Muistatko I. K. Inhan kuuluisan kuvan? Vuonnisen tsasouna syntyi uudelleen samalle paikalle

Elias Lönnrot
Teksti
Hannu Pesonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuin kaksi marjaa. Niiltä näyttävät Vuonnisessa vuonna 1894 sijainnut vienankarjalainen tsasouna ja sen tuore 2010-luvun jälkeläinen.

Kuva I K Inha
I. K. Inha kuvasi alkuperäisen karjalaisen rukoushuoneen vuonna 1894 toivioretkellään Kalevalan laulumaille.
Kuva Markku Nieminen Juminkeko
Uusi Vuonnisen tsasouna sijaitsee samalla paikalla kuin Inhan kuvaama alkuperäinen. Kuva: Markku Nieminen / Juminkeko-säätiö.

Kulttuurimatkailija ja valokuvaaja I. K. Inha ikuisti alkuperäisen karjalaisen rukoushuoneen lasilevylle toivioretkellään Kalevalan laulumaille. Hän dokumentoi matkallaan tarkoin Elias Lönnrotin runonkeruureittien maisemia ja Vienan runonlauluperinnettä.

Uusi Vuonnisen tsasouna sijaitsee tarkalleen samalla paikalla kuin Inhan kuvaama alkuperäinen. Se on vastikään pystytetty ja vihitty käyttöönsä Vienan Karjalaan suuntautuvan Kalevala-matkailun maamerkiksi.

Maisema on Kalevalan syntypaikka. Kuvissa näkyvää Jyrkisen törmää Lönnrot nousi ylös Ylä-Kuittijärven rannasta tasan 180 vuotta sitten, syyskuussa 1831.

Lönnrot oli juuri päättänyt luoda Kalevalasta suuren eeppisen runoelman, “puolet Homeroksesta”, eikä alkuperäisen ajatuksensa mukaista kansatieteellistä tutkielmaa. Valinta kirkastui kun hän oli tavannut Vuonnisessa suuret runonlaulajat Ontrei Malisen ja Vaassila Kieleväisen.

“Ei tiedetä, koska tai miten alkuperäinen tsasouna hävisi. Inhan kuvassa se on jo aika kallellaan. Määrittelimme sijainnin juuri kuvan perusteella”, kertoo pystytyshanketta vetänyt Markku Nieminen.

Tärkeänä kiintopisteenä toimi molemmissa kuvissa näkyvä suuri kallionlohkare.

Tsasouna on veistetty tunnetun Paanajärven runokylän sahalla. Nieminen johtaa Kuhmossa sijaitsevaa Juminkeko-säätiötä, joka elvyttää vienalaisia runokyliä ja kerää niiden kulttuuriperinnettä.

Vuonna 1989 alkaneen hankkeen seurauksena seitsemässä Neuvostoliiton aikaan autioituneessa vienalaisessa runokylässä asutaan jälleen. Vienansalon erämaa-alue taas on muutettu suojelluksi Kalevalan kansallispuistoksi.

Tsasounan pystytys on osa runonlaulajien matkareittiä, jota Juminkeko paraikaa rakentaa. Ontrei Malisen kantele -nimellä kulkeva reitti pyrkii auttamaan matkailijat vienalaisiin runokyliin mahdollisimman joustavasti kehittämällä opastusta, merkittyjä kohteita sekä majoitus- ja ateriointimahdollisuuksia. Niiden puute on ollut suuri jarru Vienan kulttuurimatkailulle, joka muuten herättää runsaasti kiinnostusta, Nieminen sanoo.

Sekä Vuonninen että Paanajärvi ovat osa Ontrei Malisen kantele -reittiä. Arkkitehtuuriltaan ainutlaatuinen Paanajärven runokylä sijaitsee Vienan Kemijoen rannalla.

“Sinne valmistuu museo valmistuu lokakuun lopulla. Viime kesän uutuuksiin puolestaan kuului Sähköttömän kylän elokuvafestivaali”, Nieminen kertoo.

Festivaali pidettiin Karjalan kansalliskirjailijan Ortjo Stepanovin kotikylässä Haikolassa. Pienessä ja idyllisessä vienalaiskylässä toimii etnokulttuurikeskus, johon kuuluu suureen karjalaistaloon tehty konserttisali.

“Se oli kaikkien kuuden näytöksen ajan täpötäynnä, kun elokuvat esitetttiin aggregaatin avulla.”

Festivaaleista tuli ilmeisesti perinne kertaheitolla, Nieminen arvelee. Ensi vuonna sähköttömässä vienalaiskylässä katsellaan elokuvia 6.-7. syyskuuta. Tapahtuma herätti niin paljon huomiota, että se todennäköisesti laajenee sekä Uhtualle että Petroskoihin.

Jo tänä syksynä tapahtuma esitetään Haikolan jälkilöylyjen nimellä sekä Uhtualla että Suomen puolella Kuhmossa 20. lokakuuta.

Kalevala alkoi liekeistä ja tuhosta

Kalevalan matka karjalaisten laulajien kieliltä kirjoitetuksi kansalliseepokseksi alkoi liekeistä ja tuhosta.

Pohjoismaiden historian suurin tulipalo tuhosi Turun vuonna 1827 juuri, kun Elias Lönnrot oli juuri saanut valmiiksi väitöskirjansa suomalaisesta mytologiasta ja Väinämöisestä. Myös Lönnrotin opinahjo Turun Akatemia paloi maan tasalle eikä yliopisto-opetusta seuraavana lukuvuonna järjestetty.

Odottamattoman vapaa-aikansa Lönnrot hyödynsi lähtemällä kesällä 1828 ensimmäiselle runonkeruumatkalleen Karjalan laulumaille.

Lönnrotin runonkeruun alkaessa yleiseurooppalainen kansallisuusaatekäsitys edellytti, että jokaisella kansakunnalla piti olla oma muinaishistoriansa. Lönnrot hioi Kalevalan yhdeksi maailman harvoista yhtenäisistä kansalliseepoksista.

Lönnrot liikkui kävellen, soutaen ja hiihtäen. Rankkojen kenttäretkien vaivoja hän ei silti juuri muistiinpanoissaan mainitse. Ne olivat 1800-luvun alkupuolen matkalaiselle itsestäänselvyyksiä eikä niiden kuvailuun kannattanut tuhlata paperia tai aikaa.

Lönnrot pyrki esiintymään tuntemattomana kulkurina ja kätkemään lääkärin koulutuksensa parhaansa mukaan. Se nimittäin haittasi runonkeruuta oleellisesti. Jos ammatti paljastui, “potilaita tuli vaivoineen kaukaa jonoksi asti, vaikka olisin halunnut kuunnella runonlaulajia”, hän harmitteli.

Vienan Karjalan syrjäseuduilla hankkimiensa kokemusten perusteella Lönnrot kuitenkin ehdotti myöhemmin valtiolle terveyskeskusmallia – jo sata vuotta ennen sen luomista.

Hän vaati joka kuntaan omaa virkalääkäriä ja sairaanhoitajaa, jotka ottaisivat potilaita vastaan ilmaiseksi valtion kustannuksella. Ilmaiseksi hän paransi potilaitaan itsekin.