Puolustusministeriön kansliapäällikkö: "Nato-optiota ei ole olemassa"

Arto Rädyn mielestä keskustelu Nato-jäsenyyden hakemisesta kriisin aikana on naiivia.

Arto Räty
Teksti
Janne Arola
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Puolustusministeriön kansliapäällikkö Arto Räty viittoi puheenvuoroa. Näytti siltä, että hän ei ollenkaan hyväksynyt sitä, mitä perussuomalaisten jyväskyläläinen kansanedustaja Kauko Tuupainen oli juuri sanonut.

Tuupainen nimittäin erehtyi puhumaan Jyväskylän kaupunginkirjastolla järjestetyssä paneelikeskustelussa Nato-optiosta.

Kun Räty sai mikrofonin itselleen, hän toisti sanat, joita oli alleviivannut jo aiemmin päivällä Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan järjestämässä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa seminaarissa:

”Natoon ei ole optiota. Suomella ei ole Nato-optiota.”

Räty yritti saada Tuupaisen ja muutkin läsnäolijat ymmärtämään, ettei Suomi voi itse päättää Nato-jäsenyydestään vaan ainoastaan sen hakemisesta.