Metsähallituslaki: Ihmisoikeudet unohtuivat valmistelussa

Puheenvuoro: Valittu linjaus ei edistä alkuperäiskansan oikeuksia, kirjoittavat Jukka Viljanen ja Heta Heiskanen.

alkuperäiskansat
Teksti
Jukka Viljanen Heta Heiskanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Virkamiesten tulee pystyä tunnistamaan ja arvioimaan toimenpiteidensä perus- ja ihmisoikeusvaikutuksia. Lisäksi virkamiesten tulee toimia tehtävissään perus- ja ihmisoikeusmyönteisellä tavalla. Näin lausui perustuslakivaliokunta vaalien alla.

Samalla linjalla vaikuttaisi ensisilmäyksellä olevan Juha Sipilän hallituksen ohjelma. Sen mukaan hallitus vahvistaa ihmisoikeuksien toteutumista. Korostuneempana hallituksen tavoitteena on kuitenkin turhan sääntelyn purkaminen ja hallinnollisen taakan keventäminen.

Tavoitteen saavuttamiseksi perataan säädökset, jotka eniten haittaavat kansalaisten arkea, yritystoimintaa, maataloutta, investointeja, rakentamista, kilpailua ja vapaaehtoistoimintaa.

 

Ihmisoikeuksien toteutumisen ja hallituksen ideoimien ns. norminpurkutalkoiden yhteensovittaminen on osoittautumassa haasteelliseksi. Esimerkkinä on Metsähallitusta koskevan lainsäädännön uudistus. Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) on uudistamassa lainsäädäntöä vastaamaan EU:n vaatimuksia ja selkeyttämässä metsähallinnon johtamisjärjestelmää. Lakihanke on listattu hallitusohjelmaan yhtenä keinona saavuttaa hallituksen tavoite Puu liikkeelle ja uusia tuotteita metsästä.