Suomen kuvalehti

11.6.2009 klo 16:12

Suomen McDonald's-kana teurastetaan islamilaisittain

Pohjoismaiden McDonald’s-ravintoloissa myytävä kana on islamilaisittain halal-teurastettua, kertoo Kotimaa-lehti.

McDonald's
Kuva Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Pohjoismaiden McDonald’sit käyttävät tanskalaisen Lantmännen Danpon tuottamaa kanaa. Danpo teurastaa tuottamansa kanat islamilaisesti oikeaoppisesti, sillä yrityksen tuotteita viedään myös moniin arabi- ja muslimimaihin.

Perinteisessä halal-teurastuksessa eläimen pää käännetään kohti Mekkaa ja kaulavaltimo katkaistaan eläimen ollessa tajuissaan. Samanaikaisesti lausutaan rukous. EU-maassa eläimet on tainnutettava ennen teurastusta. Kotimaa-lehden haastattelussa McDonald’sin Suomen laatupäällikkö Tiina Partanen toteaa, ettei ravintolaketjun alihankkijan käyttämä menetelmä ole perinteinen halal-teurastus, koska eläimet tainnutetaan ennen sitä.

Teurastusta valvoo muslimityöntekijä, joka lausuu rukouksen ”Jumalan nimessä, Allah on suurin” teurastuksen aluksi ja joka kerta, kun prosessi keskeytyy.

Partanen ei ottanut kantaa siihen, olisiko suomalaisilla asiakkailla oikeus tietää syövänsä kanaa, jonka teurastuksen yhteydessä on lausuttu islamilainen rukous.

”Mielestäni olennainen tieto on, että kana on teurastettu tavallisen teurastusprosessin mukaisesti. Eläimet on tainnutettu ennen tappamista.”

Partasen mukaan Suomen McDonald’sin käyttämä naudanliha ei ole halal-teurastettua.


Meri Toivasen juttu ilmestyi Kotimaa-lehdessä 11.6.2009.

YouTube-videoita kanan halal-teurastuksesta ympäri maailmaa

Asiat

McDonalds , halal , islam , teurastus , kananliha

Joko olet tilannut Suomen Kuvalehden uutiskirjeen?

Saat uusimmat, kiinnostavimmat ja puhutuimmat aiheet
kerran viikossa suoraan sähköpostiisi.


Tilaa Suomen Kuvalehti

Kommentit (27)

11.6.2009 klo 18:30 Jummijammi...

Jummijammi... kirjoitti:

Synkkää! Suomi on euroopan laidalla elänyt keskiaikaa pitempään kuin muut ja nyt näitä alkukantaisia riitttejä tuodaan maahamme takaisin jopa hampurilaisten parempien myyntiodotusten varjolla. Uhratkaamme Ukolle, Tapiolle ja Pekolle siinä missä Allahillekin jos kerran hölmöilemään pitää ruveta!

11.6.2009 klo 18:34 whitejazz

whitejazz kirjoitti:

Yksi Big Mac -ateria Perkeleelle uhrattuna kiitos. Kokiksella.

11.6.2009 klo 19:06 Kiva

Kiva kirjoitti:

No eipä tartte tuollakaan enää käydä syömässä.Ja ei kiinnosta vaikka haukutte tupauunoksi pelleksi.Olen valintani tehnyt.Eikö minun arvojani kunnioiteta ollenkaan,mutta minun pitää hyväksyä kaikki mitä minulle tuputetaan.

12.6.2009 klo 9:21 Jepjep

Jepjep kirjoitti:

Eli kristittyjen kuuluu syödä ”islam siunattua” lihaa kiltisti. Yllätys taas että homma menee näin päin.

12.6.2009 klo 10:23 mcmuslimi

mcmuslimi kirjoitti:

Tuli sitten syötyä viimeiset mcnuggetit eilen. Kiitos ja hyvästi.

12.6.2009 klo 10:59 jormanen

jormanen kirjoitti:

Jaa, enpä enää tilaa kanatuotteita tuolta, kun ovat moiseen pelleilyyn lähteneet.
Onneksi lompakolla voi aina äänestää.

