Kuva Markus Pentikäinen.Virallisesti Suomi halutaan brändätä kiiltokuvaksi muun maailman silmissä. Toiset tarjoavat vaihtoehdoksi luovaa hulluutta.
Suomen kansallista identiteettiä rakennetaan sen pohjalle, mitä meistä ajatellaan ulkomailla. Pitää saada lisää ulkopoliittista vaikuttavuutta, kehittää Suomen kiinnostavuutta investointikohteena ja lisätä Suomeen suuntautuvaa matkailua, todetaan Suomen maabrändityöryhmän toimeksiannossa.
Kaikki eivät usko virallisen tahon strategiaan. Heidän mielestään maahan kaivataan lisää aitoa ja omaperäistä hulluutta.
Åbo Akademin liiketalouden professori Alf Rehn ei innostu brändiajattelusta.
Rehnille brändi tarkoittaa sitä, että halutaan näyttää kivoilta ja mukavilta. Hän kaipaa täysin päinvastaisia asioita.
”Nyt tarvitaan rohkeutta erottautua muista ja uskallusta luopua järkevistä tavoista, siis hulluutta.”
Suomessa ei ole helppoa olla hullu.
”Me asumme ’järki-Suomessa’, jossa on vallalla Suomi-Filmi-ideologia. Olemme edelleen kiinni ’maalais-Suomessa’, jossa korkein arvo on usko järkeen.”
”Järkevyyden ideologia ja siihen liittyvä insinöörimentaliteetti ovat tulleet tiensä päähän”, Rehn julistaa.
Tyhmimpänä hän pitää haikailua uudesta Nokiasta.
”Ikään kuin seuraava askel olisi edellisen kopioimista. Nyt on heitettävä kaikki vanha menemään.”
Valtiotieteiden tohtori Anu Kantola pitää brändityöryhmän perustamista hyvin suomalaisena ratkaisuna.
”Halutaan ikään kuin vakuuttaa, että yksi, yhtenäinen kansakunta, jonka me olemme sotien jälkeen ankaralla työllä rakentaneet ja eläneet, on edelleen totta ja se on otettava vakavasti. Luovuutta väännetään aasialaiseen tapaan kansalliseksi innovaatiojärjestelmäksi. Luovuus toteutuu kunhan marssimme yhtenä rintamana.”
”Innovaatiosta on tullut hokema, joka menettänyt merkityksensä. Sillä, että yhteiskunnalliset päättäjät miettivät keskenään jotain maabrändiä, ei ole mitään vaikutusta siihen, miten tällä maalla oikeasti menee.”
”Uusia ideoita ei synny, kun energiat suuntautuvat byrokratian pyörittämiseen, strategiaprosesseihin, ajankäytön seurantajärjestelmiin, urakiertohankkeisiin.”
Näytelmäkirjailija Juha Siltasen mielestä taiteellisten riskien ottamista on turha odottaa niin kauan kuin tuottavuus on tärkein menestyksen mittari.
Siltänen karsastaa myös brändityöryhmän kuuluttamaa termiä ”luova hulluus”.
”Se haiskahtaa ammattitaiteilijan nenässä eläintenkesyttämiseltä, ja liittyy epäilyttävällä tavalla talouden kieleen.”
Keskiskertaisuuden vaatimus hävittää taiteesta kolme tärkeää ilmiötä: fiaskot, eliitin ja asiantuntevan kritiikin, Siltanen arvioi.
”Menestyshype on kuin tomusokeri, sen kanssa maistuu vaikka hikinen sukka.”
Kuvataideriitikko Otso Kantokorpi on samaa mieltä: ”Kulttuurissa hyötyajattelu synnyttää väistämättä samanlaisuutta.”
Säästäminen on johtanut hapuiluun ja kompromisseihin, vaikka niitä kulttuurissa ei nimenomaan saisi olla.
Sitä paitsi Kantokorpikaan ei usko, että luovuutta ja hulluutta voitaisiin tuottaa ”kansallisella järjestelmällä.”
”On tietysti helpompi elää fiksattujen luokitusten maailmassa, mutta juuri sellaisia vastaan taiteen pitäisi pystyä taistelemaan jollain hulluudella”. Kantokorpi sanoo.
Alf Rehnistä on alkanut tuntua siltä, että paras tapa olla luova on kieltää luovuus.
”Luovuuden ja innovaation piti olla dynamiittia, kuin murrosikäinen teini, mutta nyt nuo sanat on byrokratisoitu. Innovaatiosta puhuminen kuulostaa siltä kuin joku alkaisi laatia jotain ohjelmaa. Innovaatiosta on tullut söpö pupu, josta kaikki tykkäävät.”
Rehn tietää, ettei todellista luovuutta ei katsota hyvällä ”järki-Suomessa”, koska se ei ole ”kunnollista”.
”Oikea innovaatio edellyttää, että se herättää närää ja ärsyttää, synnyttää kitkaa ja uhmaa vanhaa. Sitä on vaikea hyväksyä.”
Lue lisää aiheesta SK:sta 42/2010.
kulttuuri , brändit , luovuus , Suomi
Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.
