Suomen kuvalehti

13.6.2012 klo 15:30

Millennium-voittaja Linus Torvalds: ”Jos katsoo, kuka tekee rahaa tietokoneteknologialla, se on aina käyttöjärjestelmän omistaja”

Linux-käyttöjärjestelmän pääarkkitehti Linus Torvalds ja japanilainen kantasolututkija Shinya Yamanaka ovat saaneet Tekniikan Akatemian Millennium-palkinnon. Kumpikin sai 0,6 miljoonaa euroa.

Linux-käyttöjärjestelmän kehittäjä Linus Torvalds Helsingissä 13. kesäkuuta 2012. Kuva Kimmo Mäntylä / Lehtikuva.

Linus Torvalds sanoo, että kännykän käyttöjärjestelmästä on tullut älypuhelinten myötä yhtä tärkeä kuin ”käyttis” oli jo vanhastaan tietokoneissa.

Älypuhelinmarkkinoiden herruudesta taistelee nyt kolme alustaa: Googlen omistama Android, Applen iOS ja Microsoftin Windows Phone. Android, joka perustuu Linux-ytimeen eli ”kerneliin”, on niistä suurin, mutta Applen iOS on vahva kilpailija.

”Jos katsoo, kuka tekee rahaa tietokoneteknologialla, se on aina käyttöjärjestelmän omistaja.”

Torvaldsin mukaan avoimeen lähdekoodiin perustuvalla Linuxilla on tällaisessa ympäristössä merkitystä juuri siksi, että sillä ei ole omistajaa, joka määräisi, miten sitä käytetään. Linux siis edistää kilpailua mobiilissa viestinnässä.

Linuxia käytetään Androidin lisäksi myös esimerkiksi taiwanilaisen HTC-matkapuhelinvalmistajan kännyköissä. Sen käyttäjiin kuuluvat myös Twitter, eBay ja Yahoo.

”On tärkeää, että kaikki pystyvät pysymään pelissä mukana”, Torvalds sanoo.

Tasavallan presidentti luovutti palkinnot

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö luovutti 600 000 euron sekin sekä Torvaldsille että Yamanakalle Kansallisoopperassa järjestetyssä palkintojuhlassa. 1,2 miljoonan pääpalkintosumma jaettiin nyt ensi kertaa tasan kahden voittajan kesken Millenniumin kahdeksanvuotisessa historiassa.

Torvalds palkittiin työstään Linux-ytimen johtavana kehittäjänä. Linux on käytössä miljoonissa tietokoneissa ja älypuhelimissa. Kansainvälisen palkintoraadin mukaan Torvalds on vaikuttanut merkittävästi tietotekniikkaan. Hän on saanut ansioistaan lukuisia palkintoja ja hänellä on 35 maailmanlaajuista patenttia.

Kioton yliopiston tutkija Yamanaka kehitti vuonna 2006 uuden menetelmän, jolla hiiren sidekudoksen soluista tuotetaan monikykyisiä iPS-kantasoluja ilman että jouduttaisiin käyttämään alkion kantasoluja. Seuraavana vuonna vastaava tulos saatiin myös ihmisen ihosoluilla.

Yamanaka kertoo, että hän työskentelee jatkuvasti sen hyväksi, että uuta kantasoluteknologiaa voitaisiin käyttää uusien lääkkeiden ja vakavien sairauksien hoitojen kehittämiseksi.

Millennium jaettiin viidennen kerran

Millennium-palkinto jaettiin viidennen kerran. Aikaisemmin sen ovat saaneet World Wide Webin kehittäjä Tim Berners-Lee, LED-valo- ja laserkeksijä Shuji Nakamura, biomateriaalitutkija Robert Langer ja aurinkokennoinnovaattori Michael Grätzel.

Tekniikan Akatemia on säätiö, jonka takana ovat valtiovalta, yritykset ja suomalainen tiedeyhteisö.

Asiat

Millennium-teknologiapalkinto Linus Torvalds Linux Android älypuhelimet käyttöjärjestelmä Shinya Yamanaka kantasolututkimus Tekniikan Akatemia

Jaa eteenpäin

Lue myös

Kommentit (1)

14.6.2012 klo 10:04 HaMi

HaMi kirjoitti:

Linux 3.2.0-23-generic:illä tässäkin tultiin.
Torvalds kirjoitti nimensä IT-historiaan, ja Nasdaqista alkaen ydinsukellusveneisiin ja Ranskan parlamenttiin toiminnot ovat Linux-pohjaisia. Linuxin osuus maailman palvelimissa lienee nykyisin lähemmäs 90%.
Päätteissä Linuxin osuus on vain prosentin parin luokkaa, mutta se taas johtuu suurelta osin Microsoftin lähes monopolin kaltaisesta asemasta, jossa se syöttää järjestelmänsä laitevalmistajille ja edelleen koneissa asiakkaille. Toinen syy on ihmisten viitseliäisyyden puute, sillä ilmaisien virusvapaiden Linux-käyttöjärjestelmien käyttöönotto ei paljon opiskelua ja aivoliikkeitä vaadi.

Ilmoita asiaton viesti
Toimitus

Toimitus

Voit osallistua keskusteluun, kun olet rekisteröitynyt käyttäjäksi ja kirjautunut sisään.

Kirjaudu sisään Ei tunnuksia? Rekisteröidy

Kirjoittaja

Kustaa Hulkko

Kustaa Hulkko

Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja. Lue kaikki kirjoittajan jutut

Luetuimmat