12.6.2009 klo 12:09 Koirajussi

Koirajussi kirjoitti:

Mikä mökä siitä tulisikaan, jos Mäkkärin ateriat siunattaisiin kristillisillä ruokarukouksilla, kun annokset ovat valmistuneet keittiöstä!
Vaatimus on niin hyvä, että taidan pyytää Mäkkäriltä kyseistä palvelua, koska haluan varmistua siitä, että ruoka, jonka siellä syön, on siunattua ruokaa.
Kun muslimit ovat saaneet vaatimuksensa läpi, kristittyjen vaatimuksiin täytyy yhtä lailla suostua uskonnollisen vakaumuksen ja tasa-arvon nimissä, vai mitä?

12.6.2009 klo 12:17 Da_Kyy

Da_Kyy kirjoitti:

Paavali kyllä kehoitti syömään kaikkea lihaa mitä torilla myydään oli se sitten Mitralle tai Allahille uhrattua. Molemmat ovat satuolentoja, joilla on toivottavasti sama kohtalo. Heikompien veljien läsnä ollessa Paavalin mukaan pitää kuitenkin välttää syömästä väärin teurastettua lihaa, jottei ruokailutilanne muuttuisi tukalaksi. Tästä lähtien minä olen heikompi veli eikä minun seurassani syödä Allahille uhrattua lihaa.

12.6.2009 klo 12:24 Tupauuno

Tupauuno kirjoitti:

Uh, olipa sitten perinteinen halal-teurastus tai ei, niin tämä jätkä jättää kyllä syömättä halal-lihaa. So long and thanks for all fish

12.6.2009 klo 13:40 Mara

Mara kirjoitti:

Kertokaapa viisaammat, että tekeekö kristitty syödessään halal-lihaa?

12.6.2009 klo 13:57 Da_Kyy

Da_Kyy kirjoitti:

Periaatteessa kristitty ei tee väärin syödessään vieraille jumalille uhrattua lihaa, koska yleisesti kristinuskon ajattelussa ihmistä ei saastuta se mikä menee suusta sisään, vaan se mikä tulee suusta ulos. Tämä ko. lausahdus on sanottu Raamatussa lähes sanatarkasti näin. Kuitenkin Paavali kehoittaa Raamatussa kunnioittamaan uskonveljien moraalikäsityksiä ja kehoittaa pidättäytymään väärin tuotetusta lihasta mikäli ruokailemassa on sellaisia 'heikompia veljiä', joille tulee vaikkapa konvulsioita ajatuksesta, että liha on uhrattu vieraille jumalille. Jos joku uskaltaa ottaa 'heikomman veljen' ikeen päälleen ja vaatia, että lihaa ei ole uhrattu Allahille, niin Raamatun mukaan toisten kristittyjen pitäisi kunnioittaa tällaista vakaumusta yhteisessä ruokapöydässä hänen kanssaan.

12.6.2009 klo 14:15 Kiva

Kiva kirjoitti:

Höpön höpön ja diipa daapaa.Allah sitä ja jeesus tätä.Jättäkää meidät muut rauhaan ja perustakaa vaikka oma pikaruokaravintola.Kun ei kiinnosta kenenkään uskovaisten höpö höpö jutut.

12.6.2009 klo 16:29 Mr.C

Mr.C kirjoitti:

Saiskohan tällainen ei-mihinkään uskontokuntaan kuuluva ihan siunaamatonta lihaa?
Joopa joo - jos mäksyssä vielä aterioin niin täytyy pyytää siunaamatonta lihaa.

Islam sitä, islam tätä… Pläh!

13.6.2009 klo 13:50 Lasse

Lasse kirjoitti:

höpö höpö…ollaan sitä nyt niin kristittyjä että…mitä väliä sillä on miten joku kana on menettänyt henkensä, kunhan se on tehty sille ilman mitään kärsimyksiä.