HS:n mukaan Uusikylä ei usko, että luovuutta voitaisiin sovittaa yhteen työelämän tiukkojen vaatimusten kanssa. Itse olen ihmetellyt yliopistomaailmaan ajettua tavoitetta tuottaa yhä vain luovempia asiantuntijoita työelämään. Kokemukseni mukaan työelämä ei kaipaa luovia työntekijöitä, vain kuuliaisia ja tottelevaisia määräysten toteuttajia, joille ei kehity liikaa omia kehitystavoitteita oman työn tai organisaation toiminnan suhteen. Nykyisessä menossa luova henkilö turhautuu ja saa osaamisen tasosta ja työsuorituksen hyvyydestä riippumatta vaikean tyypin maineen.
Uusikylä yhdistää luovuuden
tappion johtuvan työelämän tiukoista vaatimuksista. Tämä arvio osuu kohdalleen. Oma kokemukseni on, että kaikista luovimpien ihmisten kapasiteetti on paljon suurempi kuin heille tarjolla olevissa töissä vaaditaan ja siksi he kykenevät tekemään havaintoja kehitysmahdollisuuksista ja epäkohdista niin tuotteissa kuin organisaation toiminnassa. Luova ja viisaan varovainen toki pitää pohdinnan tulokset omana tietonaan, mutta luova, avoin, rehellinen ja rohkea kertoo asioista muillekin. Kaikista luovimpien henkilöiden luovuutta työelämä ei tukahduta, mutta sen seurauksena vilpittömästi hyvää tarkoittavat, koko organisaation kehitystä edistävät henkilöt joutuvatkin kärsijän rooliin. Yksilön ohella häviäjä on myös organisaatio ja sen menestys. Luovuus joko tukahdutetaan ennen sen näkymistäkään tai esiin noussut luova ihminen nujerretaan luovuuden seurausten tullessa näkyviin.
Itse olen kehoittanut nuorempaa polvea pitämään matalaa profiilia luovuuden ja kehitysajatusten suhteen. Helpoimmalla työelämässä pääsee, kun menee joukon mukana, välttää erottautumista. Luovuuden toteuttaminen on syytä hoitaa työajan ulkopuolella.
Täällähän ollaan jo hulluja. Joka kesä heitetään kilpaa kumisaappaalla, kannetaan eukkoja ja kärvistellään saunomisen MM-tittelistä. Talvet istutaan kuumassa saunassa, pulahdetaan välillä hyiseen veteen, kieriskellään lumihangessa ja uidaan avannossa kilpaa turkulaisten kanssa. Ei sitä hulluutta mistään löydä, sehän on ollut todellisuutta iät ja ajat.
Ne, jotka tuntevat maailmalla suomalaisia, pitävät meitä hulluina. Sen hyödyntäminen on vain vielä tekemättä.
Räsänenkin poikkesi sovinnollisesta linjasta.niin alkoi mälkytys, vaikka olisi voinut ohittaa asian vähemmällä paatoksella. Ja jos joku alkaa ehdottaa uutta kuten vanhanen Rukan keväthangilta, alkoi älämölö. Vaaditaan vahvaa itsetuntoa jos alkaa esittämään uusia luovia ajatuksia. Täällä kateus voittaa kiimankin.
Mahtaakohan nämä luovuuskouluttajatkaan kovin arvostaa luovuutta. Olimme entisen pomoni kanssa jollakin innovaatio-kurssilla vuosia sitten. Tehtäväksi annettiin keksiä eli innovoida yksinkertaisin keino pudottaa kananmuna kolmesta metristä ehjänä lattialle. Aikaa pari viikkoa.
Esimies oli tuhonnut muutaman tiun munia, kunnes keksi yksinkertaisen ratkaisu. Minä kiipesin tikkailla katon rajaan, pomo silpaisi takin päältään lattialle ja käski pudottaan muna. Tosi oli, muna säilyi ehjänä.
Kilpailun voittivat Nokia tuotekehittäjät (ihan totta), jotka olivat käärineet kananmunan käärmeilmapalloihin. Olisin luullut, että yksinkertaisuus on luovuudessakin kaunista.
Siitä voisi tosiaan aloittaa, että ihan tuiki tavallista luovuutta ei tässä maassa kutsuttaisi ”hulluudeksi”…
Alf Rehn perää poliitikoiltakin luovuutta ja innovaatioita. Rehnin mielestä poliitikotkin Mari Kiviniemeä myöten kun ymmärtävät luovuuden insinöörien tavoin teknisinä ratkaisuina, eivät uusina tapoina toimia ja ymmärtää yhteiskuntaa ja työtä.
Anteeksi - Kiviniemihän juuri on yrittänyt toimia luovasti ja innovoiden mm. venäjän kielen asettamisesta ruotsin sijalle valittavaksi kieleksi itärajalla - kukas sitä ajatusta vastustaa: ruotsin kielen pakollisuuden kannattajat.
Ruotsin kielen pakollisuuden ja virkamiesruotsin poistaminen olisivat juuri niitä Alf Rehnin peräänkuuluttamia luovia ja innovatiivisia
toimenpiteitä työhön ja yhteiskuntaan nähden. Miksi kukaan itseään luovana ja innovatiivisena mainostava voisikaan vastustaa vapaavalintaista ruotsia tai kangistavan ja suhteettoman virkamiesruotsin poistoa?
”Oikea innovaatio edellyttää, että se herättää närää ja ärsyttää, synnyttää kitkaa ja uhmaa vanhaa. Sitä on vaikea hyväksyä”, sanoo Rehn. Hänhän siteeraa pakkoruotsin vastustajiin suhtautumista sekä pakkoruotsittajien kannanottoja.
