Oulussa olisi töitä, mutta ei tekijöitä – ”Edes työhaastatteluja ei pääse tekemään”, sanoo toimitusjohtaja

Oulussa on korkean teknologian alalla samanlainen kasvusuhdanne kuin hyvässä taloustilanteessa.

insinöörit
Teksti
Pekka Anttila
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Oulussa on irtisanottu muutaman vuoden aikana tuhansia teknologia-alan työntekijöitä, mutta nyt alueen ICT-yritykset kärsivät rekrytointiongelmista. Avoimien työpaikkojen määrä Oulun työ- ja elinkeinotoimistossa on noussut tänä vuonna yli 50 prosenttia.

Kymmeniä ICT-alan yrityksiä on murrosvaiheessa onnistuttu saamaan investoimaan Ouluun ja perustamaan uusia yksiköitä. Siksi myös suuri osa työttömyysuhan alla olleista henkilöistä pääsi nopealla ajanjaksolla uusiin töihin.

Suuri osa yrityksistä on ulkomaisia. Business Oulun ICT-toimialan asiakkuuspäällikön Janne Mustosen mukaan toinen tärkeä tekijä on alueella käynnistynyt startup-yritysten kasvubuumi.

”Helsingin alueella startup-yritykset tekevät ohjelmistoja, puhelinsovelluksia ja verkkopalveluja. Oulussa kyse on aina ollut fyysisistä tuotteista, jotka perustuvat elektroniikkaan ja langattomaan tiedonsiirtoon”, Mustonen sanoo.