Ihan älytöntä ja tekopyhää tällainen teurastustavan taivastelu ja boikottiin ryhtyminen.
Ja varsin naivia on luullotella itselleen ja muille, että siitä lausutusta rukouksesta tarttuisi jotain siihen teurastettuun kanaan. Voin luvata, että se islami ei tartu ruuan välityksellä, niinkuin ei tartu muutkaan uskonnot!

Te jotka olette nyt lopettamassa Mäkkärin kanatuotteitten syöntiä funtsatkaapa hieman seuraavaa.
Ulkomailla matkustellessanne

saatatte hyvinkin saada lautasellenne vaikka minkä uskontokunnan teurastamia liha yms tuotteita.

Niin ja jos tuo teurastuksen aikana jonkun teurastajan ajattelema/lausuma rukous hämää, niin kehoittaisin olemaan syömättä mitään muitakaan elollisia tuotteita.
Mistä voit ikinä tietää mitä se suomalaisella teurastamolla possua teurastanut henkilö on mielessään ajatellut…”tänään on perjantai…tänään vedetään lärvit ja sitten vissiin hakataan vaimo ja ohessa pari rauhoittelemaan tullutta naapuria…joo”
Hyi hitto miten siis voit syödä sitä possua nyt kun et tosiaan tiedä mitä se teurastajaäijä oikein on ajatellut kun puukko on sujahtanut possun kaulalle…jos vaikka se vaimon hakkaminen tarttuu siitä possusta…

..ja te kasvisyöjät että pääse yhtään vähemmällä.
Voin kertoa, että yhtenä kesänä olin mansikkamaalla poimimassa mansikoita ja ajattelin koko aika tosi riettaita ajatuksia viereistä vakoa peranneesta kauniista punatukkaisesta kaksikymppisestä naisesta.
Eihän tämä mikään paha asia olisikaan, jos en olisi ollut kihloissa siihen aikaan…siis älää ihmeessä syökö edes mansikoita…saattaa aviorikoksen aiheuttava paholainen tarttua teihinkin

…haloo nyt ja terve järki peliin.
Mä ainakin lisään käyntejäni Mäkkäriin ja taidankin ensi kerralla tilata tuplasetin kanaa…ihan vaikka kaikkien teidän pölvästien harmiksi..

14.6.2009 klo 15:30 Ei halal-lihaa, kiitos

Ei halal-lihaa, kiitos kirjoitti:

Hei, McDonaldsilta voi kysyä aiheesta
http://www.adressit.com/mchalal

14.6.2009 klo 16:17 Suomalainen

Suomalainen kirjoitti:

Taas yksi syy lisää olla menemättä McHalaliin. Hese rulez ;-)

14.6.2009 klo 20:18 Annuski

Annuski kirjoitti:

Tuolla samalla logiikalla ei voi myöskään juoda kossua, sillä se on kosheria (valmistettu juutalaisten ruokasääntöjen mukaan niin, ettei se sisällä mitään eläinperäistä edes lisäaineissa).

14.6.2009 klo 21:09 Kossu

Kossu kirjoitti:

Kertokaa jos Kossuun jotain eläinperäistä aletaan lisäillä (halal tai ei), lopetan käytön heti ;-)

15.6.2009 klo 10:16 voi ei

voi ei kirjoitti:

Nyt tunnen suomalaisen sieluni ja ruumiini saastuneeksi.

16.6.2009 klo 21:14 Irma

Irma kirjoitti:

Kai se nyt on ihan sama mille jumalalle kana on uhrattu, samalta se silti maistuu. Mutta miksiköhän Suomen McDonald'sien naudanliha ei ole samalla tavalla teurastettua?

16.6.2009 klo 21:55 Hesburger

Hesburger kirjoitti:

Hesburger on suomalainen hampurilaisketju. Olen jo pitkään valinnut sen - juuri siitä syystä. Pienten kannattaa tukea pieniä. MC on ja tekee voittoa, oli se sitten Suomessa tai ei. Herburger ei välttämättä sitä tee. Mutta se on Suomessa ja suomalainen !!!