”Kuitenkin suuret innovaatiot ovat olleet alussa underground-projekteja. Niitä ei ole tarkoitettu julkisuuteen vaan ne ovat syntyneet ihmisen sisäisestä historiasta tai leikistä, jolla myöhemmin ymmärretään olevan laajempaa kannattavuutta”. Olen täysin samaa mieltä.
Jonkin ajan kuluttua pakkoruotsia ja virkamiesruotsia Suomessa ihmetellään joka taholta täytenä alyttömyytenä sekä yksilöiden ja yhteiskunnan voimavarojen päättömänä tuhlaamisena ja kaikenlaisena ajattelullisena jäykkyytenä
Missä on Alf Rehnin (SK 42) ja kumpaneiden peräänkuuluttama divergentti ajattelu ja luovuus ruotsinkielisillä? Toivoisin todellakin esim. Stefan Lindströmille suurta maailmanmainetta ja menestystä, mutta sehän jää nähtäväksi. Turha mollata suomalaisuutta, Nokiaa ja mm. insinööritaitoa, kun omat eväät eivät riitä edes siihen: kokonaisuus olisi nähtävä, molemmat puolet. Onko kukaan Nokian suuruuden myöntäjä sanonut, että Suomessa pitäisi tehdä uusi Nokia samanlaisena versiona ja samalla tavalla kaikki muukin perässä? Ei, Nokia on Nokia ja kaikille muillekin tavoille on tilaa - ilman Nokian ja insinöörien
mollaamista.
Alf Rehnin kannanotto on kuin insinööritaitoja hallitsemattoman tuskaisen teinin ärhentelyä ja turhaa suunsoittoa: osta, Alf rauhassa uusi puku ruotsin kielellä maailmalta vanhan käytyä pieneksi, mutta älä oleta kaikkien muiden sillä perusteella päätyvät maailman huipulle luovuuden perusteella. Nokiassa sentään ymmäretään luovuus laajemmin kuin eräät vain välittäjätahot antavat ymmärtää. Pekkä luovuuskaan ei kuitenkaan riitä mihinkään.
Voisiko opetusministeri nähdä esim. opettajat jo nyt luovina henkilöinä, jotka käyttävät draamaa, ilmaisutaitoa, eettisiä keskusteluja jokaisessa oppiaineessaan opetusmenetelminä, mutta esimerkiksi äidinkieleen ilmaisutaito ja draama kuuluu yhtenä OPS:iin kirjattuna osa-alueena jo nyt.
Myöskään oppilaiden asettaminen valintatilanteeseen taitoaineiden suhteen lisää ahdistusta ja vähentää luovuutta. Jokaiselle oppilaalle tulisi taata osallistuminen kaikkien taitoaineiden opetukseen ja valinnaisuutta tulisi lisätä vain nyt pakollisessa ruotsin kielen opiskelussa sekä muiden kielien valinnassa.
Luovuus ei kuki ahdistavassa ilmapiirissä - on ahdistavaa ottaa vain paria ainetta monista monituisista kiinnostavista ja tarpeellisista - moni oppilas haluaa valita kaikkia tarjolla olevia aineita eikä se tule olemaan mahdollista kenellekään. Ajattelullinen luovuuskaan ei pääse itämään.
Jutussa haastatellut asiantuntijat ovat aivan oikeassa. Suomalaiseen yhteiskuntaan on tsaarin ajoista lähtien kuulunut olennaisena osana vallanpitäjien pyrkimys tehdä kansasta mahdollisimman nöyrää, auktoriteettiuskoista ja homogeenista massaa. Kaikki on pitänyt valaa saman muotin mukaan. Tässä ilmapiirissä kaikenlainen oma-aloitteisuus ja innovatiivisuus on ollut suorastaan myrkkyä!
Niinpä tuntuu kovin falskilta, että ylimmät päättäjät ovat nyttemmin ruvenneet suorastaan toivomaan ja vaatimaan kansalaisilta tätä innovatiivisuutta - siis piirrettä, joka tähän asti on pyritty juurimaan suomalaisista
mahdollisimman tarkkaan pois.
Vaan mihinkäs leopardi pilkuistaan pääsisi? Tämä uusi oppi lanseerattiin niin kömpelösti ja byrokraattisin muodoin, että se kääntyi nopeasti itseään vastaan. Moni ymmärsi oitis, ettei tuollainen raskaan koneiston voimin saarnattu innovatiivisuus ole mitään aitoa innovatiivisuutta, vaan pikemminkin juuri sitä samaa yhteen muottiin pakottamista, jota tässä maassa on viimeiset 200 vuotta harjoitettu. Vanha luutunut tapa on vain yritetty pukea modernimpaan asuun ja keksitty kutsua sitä trendikkään tuntuisella innovatiivisuus-termillä.
Loppukin uskottavuus tältä keinotekoiselta innovatiivisuuden kulissilta karisee pois, kun huomataan vallanpitäjien suunnanneen sen ainoastaan rajatulle sektorille. Vain jossain kaupallis-teollisella alalla sekä mahdollisesti taiteen parissa suomalaiset saisivat nyt ihan ”luvan kanssa” olla luovia ja innovatiivisia, mutta yhteiskunnallisessa elämässä muutoin pitää yhä kiltisti tyytyä vanhaan komentoon. Siis järjestelmään, jossa kaikenlainen oma-aloitteisuus on pahasta ja pyrkimykset yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseen uusia ratkaisuja kehittämällä jyrkästi tuomittavia. Meillä Suomessa kun kaikkien ”kuuluu” olla tärkeistä asioista aina yhtä mieltä - ja tämä mielipide on se, jonka päättäjiemme eliitti ylhäältä sanelee. Esimerkiksi edellä mainittu pakkoruotsi ja vallanpitäjiemme jäätävä suhtautuminen tämän epäkohdan korjausehdotuksiin puhuvat karua kieltään.
