Punainen Risti huolestui: Euroopasta tuli nopeasti kriisialue

Etenkin nuoret ovat juuri nyt vaaravyöhykkeellä.

Euroopan unioni
Teksti
Päivi Lakka
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Euroopasta on talouden taantuman ja pakolaisongelman myötä tullut avustusta tarvitseva kriisialue, sanoo Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton Länsi-Euroopan osaston päällikkö Seija Tyrninoksa.

”Olemme Euroopassa olleet hyvinvoivia ja kyenneet auttamaan muita myös omien rajojemme ulkopuolella.”

Tilanne on nyt kuitenkin muuttunut.

Monen Euroopan kansallisen Punaisen Ristin lahjoitukset kuluvat kasvavissa määrin omien maiden ongelmien korjaamiseen. Avustukset myös lähtevät yhä useammin toiselta EU-maalta toiselle.

”Toimimme sekä kehittyvissä että kehittyneissä maissa, siellä missä apua tarvitaan”, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisten ohjelmien päällikkö Maria Suoheimo.