Suomen suunta on Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin – Ulkoministeri Soini ei usko EU:n yhteiseen puolustukseen
Rkp haluaa, että Suomi on Naton jäsen viimeistään vuonna 2025.
Suomi on valmis jopa puolustusliittoon Ruotsin kanssa. Kaikki eduskuntapuolueet kannattavat yhteistyön tiivistämistä entisen emämaan kanssa. Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon palautekeskustelussa eduskuntapuolueilla oli yhteinen suunta.
Ulkoministeri Timo Soini (ps) teki selväksi, mikä on olennaista ja mahdollista. Selonteon keskeisin linjaus on Soinin mukaan kumppanuuden vahvistaminen Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa.
Soinin mielestä jännityksen kiristyminen Itämeren alueella on Venäjän syytä.
”Elämme aikaa, jota leimaa epävakaus, inhimillinen hätä ja jopa sota. Ruotsi on luonteva ja tärkeä niin sodan kuin rauhan kysymyksissä”, Soini sanoi.
Soinin mukaan Suomen on erittäin tärkeää rakentaa suhteita Yhdysvaltojen uuden presidentin Donald Trumpin uuteen hallintoon. Kanssakäymistä on hänen mielestään jatkettava myös Venäjän kanssa.