Tällaisessa teennäisen tekopyhässä ilmapiirissä ei mikään aito innovatiivisuus pääse kukoistamaan. Valitettavasti.
Suomalaisesta luovasta hulluudesta ja sen menestyksestä maailmalla todistavat Lordi, Rare Exports ja Star Wreck.
Samaa vain pelottomasti lisää. Irti sosialistisesta realismista, joka vallitsee taiteemme valtavirrassa.
Mitä tapahtuisi, jos Jyrki Katainen uskaltaisi käyttää luovuutta politiikassa ja kielikysymyksessä? Nythän Katainen omasta puolestaan sementoi ruotsin kielen asemaa antamalla Hbl:lle lausunnon, jonka mukaan ”ruotsin kieli kuuluu sivistykseen ja jokaisen suomalaisen on osattava ruotsia”: ei kuulosta kovin innovatiiviselta saati monipuolisuuteen ja luovuuteen kannustavalta toteamukselta.
”Mitä tapahtuisi, jos Jyrki Katainen uskaltaisi käyttää luovuutta politiikassa ja kielikysymyksessä?”
Heh, tämäpä on varsin hauska kysymys omassa mahdottomuudessaan! Suomalaisessa politiikanteossahan on pyritty - vaalirahoituskuviot pois luettuna - nimenomaan välttelemään luovuutta. Sen sijaan halu konsensukseen on nähty suurimpana hyveenä ja viisautena! Mikäli joku on rohjennut tältä polulta poiketa, hän on äkkiä saanut niskaansa syytteet populismista. Meillä Suomessa kun pidetään kerta kaikkiaan sopimattomana, että poliitikko yrittää ajaa sellaisia asioita, joita kansan enemmistö haluaa.
Mitä erityisesti Kataiseen tulee, niin hänen kohdallaan tuo edellä esitetty luovuus-heitto on kaksin verroin huvittava. Tunnetustihan juuri Kataisen liikkumavara on aivan poikkeuksellisen vähäinen. Hänen kohdallaanhan ”poliittisten linjausten tekeminen” tarkoittaa sitä, että määräykset otetaan vastaan Brysselistä ja EK:n toimistosta - ja mainostoimisto sitten suunnittelee kivan paketin, jolla homma myydään äänestäjille. Miehen oma rooli jää siis mitättömän vähäiseksi; sitä voisi lähinnä kuvata jonkinlaisena sihteerinä tai juoksupoikana toimimisena em. tahojen välillä.
Ottamatta kantaa kielikysymykseen (jossa minulla ei ole kovin vahvaa mielipidettä – kasvoin meinaan perheessä jossa kotikieli oli suomi) haluan todeta erään asian, ihan vaan selkeyden vuoksi:
Minulla ei ole mitään Nokiaa vastaan. Siellä on hyviä tyyppejä, ja paljon ihan oikeasti luovaa. Minä en myöskään ole sitä mieltä että insinöörit ovat pahoja (olen sattumoisin itse tekniikan tohtori, Kungliga Tekniska Högskolanista, jossa olin ihan viran puolesta jatkuvasti insinöörien kanssa tekemisissä).
Mutta minua ärsyttää se kun yksi yritys, ja yhden tyyppinen ajattelu, nostetaan siksi yhdeksi ainoaksi
jutuksi jota tulisi palvoa. Tästä syystä olen sanonut että ”uuden Nokian” etsiminen on tyhmää, koska jo viittaus Nokiaan lukitsee meidät tietyn tyyppisen asian etsimiseen, eikä vapaaseen ajatteluun siitä mikä olisi mahdollista. En ole koskaan väittänyt (vaikka näin jutussa sanotaan) että ”Kaikki vanha pitäisi heittää pois”. Kummallista olisi jos olisin. Mutta olen sanonut että tulevaisuuteen pitäisi mennä avoimin silmin ja ilman historian pakkopaitaa.
Nokia on ihan kiva yritys, mutta se on vain yritys. Insinöörit ovat tärkeitä ihmisiä, mutta he ovat vain yksi ryhmä. Tarvitsemme monta näkökantaa, ja kykyä irtautua annetuista totuuksista ja jumaloiduista yrityksistä. Yhden ainoan kuvan tai yrityksen palvominen on vaarallista, ja vaikka ylilyöntejä tulisi väittää (ei kai kukaan oikeasti kuvittele että Nokia itsessään on mikään pahuuden ilmentymä) on hyvä välillä ravistella keskustelua…
”Meillä Suomessa kun pidetään kerta kaikkiaan sopimattomana, että poliitikko yrittää ajaa sellaisia asioita, joita kansan enemmistö haluaa.”
Timo Raunio on tässä täysin oikeassa. Hyvänä esimerkkinä tästä jätevesiasetus, jonka TM Rakennusmaailma on pienpuhdistamotestissään toistuvasti todennut täysin kelvottomaksi. Raimo Sailas on todennut sen myös olevan kohtuuttoman hyötyihin nähden. Hyttystä ammutaan tykillä ja katkeroitunut kansa pannaan maksamaan oikein isän kädestä.
