Lukijat kiittävät tätä kirjoitusta kehitysyhteistyöstä rohkeudesta: "Hämmästyttävää!"

kehitysyhteistyö
Teksti
Eija Soini
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Liana ry:n hankekoordinaattori Eija Soini kirjoittaa seuraavassa kokemuksistaan kehitysyhteystyöstä: Se on pieniä askelia kohti parempaa elämää samalla kun miljoonat eurot katoavat.

“Hieno ja rohkea kirjoitus joka pisti ajattelemaan”, kiittää kommenteissa muun muassa nimimerkki Pekku. Kommentit löytyvät jutun lopusta. Osallistu keskusteluun!


“Mitä kauemmin teen kehitysyhteistyötä,
sitä epäilevämmäksi muutun”

Perustimme vuonna 2005 ystävien kesken kehitysyhteistyöjärjestön. Oli valtava halu lähteä auttamaan Kilimanjaron juurella eläviä viljelijöitä, joita haastattelin tutkimuksiani varten. Tunsin heidän ongelmansa, olin käyttänyt heidän aikaansa kyselemällä kaikenlaista. Nyt halusin viedä takaisin apua, joka ratkaisisi ainakin joitakin heidän ongelmistaan.

Autamme nyt kahtakymmentä noin kymmenhenkistä viljelijäryhmää rakentamaan sadevesitankkeja. Opetamme myös rakentamaan polttopuuta säästäviä keittimiä, jotka eivät savuta keittiötä.

Tankkien ja keittimien rakentaminen on mieleistä touhua kaikille. Kaikki haluavat tankin ja keittimen. Koetamme myös motivoida ryhmän jäseniä istuttamaan puita etenkin polttopuuksi. Mutta kukaan ei viitsisi millään istuttaa ja kastella. Liian pitkäjänteistä.

Itse asiassa ‘kiristämme’ heitä, jotta saavuttaisimme heidän itsensä ryhmän sääntöihin kirjaaman päämäärän – että jokainen ryhmän jäsen istuttaisi vähintään 20 puuta projektin aikana. Ilman puun istutusta ei projektilta heru tukiaisia tankinrakennukseen.

Sydämellistä palautetta, mutta…

Joskus saan niin sydämellistä palautetta, että saan kyyneleet silmiini.

Eräs vanha täti oli juuri saanut vesitankin ja oli siitä ikikiitollinen. Hän oli ostanut minulle lahjan. Sain perinteisen tansanialaisen naisen asun, johon kuuluu kaksi painettua puuvillakangasta, toinen vyötärön ympärille, toinen hartioille. Niissä on aina jokin osuva lause. Hän oli valinnut kankaat tekstin mukaan. Isoäiti luki minulle vapisevalla äänellään kankaasta: Kaikkivaltias Jumala antakoon sinulle menestystä ja onnea.

Toisinaan pidän palavat puheet ryhmän johtajille, kun vain muutama ryhmän jäsen vaivautuu tulemaan koulutukseen. Sopimuksemme on, että kaikki tulevat. Jos ei pääse tulemaan, on kerrottava syy ryhmän johtajalle. Odottelemme puoli tuntia yli määräajan. Sekin on sopimuksemme. Koulutus peruuntuu.

Olen ajanut melkein sata kilometriä, lähtenyt hyvissä ajoin aamulla kotoa, jotten myöhästyisi.

Palaan kotiin ennen puoltapäivää ja pauhaan turhautumiseni kotona kotiapulaiselle ja vahdille. Miksi oman elämänsä parantaminen on niin samantekevää täällä Afrikassa? Kukaan ei arvosta tietoa. Jos olisi rahaa tai tavaraa jaossa, kaikki tulisivat. Kotiapulainen ja vahti nyökkäilevät ja ymmärtävät. Huokaavat pettymyksestä ja puuskahtavat vihasta oikeissa kohdissa.

Parempi olisi lopettaa koko touhu ja palata Suomeen.

Menen mustan Labradorinnoutajani Eemelin luo ja silitän sen kiiltävää turkkia. En voi lähteä, koska en voi jättää Eemeliä. Kukaan ei ottaisi sitä, kukaan ei jaksaisi huolehtia siitä. Sillä on ollut jo vuosia kasvain ja se tarvitsee paljon huolenpitoa. En voi ottaa sitä Suomeenkaan, koska se on täällä tottunut niin erilaiseen elämäntapaan.

Tansania maksaa satojatuhansia euroja haamuille

Operoimme Tansaniassa.

Viime kuussa julkaistiin tilintarkastusraportti viime vuoden Tansanian valtion varojen käytöstä.

Paikallishallinnot maksoivat yhteensä 4,1 miljoonaa euroa maksuja ilman tositteita. Ne maksoivat 290000 euron arvosta palkkoja niin sanotuille haamutyöntekijöille, eläkkeelle jääneille, irtisanotuille, kuolleille. 948 paikallishallinnon käyttämää kuittikirjaa veroista ja muista kerätyistä maksuista oli kadonnut.

Paikallishallinnot maksoivat 145000 euron edestä entisten työntekijöidensä velkoja, joiden takaajana paikallishallinto ei ollut. Paikallishallinnoilta jäi käyttämättä kolmasosa budjetistaan, 87 miljoonaa euroa.

