilöstä, jolla ei ole riittävän vakuuttavaa viiteryhmää. Suuret pankit ja eläkeyhtiöt ovat tällaisia, mutta miksi yliopistoväki loistaa poissaolollaan.
Parviainen kehottaa pohtimaan, onko akateeminen oppineisto haluton kommentoimaan ja luovuttaako se vaikenemisellaan asiantuntijuuden muille.
Hänen mielestään professorin asiantuntemusta voisi rohkeammin käyttää myös sellaisissa talouden ilmiöissä, jotka eivät ole juuri omalta erityisosaamisen alueelta.
Akateemista talouskeskustelua käydään muun muassa talousblogeissa, mutta se ei näy laajemmassa julkisuudessa.
”Mahdollisesti se johtuu siitä, että tutkijat lähestyvät sitä akateemisesta näkökulmasta ja monet heistä pitävät puuhasteluna asioiden käsittelyä yleisemmällä tasolla. Ei halutakaan avata sitä, koska varotaan loukkaamasta tieteellisyyttä”, Parviainen pohtii.
Kun Parviainen esitteli selvityksen Radio- ja televisiotoimittajien liiton seminaarissa 22. lokakuuta, journalistijäsenet myönsivät, että ”media kääntyy herkästi sellaisen asiantuntijan puoleen, jolta tietää saavansa tiiviin, terävän ja riittävän selkeän vastauksen”.
Tiedotusvälineiden näkökulmasta laajat pohdinnat eivät ole useinkaan niin mielenkiintoisia, että ne pääsivät läpi muualla kuin pääkirjoituksissa tai mielipidepalstoilla.
Tulokset paljastivat myös, että eniten ääneen päässyt ekonomistinainen on vasta 22. sijalla.
”Ekonomistien ja taloustieteen professorien virat ovat vahvasti miesten hallussa, mikä on omiaan vahvistamaan mielikuvaa siitä, että myös itse asia on ’miehinen’”, Parviainen pohtii selvityksessään. ”Lieneekö kysymys siis hieman itseään ruokkivasta ilmiöstä? Myös taloustoimittajien joukko on melko miehinen.”