Kuitenkin keskustapuolue on Mari Kiviniemen johdolla päättänyt jatkaa oman ydinkannattajajoukkonsa eli haja-asutusalueella
asuvien pientuloisten kyykyttämistä.
Sitten ihmetellään kovasti miksi keskustan kannattajat livistävät suurin joukoin äänestämään perussuomalaisia. Olikin huvittavaa katsoa eilen illalla TV:stä kuinka Kiviniemi syytteli Vanhasta kannatuksen dramaattisesta laskusta. Kuinka voi puoluejohto olla näin täysin ulapalla ihan peruskysymyksissä.
”Mutta minua ärsyttää se kun yksi yritys, ja yhden tyyppinen ajattelu, nostetaan siksi yhdeksi ainoaksi jutuksi jota tulisi palvoa. Tästä syystä olen sanonut että ”uuden Nokian” etsiminen on tyhmää, koska jo viittaus Nokiaan lukitsee meidät tietyn tyyppisen asian etsimiseen, eikä vapaaseen ajatteluun siitä mikä olisi mahdollista. En ole koskaan väittänyt (vaikka näin jutussa sanotaan) että ”Kaikki vanha pitäisi heittää pois”. Kummallista olisi jos olisin. Mutta olen sanonut että tulevaisuuteen pitäisi mennä avoimin silmin ja ilman historian pakkopaitaa.”
Eihän kukaan varmaankaan ole pyrkinyt
monistamaan toista Nokiaa - Nokiaan viitataan, sillä se on ollut ja on edelleen tärkeä suomalaisen innovoinnin tulos, eräs esimerkki ja kunnioituksen arvoinen.
Mutta nyt varmaan ymmärrät, miksi monet ärsyyntyvät erityisesti nykyisestä ”elävän kaksikielisyyden” liturgiasta (mitä mieltä muuten olet Martti Ahtisaaren ja Paavo Lipposen toiminnasta asian hyväksi sekä Aleksander Stubbin lausunnoista marginalisoimisineen?): tulevaisuuteen kun todellakin pitää mennä avoimin silmin ja ilman historian pakkopaitaa.
Totta, Nokia yrityksenä on kunnioituksen arvoinen. Mutta Nokia symbolina on hankala, ja tapa jolla siitä puhutaan sisältää myös ongelmia. Käytät sanaa ”esimerkki”, ja tämä on minusta tärkeä käsite. Minusta Nokia voi omalla tavallaan olla hyvä esimerkki, mutta esimerkkinä se myös luo tiettyä kuvaa siitä mihin tulisi pyrkiä. Tästä tulee aivan liian yksinkertaistettua, mutta silti:
Minä työskentelen aika paljon nuorten yrittäjien ja nuorien yrittäjyyden kanssa, ja silloin olen aina kysynyt ”Mitkä ovat meidän esimerkit?” Suomalaisten nuorten kiinnostus yrittäjyyten on matalin Euroopassa, ja mahdollisesti
maailmassa. Osittain (huom: osittain) uskon että tämä johtuu siitä että me nostamme aika rajattua määrää esimerkkejä, Nokia usein etunenässä. Ja tämä ei aina inspiroi! Minä haluan tästä syystä nostaa toisenlaisia esimerkkejä: IvanaHelsinki (jotta nuoret näkisi että muotikin voi olla bisnestä), Hitlantis (koska irtiotot ovat hyvä asia), Rovio (peleilläkin voi valloittaa maailman) ja Lappset (suomalainen menestystarina josta ei puhuta ”kun nehän tekee vaan jotain lasten leikkitelineitä”). En siksi että haluaisin mollata Nokiaa, vaan siksi että Suomessa on paljon muutakin fanitettavaa kuin tämä yksi ja ainoa.
Kaksikielisyydestä minulla ei ole kovin vahvaa mielipidettä. Kasvatan lapseni kolmikielisiksi (poika tosin lukee jo neljättä), mutta heidän äidinkieli on ruotsi. Tietenkin haluan turvata heidän oikeuksiaan – olisin muuten aika huono isä. Yleisellä tasolla: En tiedä miten asiaa ratkaistaisi parhaiten. Voin ymmärtää tietyn ärtymyksen, mutta keskustelussa usein nouseva viha pelottaa minua myöskin. Minulla on ystäviä joita on pahoinpidelty ja/tai loukattu koska he käyttävät äidinkieltään. Se surettaa minua. Niin tekee myöskin se tosiasia että tämä keskustelu usein degeneroituu törkeysten huutelemiseen. Tästäkin syystä olen halunnut olla siitä erossa.
Vaikka Nokia on yksi esimerkki menestyneestä suomalaisesta innovaatiosta, on melko tavalla yksinkertaistettua olettaa, että se olisi ainoa tapa menestyä. En ole missään kuullut sen tasoista argumentointia. Jos joku todellakin käsittää asian niin kuin kuvasit SK:ssa, olet varmaankin ainoita Nokiaa esimerkkinä kirjaimellisesti tulkitsevia. Järjen käyttö on sallittua vaikka tekisikin mieli tehdä ”isän murha”.
Eikö ole itsestään selvä asia, että yrittäjän tulee löytää omat vahvuutensa ja lähteä niistä käsin luomaan yritysideaansa. Eikö se ole kaiken yrittäjyyden tärkein perusta? Ja kuten totesit,
näin on Suomessa tehty kautta aikojen ja tullaan jatkossakin tekemään. Nokiaa voi pitää kansainvälisyyden mittakaavassakin yhtenä esimerkkinä, skeemana, sillä yrityksen saavuttama volyymi ei olisi mahdollista pelkästään Suomen tai edes Pohjoismaiden alueella: kansainväliseksi tekijäksi pyrkivältä voidaan siis odottaa muita vahvuuksia kuin face to face -tyyppiseen nappikauppaan, jolla silläkin on oma tärkeä asemansa.
