”Hyvää Venäjän lipun päivää!”

PÄÄKIRJOITUS: Venäläiset totuudet ovat toistaiseksi käyneet huonosti kaupaksi Suomessa.

Profiilikuva
Johan Bäckman
Teksti
Suomen Kuvalehti
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tampereella toimiva paikallisradio Love FM twiittasi maanantaina 22. elokuuta  klo 11.41 viralliselta tililtään: ”Hyvää Venäjän lipun päivää! Vielä koittaa se päivä, kun Sanomatalon katolla liehuu Venäjän lippu!”

Aika hämmentävä viesti maanantaiseen puoleenpäivään. Mutta onko kyseessä iso vai pieni asia?

Kanavan Twitter-tilillä on toistatuhatta seuraajaa, ja tämä viesti oli osoitettu kolmelle tunnetulle, turvallisuuspolitiikkaa seuraavalle suomalaiselle toimittajalle. Myöhemmin maanantaina asiasta keskusteltiinkin sitten jo laajasti sosiaalisessa mediassa Viestintävirastoa myöden.

 

Kesällä aloittanut ja neljäksi vuodeksi toimiluvan saanut Love FM oli jo aikaisemmin liputtautunut uutisissaan Venäjän äänen välittäjäksi. Se oli lähettänyt Venäjän propagandaa esimerkiksi Ukrainan ja Syyrian tapahtumista.