Tuen myös paikallista Kotipizzaa. Ja Hauler nimistä pizzeriaa, joka on yksityinen, todella pieni, Haagalainen pizzeria. Siinä ovat vierekkäin kuin kaksi marjaa Vihdintiellä. Loistavat pizzat molemmissa. Ja Suomen kansalaiset omistaa nämä kaikki kolme käyttämääni pikaruokalaa. Haluerin kebab rulettaa myös. Ja se on Košer!! Enkä minä valita.



Mutta että jonkin ulkomaisen pörssiyhtiön (?) omistama pikaruokala … en rahojani sinne vie. Sorry.

Tämä ajattelu ei näinä EU päivinä ole poliittisesti korrekti, mutta sitä ei pitäisi täällä maailman laidalla unohtaa !!! Veikkaan, että Alaskassa syödään paikallista turskaa hyvällä ruokahalulla. USA.

21.7.2009 klo 18:32 Alisee

Alisee kirjoitti:

Jos ahdistaa islamilaisten oppien mukaan teurastettu kana, niin helpommalla pääsee, kun jättää menemättä sinne ylikansalliseen pikaruokapaikkaan (joka toivon mukaan pian lähtee Suomesta paremmille apajille).

Suomessa on muitakin pikaruokapaikkoja, joissa käymällä voi tukea pienyrittäjiä. Ja sitä paitsi ne peran grilliltä ostetut hampurilaiset ovat tuota kuivaa sämpyläsontaa paremman makuisiakin.

22.7.2009 klo 3:43 Isbjoern

Isbjoern kirjoitti:

Miksi moinen kaklatus?
Eihan tassa ole kyseessa kuin vanha kulunut vitsi palopaallikosta joka palopaikalle tultuaan havaitsi etta palon olivat sammuttaneet ihan tavalliset kansalaiset omatoimisesti.
Jatkon jo muistanette:”Vaarin sammutettu”.

Tietysti pitaisi kysya kanojen edustajilta (YK) miten heidat pitaisi lihoiksi pistaa: halal vai haram.
Maistuukohan tipu jotenkin erilaiselta jos se on ollut paa alaspain kun kurkku (cucumber)on silpaistu auki?

8.8.2009 klo 14:00 Stadilainen

Stadilainen kirjoitti:

Ihme määkimistä mitättömästä asiasta. Jos toi halal-status niin paljon haittaa, niin helpostihan siitä saa haramin tehtyä. Yksi erinomainen keino on esimerkiksi huuhtoa ruokansa alkoholipitoisella juomalla alas, ja avot, siinä on teille arvon suomalaiset kanssaeläjät ihkaoikeata haram-ruokaa!

Suosittelen teille myös Hesburgerin boikotoimista, koska siellä tarjotaan vegaaneille sopivaa kasvisruokaa. Olettekos tulleet ajatelleeksi sitä?

4.9.2009 klo 14:16 Miffy

Miffy kirjoitti:

Eikö se nyt ole aivan yksi lysti onko joku höpissyt taikasanoja elukkaa teurastaessaan? Vaikuttaako se makuun tai ravintoarvoon jotenkin?

17.9.2009 klo 15:07 E.K.Virtanen

E.K.Virtanen kirjoitti:

Aivan samalta se liha maistuu, vaikka siinä olisi jokaisen uskontokunnan pyhät miehet loitsumassa ympärillä.
Se mikä tässä vinettää on se, että täällä missä muka ollaan sivistyneitä, annetaan joidenkin vanhojen taikauskojen vielä vaikuttaa siihen miten liha teurastetaan.

Kun annat pikkusormen, se vie koko käden.

19.9.2009 klo 1:17 kysyjä

kysyjä kirjoitti:

Mitä lihaa Hese möi Saudi-Arabiassa, Kuwaitissa, Iranissa ja Irakissa?

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

kirjaudu sisään

Kirjoittaja

SK:n toimitus

SK:n toimitus

Lue kaikki kirjoittajan jutut

Tuoreimmat

Tuoreimmat kuvat