Jäin odottamaan kantaasi Lipposen, Ahtisaaren ja Stubbin näkökulmiin, joita ei voi pitää yhtenä vaihtoehtoisena esimerkkinä Nokian tapaan vaan he edustavat yhtä ja ainoaa hyväksyttävää esimerkkiä.
Sanot pakkoruotsista mm. näin;”Tietenkin haluan turvata heidän oikeuksiaan – olisin muuten aika huono isä. Yleisellä tasolla: En tiedä miten asiaa ratkaistaisi parhaiten. Voin ymmärtää tietyn ärtymyksen, mutta keskustelussa usein nouseva viha pelottaa minua myöskin. Minulla on ystäviä joita on pahoinpidelty ja/tai loukattu koska he käyttävät äidinkieltään. Se surettaa minua. Niin tekee myöskin se tosiasia että tämä keskustelu usein degeneroituu törkeysten huutelemiseen. Tästäkin syystä olen halunnut olla siitä erossa.”
Minuakin surettaa, jos ruotsinkielisillä on vaikeuksia valtaväestön kanssa.
Mutta
kai ymmärrät myös sen, että me suomenkieliset vanhemmat haluaisimme antaa
lapsillemme mahdollisuuden oppia eniten maailmalla puhuttuja kieliä?
Ruotsia puhuu vain vähän yli 10 miljoonaa ihmistä ja harva meistä on oikeasti tarvinnut
ruotsia elämässään, joten voidaan hyvällä syyllä sanoa sitä tänä päivänä turhaksi kieleksi
oppia, kun sen tilalle voisi valita useita hyödyllisempiä kieliä.
Kaikella kunnioituksella kuitenkin haluan kysyä Sinulta; Onko oikea tapa panna päänsä
pensaaseen jatkuvasti ja yrittää unohtaa koko valtaväestön katkeruus pakkoa kohtaan?
Helpoin tapa olisi vapauttaa kouluistamme pakkoruotsi kokonaan, ja panna se samalle
viivalle vapaaehtoisten vieraiden kielten joukkoon… Niin voisimme elää yhtenäisenä
kansana edelleen, ja ruotsinkielisten koulut, lastentarhat ja yliopistot jatkaisivat entiseen
tapaan. Miksi se on niin vaikea järjestää kaikkia osapuolia kunnipoittaen?
”Tietenkin haluan turvata heidän oikeuksiaan – olisin muuten aika huono isä. Yleisellä tasolla: En tiedä miten asiaa ratkaistaisi parhaiten. Voin ymmärtää tietyn ärtymyksen, mutta keskustelussa usein nouseva viha pelottaa minua myöskin. Minulla on ystäviä joita on pahoinpidelty ja/tai loukattu koska he käyttävät äidinkieltään. Se surettaa minua. ”
Äidinkielen käyttämisestä johtuva väkivalta - kuten väkivalta yleensäkin - on kaikin tavoin tuomittavaa. Jos lähestyisit ongelmaa luovasti, oletko koskaan ajatellut, mistä tällainen käyttäytyminen ja reagointi tiettyä kieltä kohtaan voisi johtua? Miten
on tultu siihen tilanteeseen, että tällaista esiintyy? Miten yksilön/yhteiskunnan tulisi toimia asian korjaamiseksi? Voisiko yhteiskunta kannustaa ja jopa opettaa luovuutta oman elämän hallintaan ja omaehtoiseen rakentamiseen? Onko mielestäsi muidenkin isien ja äitien oikeutena pyrkiä turvaamaan lastensa tulevaisuus ja oikeudet?
Entäpä, jos sekä perheen yrityksen tai yritysidean kohderyhmä on muualla kuin Pohjoismaissa? Tulisiko silloin sallia tarvittavan kielitaidon hankkiminen vai onko edelleenkin käytävä läpi toisen kotimaisen kielen reitti?
Oikein kohdennettu kielitaito on yrittäjällekin tärkeä ominaisuus. Sinä olisit liiketalouden professorina oikea henkilö ajamaan luovuutta Suomen kielipolitiikassa. Olisitko siihen valmis?
Miten tästäkin keskustelusta saatiin aikaan pakkoruotsikeskustelu? Painetussa lehdessä ollutta juttua en ole lukenut, mutta netissä julkaistun jutun perusteella asia ei aukene. Senkö takia, että yksi haastatelluista on ilmeisesti suomenruotsalainen? Melkoista luovuutta ja innovatiivisuutta tämäkin!
Kannattaa lukea koko artikkeli ja kommentoida sen jälkeen.
Mitä uutta Alf Rehn on sanonut, mitä ei ole sanottu jo moneen kertaan aiemminkin? Itselläni ei ole päivääkään kaupallista, teknistä tai liiketaloudellista koulutusta, mutta Alf Rehnin puhumat asiat ovat tuttuja näin vanhallekin ihmiselle. Hänen puheensa voivat olla viihdyttäviä hektiseen ja pintapuoliseen ajatteluun tottuneelle, epäilemättä, mutta räväkkyyskään ei ole uusi asia. Sopivaisuuden raja ylittyy moneen kertaan: en ehkä edusta suomenkielisenä skandinaavista, vapaamielistä ajattelua parhaimmillaan, mutta eurooppalaisessa yliopistomaailmassakin Alf Rehniä pidetään helppoheikkinä; mörkkinä
suomalaisena pidän omana tietonani sen, kummalle puolelle Alf Rehn mielestäni kellahtaa.
