Kuukkeli laskeutui Helsinkiin

Kuvanveistäjä Villu Jaanisoon taideteos, värikäs, kuusimetrinen Kuukkeli, julkistetaan tänään Kalasatamassa. Mutta milloin pääkaupungissa on viimeksi nähty oikea kuukkeli?

Kalasatama
Teksti
Risto Nevanlinna
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Lapin-kävijöille tuttu utelias, evästähteistä kiinnostunut kuukkeli on pohjoisen havumetsävyöhykkeen paikkalintu, joka viettää koko elämänsä samassa, vain noin neliökilometrin kokoisessa elinpiirissä.

Laji on taantunut lähes olemattomiin kaikkein eteläisimmästä Suomesta, kuten Kymenlaaksosta, Hämeestä ja Pirkanmaalta. Uudellamaalla kuukkeli oli harvinaisuus jo pari sataa vuotta sitten. Viimeinen varmistettu havainto tehtiin talvella 1944 Keravalla, jossa nähtiin kolme lintua – mahdollisesti merkki lähialueella tapahtuneesta pesinnästä.

”Kuukkelin suosimat vanhat metsät ovat sittemmin vähentyneet ja pirstoutuneet pieniksi sirpaleiksi, eikä kuukkelin kaltaiselle paikkalinnulle ole riittänyt elinedellytyksiä”, arvioi tutkija Tapio Solonen.

 

Suomen kuukkelikanta taantui voimakkaasti miltei koko 1900-luvun ja arvioiden mukaan puolittui noin 400 00 pariin 1940- ja 1980-lukujen välillä.

Reviirejä autioitui tuolloin varsinkin maan eteläosissa. Yhtenäisestä esiintymisalueesta irralleen jääneet paikallispopulaatiot ovat usein pieniä ja siksi uhattuja. Korkeaan ikään ehtineissä tiheissä kuusimetsissä ja havuupuuvaltaisissa sekametsissä viihtyvää kuukkelia uhkaa erityisesti tehometsätalous, joka säästää yhä vähemmän vanhoja metsiä.

”Suomessa, kuten muuallakin lajin levinneisyysalueella kuukkelin suurin uhka on kelvollisten elinympäristöjen supistuminen ja pirstoutuminen”, kertoo Tapio Solonen. ”Heikosti levittäytyvän paikkalinnun populaatiot pirstoutuvat yhä pienemmiksi, erillisiksi osapopulaatioiksi, joiden sammuminen tulee näin yhä todennäköisemmäksi.

”Voi myös olla, että eristyneiden populaatioiden perimän kaventuminen vaikuttaa kannan säilyvyyteen epäedullisesti.”

Hellästi kuukkelia ei kohtele myöskään ilmastonmuutos, jonka seurauksena  havumetsien ”perussuomalaiset” tyyppilajit vetäytyvät kohti pohjoista. Levinneisyysalueen pienenemisen vuoksi laji on luokiteltu uhanalaisuusarvioinnissa silmälläpidettäväksi.

 

Yllättäen maalis–huhtikuussa 1967 Helsingissä tehtiin muutama kuukkelihavainto. Lintuharrastaja Risto Lammin-Soilaata lykästi: hän tapasi ja valokuvasi tuolloin kuukkelin ollessaan retkellä Iso-Huopalahdella.

”Lintu oli ihmeen kesy ja äänteli puolilaulun tapaista hiljaista viserrystä. Ojentaessani kättäni sitä kohti se alkoi näppäillä hiljaa dk, dk…”, Lammin-Soila muistelee kohtaamistaan vähän rastasta suuremman Lapin paikkalinnun kanssa syvällä Helsingissä.

Mutta: ”Havaintoon ei suhtauduttu kovin suurena ihmeenä, koska tiedettiin, että Korkeasaaresta oli lähtenyt karkulainen.” Korkeasaaresta vahvistetaan, että eläintarhassa on ollut kuukkeleita, viimeksi vuonna 2003.

Helsingin ainoa varmistettu havainto luonnonvaraisesta kuukkelista on peräisin syyskuulta 1847, jolloin Oulunkylässä ammuttiin nuori lintu.

Kansanuskomuksen mukaan kuukkelin näkeminen tuottaa epäonnea, mutta nykyään lajin tapaaminen Helsingissä tai edes Uudellamaalla olisi suorastaan satumainen onnenpotku

Sen sijaan Kuukkelin voi tästä päivästä lukien nähdä Kalasatamassa.