Sipilä kertoo hallituspohjan – ainakin nämä puolueet joutuvat oppositioon
Kokoomus tai Sdp jäämässä keskustan ja perussuomalaisten ministeristön ulkopuolelle.
Hallitustunnustelija ja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä paljastaa tänään 7. toukokuuta, mitkä puolueet aloittavat perjantaina neuvottelut uudesta hallituksesta. Keskustan lisäksi perussuomalaisten osallistumista neuvotteluihin pidetään lähes varmana.
Todennäköistä on, että Sipilä jättää neuvotteluiden ulkopuolelle kokoomuksen tai sosiaalidemokraatit. Pienistä puolueista ruotsalaisella kansanpuolueella on parhaimmat mahdollisuudet päästä mukaan valtioneuvoston juhlahuoneistossa pidettäviin keskusteluihin. Kristillisdemokraatit joutunevat vihreiden ja vasemmistoliiton kumppaniksi oppositioon.
Sipilä on varonut tarkasti antamasta vihjettä, jättääkö hän neuvotteluiden ulkopuolelle kokoomuksen vai Sdp:n. Eniten Sipilä on keskustellut perussuomalaisten ja sosiaalidemokraattien kanssa. Perussuomalaisilta Sipilä halusi tarkennuksia talouspolitiikkaan. Sdp:ltä Sipilä pyysi lisätietoja puoleen kuntapolitiikasta.
Kokoomuksen kanssa Sipilän ei tarvinnut ylimääräisiä jatkokeskusteluja. Puolueen näkemykset selvisivät kokoomuksen vastauksista hallitustunnustelijan 15 kysymykseen.
Sipilän tunnustelukierros kesti hieman yli viikon. Se on tavanomainen aika, jota eduskunnan järjestäytymisen vuoksi on vaikea lyhentää. Sipilän kierroksessa on kuitenkin poikkeuksellisiakin piirteitä.
Hallitustunnistelijan työhön on se vaikuttanut se, että eroavan hallituksen pääpuolueet kokoomus ja Sdp ovat ajautuneet törmäyskurssille eivätkä ne pysty jatkamaan samassa hallituksessa. Edellisen kerran samankaltainen tilanne oli 1991, kun Sdp ilmoitti heti vaalien jälkeen jäävänsä oppositioon.
Toinen Sipilän rakennelman erikoisuus oli yhteiskuntasopimus.
Sipilä yritti pusertaa työmarkkinoiden keskusjärjestöjen ja Suomen yrittäjien kanssa yhteiskuntasopimusta. Siinä oli tarkoitus sopia keinoista, jotka olisivat parantaneet tuottavuutta viisi prosenttia.
Sipilä joutui kuitenkin eilen 6. toukokuuta tunnustamaan, että hanke kariutui. Yritys kaatui siihen, että järjestöt eivät pystyneet sopimaaan keskeisitä toimenpiteistä.
Yhteiskuntasopimuksen kariutuminen on Sipilän toinen merkittävä tappio politiikassa. Viime vaalikaudella Sipilä ja keskusta lähtivät oppositiosta hallituksen tueksi pelastamaan sote-uudistusta, joka kuitenkin epäonnistui.
Hallitusneuvottelut alkavat huomenna 8. toukokuuta iltapäivällä, jolloin neuvottelijoiden on tarkoitus järjestäytyä.
Ensimmäiseksi virkamiehet tekevät selkoa, kuinka neuvottelut teknisesti etenevät.
Varsinaiset keskustelut hallituksen ohjelmasta ja salkkujaosta käynnistyvät maanantaina.