Sinänsä kannustan nuorta/nuoria miestä/miehiä toteuttamaan unelmaansa/unelmiaan. Kannatan sen lisäksi muutoin ajatuksen ja yrittämisenkin vapautta hyvin laajalti. Ne eurooppalaisen kulttuurin perinteet, nääs!
Heh, juu, tuon helppoheikkijutun olen kuullut parikin kertaa… :-) Ei silti ole estänyt sitä että ne samat eurooppalaiset yliopistot ovat kovasti yrittäneet tuputtaa minulle virkoja (taitaa tuolla inboxissa olla juuri nytkin yksi tarjous). Juttuhan on niin että on aivan mahdollista tehdä elämän aikana montaa asiaa. Välillä teoreettisempaa, välillä viihteellisempää. Juuri nyt minua ei akateeminen julkaiseminen niinkään kiihoita (vaikka onkin pari journaali-artikkelia tulossa, ja kaksi-kolme A/B-journaalin special issue:n editointi päällä), joka ärsyttää monia. Mutta hei, minkäs teet.
On tietenkin
aivan totta että ei tuossa jutussa niin ihmeellisiä todettu. Mitä ihmiset usein unohtaa on tosin että reportteri sen jutun kirjoittaa, ei haastateltava. Minä olen vain vastaillut eräisiin kysymyksiin, ja Riitta valitsee mitkä jutut tulee mukaan ja kirjoittaa tekstin.
Pakkoruotsiin en ajatellut puuttua. Yleisesti en ole pakottamisen ystävä, toisaalta tuntuu että Suomessa on tärkeämpiäkin keskusteluja kuin juuri tämä.
Artikkeli sisälsi kyllä muidenkin kuin Rehnin mietteitä…
Joka tapauksessa, pidin kovasti tuosta ”järki-Suomi” nimityksestä. Insinöörimaahan tämä Suomi on, yritetään olla liian kunnollisia ja liian järkeviä - ja sitten ihmetellään lopputulosta. En ymmärrä miksi kulttuuri vaihdetaan sellaisiin jotka eivät osaa kirjoittaa edes käyttöohjetta.
Ehkäpä tämän kaiken vain kuuluu mennä näin: teilataan kaikki normaaliudesta poikkeavat mielipiteet, eikä vahingossakaan suostuta määrittelemään mitä normaalilla tarkoitetaan. Ja kaiken päälle, oli se aihe sitten mikä tahansa, vedetään vielä se ”perhanan pakkoruotsi”.
http://www.syvalahti.com/?p=111
Ehkä tarvitaa, ehkä tarvitaan muutakin lisäksi.
ja suomi tarvitsee sitoutumattomia ajatushautomoita :
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/tekeekö-demos-brändit yöryhmän-työt-aleksi-neuvonen
täältä:
http://kirjantamo.net/product/6/janne-kortteinen-paljai n-jaloin-palavassa-viinimarj
Yksi pahimmista luovuuden esteistä lähes jokaisessa työpaikassa on nykynen pakkotahtinen työtapa.
Luovuus edellyttää tietynlaista ”laiskuutta” - aikaa ajatella.
Toisaalta, en aivan yhtyisi ajatukseen: ”Oikea innovaatio edellyttää, että se herättää närää ja ärsyttää, synnyttää kitkaa ja uhmaa vanhaa. Sitä on vaikea hyväksyä.” Kyllä paras innovaatio, uusi ja mainio keksintö tai ajattelutapa on ennemminkin sellainen, joka herättää positiivista hämmästystä ja hyväksyvää nyökyttelyä hengessä ”miksi tuota ei ole aiemmin keksitty”.
Ei luovuutta lisätä silläkään, että kootaan porukka yhteen ja käsketään olla luovia! Hieman tältä vaikuttaa tuo maabrändityöryhmä. Suomen imago maailmalla syntyy pikkuhiljaa oikean laatuisten, positiivisten saavutusten avulla - ei millään mainoskampanjoilla.
Millä tavalla Suomen brandityöryhmän kannanotto eroaa Alf Rehnin Suomen ja suomalaisuuden mollaamisesta? Asenteen perusteella: Alf Rehn haukkuu, mollaa ja kyseenalaistaa, kun taas Suomi-brändiryhmä pyrkii löytämään Suomen vahvuuksia. Toinen käyttää siis negatiivista (Alf Rehn) lähtökohtaa, toinen (Suomi maabrändityöryhmä) positiivista lähtökohtaa - Alf Rehn hutkii näkemyksensä mukaan nykyistä ja mennyttä olotilaa, kun taas Suomi-brändityöryhmä pyrkii löytämään tulevaisuuteen suuntautuvia voimavaroja.
Samaa asiaa molemmat ”hutkivat” - ruotsinkielinen on vain sattumalta ja vain tässä? se negatiivisesti asennoitunut suomenkielisten ollessa positiivisesti asennoituneita.
En kannata vastakkainasettelua kielen perusteella, edelleenkään.
LUOVA HULLUUS
Jokaisessa meissä asuu oma pieni luova hullu ja kuten Jorma Ollila ja Martti Ahtisaari (Kalevassa 16.07.2009) viestitti me tarvitsemme kansakuntana luovia hulluja tähän hampaitaan yhteen purevaan kansakuntaan joa ei osaa puhua eikä pussata.