Ei siis niin, ettei paikallishallinnoilla olisi rahaa ja siksi työntekijät istuvat päivittäin tuntikausia pöytänsä ääressä sanomalehteä lukien. Rahaa on, mutta sitä ei osata käyttää. Keskushallinto maksoi 191 miljoonaa euroa ilman tositteita. Se maksoi 900000 euroa palkkaa haamutyöntekijöille.

Tansanian keskuspankille maksettiin 24 miljoonaa euroa talouskriisin elvytyspakettina. Se oli tarkoitettu teollisuuden tukemiseksi. Listaa maksujen vastaanottajista ei ole.

Näissä keskushallinnon raportoiduissa ja raportoimatta jättämissä varoissa on mukana kehitysyhteistyövaroja. Massiivisesti korruptoitunut ja huonosti hallinnoitu maa jatkaa vuodesta toiseen kehitysavun vastaanottajana.

Edellisvuodelta tilintarkastaja raportoi selvittämättömiä maksuja 110 miljoonan euron arvosta. Ne periytyivät selvittämättöminä myös tähän uusimpaan raporttiin. Paikallisen omistajuuden tukemisen nimissä joku jaksaa vielä puhua budjettituen puolesta. Vuonna 2010 yleisen budjettituen määrä Tansanialle oli noin 400 miljoonaa euroa, noin 6,4 prosenttia valtion koko budjetista.

Tansania on Suomenkin kehitysyhteistyön pitkäaikainen lempilapsi. Suomen osuus budjettituesta oli 15 miljoonaa euroa.

Suuri budjetti, suurpiirteinen raportointi

Meidän yhdistyksemme viime vuoden budjetti Tansanian projekteille oli 32000 euroa. On ollut valtava työ saada se kasaan. Amerikkalainen rahoittajamme kyselee aina pitkän listan lisäkysymyksiä, vaikka projektisuunnitelma on niin hyvä kuin sen nyt ammattilainen tohtorintutkinnolla pystyy kirjoittamaan.

On hyvä, että kysyy, jotta tietävät 20000 euron budjetin menevän perusteltuun käyttöön. Sitten raportoimme pientäkään yksityiskohtaa unohtamatta. Laitamme valokuvia tekstin sekaan. Pidämme nettisivut ajan tasalla. Kirjanpito on sentin tarkkuudella oikein. Työ tehdään osittain vapaaehtoistyönä.

Samaan aikaan hupenevat sadat miljoonat eurot.

Vuosien varrella olen havainnut nurinkurisen tosiseikan: Mitä suurempi budjetti, sitä suurpiirteisempi suunnitelma ja epämääräisempi raportti; mitä pienempi budjetti, sitä tarkempi suunnitelma ja yksityiskohtaisempi raportointi. Olen vakuuttunut, että tämä heijastuu tulosten hinta-laatusuhteena.

Kuinka paljon on  kaksi kymmenystä?

Me ehdollistamme tukemme, jotta pääsemme yhteiseen pieneen päämääräämme: jokaisen on istutettava vähintään 20 puuta. Avunantajavaltio ei uskalla ehdollistaa. Se vain neuvoo. Se pelkää tulevansa leimatuksi vanhanajan siirtomaavallaksi – ja antaa rahojen valua vääriin taskuihin.

Monia kiinnostavat prosentit, annammeko kehitysyhteistyöhön 0, 5 prosenttia vai pääsemmekö suositeltuun 0,7 prosenttiin. Tässä massiivisen tehottomassa, korruptoituneessa ja epäpätevässä maailmassa kahden kymmenyksen ero ei ole oleellinen.

Oleellisinta olisi kaikin keinoin pitää huolta siitä, että kehitysapuvarat tulevat käytetyksi tehokkaasti ja ettei niitä anneta budjettitukena maille, jotka törkeästi väärinkäyttävät varojaan.

Kannattaako vielä yrittää?

Olen periaatteessa myönteinen kehitysyhteistyölle. Lähes koko yksitoistavuotinen työkokemukseni on ollut joko kehitystutkimusta tai kehitysyhteistyötä. Siitä on tullut ammattini ja sitä teen.

Kuitenkin, mitä kauemman kehitysyhteistyötä teen, sitä skeptisemmäksi muutun. Ongelmat ovat mittakaavaltaan valtavat, ja ne suurenevat jatkuvasti kontrolloimattoman väestönkasvun myötä.

Pienellä kansalaisjärjestön budjetilla ei saa suuria aikaan, vaikka kuinka kovasti yrittäisi. Ne joilla on sadat miljoonat käsissään, eivät taas välitä. Kannattaako vielä yrittää ja miten?

Eemeli on nyt yksitoista ja puoli vuotta, vanhus, jota kävelytämme hissukseen Moshin kuoppaisilla teillä kaksi kertaa päivässä, jotta se pysyisi liikuntakykyisenä mahdollisimman pitkään. Labradorit eivät yleensä elä yli kolmeatoista vuotta.

Olen suunnitellut nyt kaksi kahden vuoden projektia alkamaan vuonna 2012. Ajattelin, että meidän molempien rupeama loppuisi suunnilleen samaan aikaan.

Eija Soini
Kirjoittaja on Liana ry:n hankekoordinaattori.

Juttu julkaistu 12.5.2011 klo 21:30, muokattu 14.5. klo 20.52.