Tosin kansakuntana me osaamme näyttää sen luovan hulluutemme, irroitelleen ja pitäen hauskaa alkoholin ja muiden päihteiden vaikutuksen alaisena.
Se ei milestäni ole ainakaan itseäni edustavaa luovaa hulluutta vaan siitä käyttäisin nimitystä mielisairasta hulluutta.
Miksi häpeämme olla sitä mitä oikeasti luotuina olemme ja vieroksumme ihmisiä
jotka osaavat aidosti olla sitä mitä meissä jokaisessa on sisällään. Onko hermostomyrkky ja muut myrkyt yhteiskunnassamme pehmentäneet aivomme ja tappanut luovan hulluutemme.
En tarkoita, että meidän tulisi kansakunnastamme yrittää tehdä jotakin sivistynyttä kielillä puhuvaa kirjanoppinutta Europpalaista jota maassamme hyvin pieni valtaeliitti yrittää.
Me olemme yksinkertaisesti Suomalaisia, olemme juntteja sinäkin kuten minäkin. Meistä ei tarvitse tulla sitä mitä emme oikeasti ole se on jopa identiteetin muokkausta joka on vaarallista.
Siitä tosin olen täysin varma, että sinussakin arvoisa juntti-veljeni ja sisareni asuu pieni luova hullu kuten minussakin. Itse uskallan sen näyttää vaikka tosin kuten Ollilla ja Ahtisaari sen ilmaisi luovuuttamme vieroksutaan. Itse vieroksun mermostomyrkyllä nimeltä alkoholi hankittua keinotekoista hulluutta siis mielisairautta.
Annetaan luovan hulluutemme kukkia ja annetaan kaikkien luovien hullujen ansaita arvonsa. Sinäkin olet ihan samanlainen kunhan löydät oman sisäisen lapsesi joka ei ole poistunut sinusta koskaan. Liian tiukka pipo ahdistaa ja kesällä voi kulkea avopäin tosin auringonpistos voisi iskeä mutta sehän vain korostaisi sitä mitä me oikeasti olemme.
Uskallatko antaa periksi ja heittäytyä hulluttelemaan?
Kaikella Rakkaudella,
Janne Markus Jääskeläinen
Luova hullu, Oulunsalo
Niin, ehkä olisi viisainta pitää suunsa kiinni, jos ei ole myönteistä sanottavaa ja olla vaikkapa yhdenlaisena esimerkkinä muille omalla tekemisellään ja olemisellaan. Ja kun jokaisen ominaislaatu otetaan huomioon, meille syntyy väkisinkin niin luovaa hulluutta kuin järkevää innovointia sekä niiden moninaisia sekoituksia.
Siksi jäänkin odottelemaan Alf Rehnin yrityksen laajentumista Nokian mittasuhteisiin ennen kuin alan liputtaa pelkän luovan hulluuden puolesta.
Olennaista on huomata ,työpaikkakiusaamisen asetelmat iorganisaatioiden tasoilla ilmeisesti kasvavina kaikin aloin ! Jos on havainnoinut sen ei riitä johtamisille , että todetaan omat näkökulmat Tiedostaa pitäisi sekin, että pysyviä ongelmia liittyy virkojen politisoimiseen . 70.80 -luvuilta. Muistettakoon paremmin nyt mm. leimaavat nimilistat , kirjavat tekaistut taustasyyt. joiden tarkoituksina oli syrjäyttämien .,Pitkään tässä pienessä maassa on pitänyt vaieta mutta nyt voinee toivoa , että kirjottaisivat ne harvat rohkeat, joita ei samamielisyys työasioissa palkinnut vain
huonoja kokemuksia jos ei halunnut alistua. Vastuunkannon vaatimusääniä eri puolueiden edustajilta virkakunnan sananavapauden rajoittamisen osalta ei ole kuulunut.
. Kiusaamisen aiheistuksia pitäisi kuitenkin uskaltaa tutkia systemaattisesti syvältä , jotta vakaviin ongelmiin voitaisiin tarttua
. Joka tapauksessa on loogista ihmetellä mitä johtamisen toivotusta kehittämisestä tulevaisuuden varalle syntyy ellei diskurssia avata pelkäämättä . . Nykyisin sitä käsitellään ristiriitaisesti ja vain jäävuoren huipusta, joka ei valaise , riitä eikä ohjaa järkeviin johtopäätöksiin . Tavoiteltu ”maailman paras Suomi ”-ei toteudu ellei ole tietorelevanssia ihmisoikeuksien noudattamisesta työpaikoillakin,
Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.
Hetkinen tilausta käsitellään.
Homejuusto kirjoitti:
Suomi on luomassa sääntö, koulutus ja tutkintoviidakkoa, joka ulkoistaa kansalaiset yhteiskunnasta. Päiväkodin hoitajasta yliopiston professoriin vaatimukset ovat niin diskriminoivia, että vain muutamalla epäpätevimmällä on edellytykset hakea virkoja. Diplomisavotta on tullut surkuhupaisasti mukaan jopa taidealoille.
Kolikon kääntöpuolena on lainsäätäjien asetustehtailu. On säännönmukaista, että uudet asetukset ja vaatimukset tekevät kohteestaan kalliimpaa, hankalampaa, byrokraattisempaa ja vaikeammin lähestyttävää.